Kuinka monen lapsi on oppinut yökuivaksi vasta yli 3v?
Meillä poika 3v ja pitää olla vielä yövaippa, samoin päiväunien aikaan. Herätessä vaippa on ihan litimärkä. Neuvolassa sanoikin ettei ole vielä valmis jättämään univaippaa pois.
Kommentit (12)
Toinen lapsi nyt melkein 7 vuotias ja sama homma.
Kolmas on juuri täyttänyt 4v ja jätettiin juuri yövaippa pois kun se oli melkein kuiva.Viime yönä kävi potalla (ensimmäinen yö ilman vaippaa).
Todella rankkaa hoitaa näitä yökastelijoita kun eivät vielä itse osaa vaihtaa alustoja yöllä ja päivällä pestään pyykkiä.Mutta pahempiakin ' vaivoja' voisi olla..
Käy yleensä yön aikana ainakin kerran vessassa ja silti on vaippa ihan täynnä.
Tyttö oppi yökuivaksi tasan 3-vuotiaana hyvin helposti.
Kokeiltiin lyhyt kuuri jotain lääkettä, jonka olisi pitänyt auttaa, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Ei sen jälkeen enää hötkyilty yökastelun kanssa. Aika hoiti asian. Pojan tahdolla saattoi olla myös tekoa sen asian kanssa, kun päätti ettei niin iso poika enää halua näyttäytyä vaipoissa. Toiset ovat valmiita aikaisemmin ja toiset myöhemmin.
Meillä poika oppi yökuivaksi ihan äskettäin, ikää 4,5 v. Vieläkin tosin käytetään pissalla, ennen kuin itse mennään nukkumaan, koska aika usein poika lähtee niin tokkurassa hortoilemaan potalle/pöntölle, että pissaa matkan varrelle :)
Tyttö 3v vielä pissaa vaippansa yöunilla litimäräksi, mut päikkäreillä ei vaippaa ole tarvinnut enää vuoteen.
Temput jos jonkinlaiset tehty. Ei auta ku odotella. Välillä meneekin jo paremmin.
Nyt yövaippa on jäämässä pois, poika on 3v ja 3kk päälle. Ei liene epätavallista, että on yövaippa 3-vuotiaalla.
Esikoinen oli 2-vuotiaana päiväkuiva ja vähän alle 3-vuotiaana sitten yökuivakin.
tuolla 2v8-9kk tienoilla.
Jonkin aikaa se oli melkomoista, kun niitä vahinkoja sattui melkein joka yö. Meillä oli pieni vauva ja sen lisäksi kodinhoitohuoneen lattia jatkuvasti täynnä pissittyjä lakanoita, peittoja... Ostin kasan muovifroteita ja uusia peittoja jotta pärjäisimme =) Tuntui että hukumme pyykkiin, kun yhtäkkiä oli vauvanvaatteet pesukorissa lisänä ja sen lisäksi isomman ja pienemmän pissimät/pulauttamat tekstiilit =D
Niin se vaan kuitenkin opettelu kannatti. Nyt poitsu on 4-vuotias ja käytämme häntä yhden kerran yöllä pissalla edelleen, emme ole uskaltaneet vielä luopua tuosta pissalla käyttämisestä kuitenkaan.
Pojan serkkutyttö oli vielä 5-vuotta täyttäessään yövaipassa eikä sitä ollut koitettukaan häneltä ottaa pois.
Tietenkin jokaisella on oma kautensa jolloin kuivaksi opettelu ei vaan onnistu.
Meillä poika oppi päiväkuivaksi jo 1,5-vuotiaana helposti parissa päivässä, mutta yövaippa otettiin pois vasta 2,5-vuotiaana. Silloin kuitenkin piti aina heräillä pari kertaa yöllä pissattamaan häntä... Yökuivaksi en siis tilannetta kuvailisi. Lopulta päädyimme laittamaan yövaipan takaisin, kun yöt menivät risaisiksi. Lopulta poika pääsi yövaipasta kokonaan 4-vuotiaana, jolloin hän pystyi siis pidättämään pissaa koko yön. Siihen asti vaippa oli joka aamu märkä, vaikka hän heräsi pissalle kerran yössä itsekseen.
Lapset on yksilöitä. Etenkin virtsarakon kehityksen suhteen, ja juuri siitä pojilla etenkin on alle 5-vuotiaina yleensä kyse: toisten rakko kestää enempi kuin toisten. Joku pystyy olemaan pissaamatta koko yön jo 1,5-vuotiaana, joku toinen ei vielä kunnolla kouluiässäkään. Vasta 5-vuotiaalle ylipäänsä yritetään esim. neuvolan kautta opettaa yökuivuutta, siihen asti kastelu on normaalia.
lapset on oppinu päiväkuivaksi muutamakuukausi ennen 3-v synttäreitä.sitä ennen vaan ei pottailut ole sujunut,niin olen tehnyt helpommaksi elämän molemmille rupeamalla harjottelee kun lapsi on siihen oikeasti valmis.oppiminen on sitten ollutkin nopeaa,muutamassa päivässä kuivaksi.yökuivaksi on siinä 4-vanhana opittu,keskimmäinen vähän nopeammin 3,5 vuotiaana.