Lastenhoitaja vastaa päiväkötiin liittyviin kysymyksiin
Olen huomannut että tällä palstalla on lähiaikoina ollut tiukka sävyisiä keskusteluja päiväkoti aiheista. Nyt olisi mahdollisuus kysyä päiväkodissa työskentelevältä lastenhoitajalta mieltä painavia kysymyksi.
Kommentit (16)
Siis kaikkien lasten paikkojako? Meillä yritetään löytää sopivat paikat kaikille syksyllä ja jatkuvat koko " lukukauden" . Tietysti alussa joutuu monesti vaihtamaan ja erottamaan jos on paljon mölyäviä samassa pöydässä.
Meillä kaikista tarttuvista taudeista joita päiväkodissa sillä hetkellä jyllää niin ilmoitetaan vanhemmille.
En tiedä on sinulla lapsia mutta näin lastenhoitajan silmin koska veisit?
Ainakin meidän päiväkodissa on puiset keinujen alustat isojen ja pienten puolella ja ei kukaan seiso ihan vieressä. Myös kiipeilytelineet arveluttavat. Toinen kysymys: miten tarttuvia kroonisia vaarallisia tauteja sairastavia hoidetaan. Ovatko muiden mukana päiväkodissa. Kiitos.
Isojen puolella ei ole mahdollisuutta seisoa koko ajan kiipeilytelineen vieressä eikä yksilöllisesti seuraamaan ettei kukaan putoa. Siellä lapset osaavat jo hyvin kiipeillä mutta tietenkin niissäkin on sääntöjä(ei pää alas päin, ei saa hypätä, tietty lapsi määrä kerralla kiipee, ei tönitä ym).
Pienillä ei suuria kiipeilytelineitä olekkaan.
Päiväkodissa elin tärkeä oppi on käsien pesu. Sitä painotetaan aina päiväkodissa. Varsinkin oikein flunssasena aikana. Tarttuvia tauteja vastaan ei päiväkodissa hirveesti käsien pesun lisäski ole. Säännöissä kuitenkin sanotaan että kipeää lasta ei saa tuoda hoitoon. Vaikeintahan tässä tartunta asiassa on se että monet taudithan leviävät parhaiten taudin alkaessa. Eli monestihan ei tiedä(ainkaan lapsista) olevansa kipeä mutta silti levittää ilmoille tautia. Flunssa tai muu tauti tuleekin vasta illalla.
Jos lapsi sairastuu kesken päivän siitä ilmoitetaan vanhemmalle ja pyydetään hakemaan lapsi kotia.
pitääkö soittaa ensin? Eli jos kyseessä vain alustava harkinta, että haluaako lapsen kyseiseen päiväkotiin kenties ensi syksynä.
Kiitos paljon keinu-infosta. Täytyy soittaa kaupungille, että koska vaihtavat alustat. Vielä siis se toinen osuus. Onko esim. hiv-positiiviset mukana tavallisessa päivähoidossa, vai ovatko jossain erityishoidossa. Siis oireettomat, mutta tartuttavat.
jaa tarkoititkin näköjään vähän vakavampaa kuin mistä kirjoitin. Ei ole tullut ikään vastaan HIV-lasta tai muuta vastaavaa. Nyt täytyy sanoa että en tiedä mihin tälläisiä lapsia laitetaan.
Pihalle jos tulee käymässä niin ei niin väliä ole mutta jos on tarkoitus sisälläkin käydä niinparempi olisi kysyä ennemmin ettei sinne " tömähdä" vaikka lasten ruokailun aikaan.
eikä taudista tarvitse edes henkilökunnalle ilmoittaa. Ja jos ilmoitettaisiin, ei sitä tietoa saisi kertoa toisille vanhemmille. Riskiä tartunnasta ei ole, tietäähän tämä panikoija sen.
tapauksesta, jossa n. vuoden ikäinen lapsi itki ensimmäisinä päivinä kovasti äitiään. Ystävääni kiellettiin ottamasta lasta syliin, koska " sen on totuttava siihen, että täällä ei sylissä pidetä" .
Voiko tällaisia sadisteja oikesti olla päiväkodissa töissä? Kuitenkin sinne vanhemmat joutuvat myös niitä alle 3-vuotiaitaan tuomaan hoitoon. Ja väitetäänkö vanhemmille kirkkain silmin, että " ei ole itkenyt perään ja hyvin on mennyt" ? Yritän ymmärtää, että kiirettä ja henkilökuntavajausta on, mutta tällaista ei kykene...
Omat ovat ihanalla pph:lla hoidossa, toivon, että koskaan eivät joudu päiväkotiin, jos tällainen on käytäntö.
Eli kysymykseni: Toimitaanko päiväkodeissa todella em. tavalla?
Oikein pahaa teki kun luin juttusi. Kyllä päiväkodeissa normaalisti pidetään sylissä. Se voi olla ajan puutteesta vähäistä mutta jos lapsi on päiväkodissa uusi niin kyllä sille normaalisti yritetään turvallinen alku(sylin kautta) luoda. Päiväkotia on valitettavasti monenlaisia. Normaali päiväkoti mainitsemasi EI ole. Oliko kyseessä kunnallinen?
Kaikille tiedoksi että päiväkodin henkilökunnalta voi kysellä askarruttavista asioista suoraan. Päiväkodin tarkoitus kun on tehdä lapsen vanhemman kanssa yhteistyötä lapsen parhaaksi.
Saako lapsi herpestartunnan mennessään päiväkotiin. Varotaanko sen tarttumista mitenkään? Ovatko lapset kotihoidossa herpeksen ajan, ettei tarttuisi. Tiedostan sen yleisyyden, mutten silti sitä halua.