Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voiko pitkäaikaismasentunut toipua normaalielämään

Vierailija
16.01.2006 |

Mieheni ollut masentunut vuosia, ja minäkin aloin sairastua. Voiko hän lääkehoidolla tai jollain palata entiseksi itsekseen? Muuten en voi ajatella että eläisimme vielä yhdessä, niin paha masennus vaikuttaa järkyttävällä tavalla persoonallisuuteen ja parisuhteeseen.



Apua te jotka tiedätte? Toistuuko sama uudestaan ja uudestaan, paheneeko se vanhetessa? Pitääkö olla joku estolääkitys lopun ikää?

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
16.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pelkään että vähän ajan kuluttua mieheni ajattelee parantuneensa ja ettei tarvitse enää lääkkeitä ja terapiaa. Ja pelkään että sairaus palaa ja sen mukana se kaikki kamala.

Vierailija
2/5 |
16.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse kärsin jo toista vuotta masennuksesta ja on vaikea uskoa paranemiseen. Lääkkeitä kokeilin, mutta en pitänyt niistä. Mieluummin itken viikon putkeen, kuin syön lääkkeitä. Tiedän, että monissa tapauksissa lääkkeet ovat ehdoton apu ja itsellenikin ne olivat lyhyen aikaa, auttoivat katkaisemaan ns. kipukierteen, mutta vaki-käyttäjäksi en halua.



Toivoisin pääseväni neurologisiin kokeisiin, jossa selvitettäisiin voiko taustalla olla ihan joku biologinen tekijä, eli yksinkertaisesti liian alhainen serotoniinin tuotanto. Niihin tutkimuksiin ei kuitenkaan julkista tietä herkästi pääse.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
16.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta kun se vaikuttaa: persoonallisuuden muutos, ärtyisyys, syrjäänvetäytyminen, seksuaalisten halujen loppuminen jne. jne.... sellaisen ihmisen kumppanina eläminen on enemmän kuin minä loppuikäni jaksan...



ap

Vierailija
4/5 |
16.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

riittää voimia sietää tällaista vaimoa. Olen perusluonteeltani pessimisti, mutta kun siihen lisätään vielä ihan " oikea" diagnisoitu masennus, niin lopputulos ei ole ihan helppo..



Vierailija
5/5 |
16.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

oletteko te käyneet sellaisissa keskustelu- tai vertaistukiryhmissä, tai jossain terapiassa tai leireillä. Olen niin neuvoton tämän meidän tilanteen kanssa. Oma jaksaminen on jo aika vähissä kun se arki jää huonona aikana ihan minun harteille. Siinä rakastaminen hiipuu ja haluaminenkin loppuu kun toinen ei halua, inhoaa kaikkea ja kaikkia ja on synkkä, ärtyisä ja välttelevä.



ap