voiko puolitoistavuotias syoda jo ihan normaalisti maustettua ruokaa, ts. teen itse aika mausteista ruokaa ja tahan asti olen tehnyt pojalle aina oman miedomman version, mutta
olis kiva pärjätä vaan yhdellä ruualla, kestääköhän noin pienen masu jo mausteita...en nyt tietenkään mitään ylimaustettua tekisi, mutta sellaista meidän normaaliruokaa?
Kommentit (9)
Eli sitä mitä itsekkin syömme, ja mikä on meidän makuun maustettua.
ihan samaa ruokaa kun me muutkin. Ja meillä käytetään tosi paljon mausteita ja usein on myös aika tulistakin apetta tarjolla. Suolaa taas emme käytä ollenkaan oikeastaan.
Minä kyllä maustin ihan alusta lähtien vauvan soseet, käytin siis ihan reilusti mausteita niissä, vain suolan jätin pois. Eli lapsi oli alusta pitäen tottunut, että ruoka maistuu joltain.
Lapsen suussa on saman verran makunystyjä kuin sinulla, mutta paljon pienemmällä alueella
Eli mausteet sinänsä eivät ole lapselle pahasta, kunhan niihin totutellaan vähitellen. Suolaa pitää käyttää maltilla, koska se on terveydelle haitallista. Mutta sinänsä ruuan tulisuus ei ole lapselle haitaksi laisinkaan.
Joskus on kyllä moittinut, kun olen turauttanut kovasti mustapippuria, itse tykkään siitä kovasti. Ja chiliä lisätään vasta kun lapsen annos otettu erilleen. Muuten syö aika mausteistakin. Jos olet itse aina syönyt tulista safkaa, niin lapsihan on saanut jo mahd. imetyksen aikana tottumusta.
Vierailija:
Eli mausteet sinänsä eivät ole lapselle pahasta, kunhan niihin totutellaan vähitellen. Suolaa pitää käyttää maltilla, koska se on terveydelle haitallista. Mutta sinänsä ruuan tulisuus ei ole lapselle haitaksi laisinkaan.
Vatsa tottuu mausteisiin tosi nopeasti!
kestä juurikaan mausteita. Meillä käytetään lihaliemikuutoita ja se onkin ainoa mistä ei tuu hirveitä huutoja. Ystäväni tyttö (saman ikäinen eli 1,5v.) taas syö aika kovastikkin maustettua ja tykkääkin todella paljon mausteisesta ruuasta. Suosittelen kokeilemaan pikkuhiljaa lisäämällä ja taas vähentämällä jos maha ei kestä.