Kun uhmaikäinen lapsi saa raivarin, mitä teet?
Luin itse Raisa Cacciatoren artikkelin Pirkka-lehdestä, että lapsia pitää kannustamaan kokemaan tunteesta alusta loppuun ilman, että tunnetta vähätellä, yritetään lopetella tms. Aikuisen olisi syytä pysytellä rauhallisena (no en minä ihan mikään pyhimys sentään ole) ja vetää koko raivo skaala läpi. Näin meillä tehdään. Senkus raivoaa ja kun menee oikein kamalaksi ja lapsen on vaikea rauhoittua, menen juttelemaan, halimaan tai rauhoittelemaan. Lyödä ja potkia ei saa edes raivoissaan. Ärkele, että ottaa välillä koville, mutta yritän kovasti ja luen artikkelin läpi päivittäin. Olenko kahjo?
Silti vähän väliä näkyy tarha-aamuina ja ulkona tai ystävillä muitakin keinoja. Jos et rauhoitu saat jäädä sinne ulos (tarhan oven taakse) tai ystäväni sulkee lapsen omaan huoneeseen rauhoittumaan tai äiti vetää maton alta vertaamalla toisiin lapsiin (katsos kun Liisakin osaa olla niin nätisti) tai vanhemmat huutaa nyt rittää. Sitä minäkin tein joskus.
Mitä sinä teet uhmaikäisen raivokohtauksen sattuessa?
Kommentit (7)
ja meillä nämä asiat vielä edessäpäin...
Mutta mun mielestä olis suht järkeenkäypää, että jos joku juttu toimii (niinkuin selittäminen, lapsen tasa-arvoinen kohteleminen ym edellämainitut asiat), niin sittenhän se on hyvä.
Mutta jos asia ei tunnu toimivan, niin mielestäni on vähän turha takoa päätään siihen isoimpaan puuhun jatkuvasti. Kai sitä vois jotain toistakin keinoa kokeilla. Lapset on niin erilaisia ja tässäkään asiassa ei kaikki " suositukset" ja " oikeat tavat" voi toimia kaikilla.
T: MrsH
Kohta kolmevuotias neiti-ihmisemme on hyvin temperamenttinen, ja nyt viimeisinä parina kuukautena on selvästi huomattavissa uhmaiän alkaminen.. Meillä tehdään niin, että tyttö saa raivota aikansa, ja jonkun ajan kuluttua, kun on hieman rauhoittunut tai vastaavasti jos ei ala rauhoittumaan, niin menen luokse ja kerron että ymmärrän että häntä kiukuttaa. Jutellaan sitten yhdessä siitä miksi on paha mieli ja miksi suututtaa. Yleensä rauhoittuu suht nopeasti kun saa rauhassa tilaisuuden kertoa mikä mieltä painaa. Meillä ainakin toiminut tosi hyvin, vaikka omille hermoille kieltämättä varsinkin väsyneenä käy rauhallisena pysyminen. Äänen korottamisesta tai huutamisesta en kokenut olevan mitään hyötyä, tyttö vaan hurjistui enemmän ja huusi kovempaa takaisin.
On tämäkin varmasti ihan yksilökohtaista, että mikä milläkin mukulalla toimii :)
Jaksamista vaan kaikille uhmisten vanhemmille! :)
Sanoisin että meillä tekemiseni on hieman erilaista lapsen iästä riippuen. Yleensä sanoisin että annan raivota (kunhan pidän huolen ettei tee kiellettyä esim. heittele tavaroita, huutele toisille rumasti pahoittaen heidän mielensä jne.) ja jos tilanne vain jatkuu ja jatkuu, niin pistän pelin poikki toteamalla että koko päivää ei voi huutaa ja kysyn riittääkö jo tehdäänkö jotain (lähdetään ulos tms. ei vietetä koko päivää huutavan lapsen kanssa sisällä) tai tarvittaessa yritän fyysisellä kontaktilla saada lapseen otteen ja rauhoittumaan (siis silittää tms). Muuten meillä ei yleensä lapset halua fyysistä läsnäoloa raivotessaan, vaan se pikemminkin vaan lisää raivoa ja fyysisen läheisyyden aika on kun raivo on ohi. Vasta kun lapsi on rauhoittunut, niin käyn tilanteen läpi hänen kanssaan. Isomman lapsen kanssa asiasta voi jutella jo kunnollakin, mutta pienemmän joka ei välttämättä edes puhu kunnolla, niin yritän pukea hänen tunteensa sanoiksi ja saada ehkä nyökkäyksen tai syliin tulon vastaukseksi (nyt ei tälläistä pienempää ole, mutta silloin kun nämä vähän isommat olivat pienempiä). Pienemmän lapsen raivotessa pyrin olemaan lähellä, mutta isomman lapsen saatan laittaa jo omaan huoneeseensa raivoamaan (meillä siis on käytännön rajoitteita yhden lapsen vain raivota kaikkien muiden keskellä esim. vauva säikähtää ison lapsen kiukkua ja hätääntyy). Myös se missä lapsen raivon ymmärrän vaihtelee lapsen iästä, pienemmän ymmärrän että raivo tulee heti siinä ja nyt oltiin sitten missä vaan, mutta isommalta odotan jo että esim. kaupassa tai kylässä osaa jo hillitä tunteitaan ja odottaa asian käsittelyä myöhempään tai keskustella asiasta - ei huutaa (ei kai tuo kaveri voi esikoulussa/koulussakaan raivota kesken kaiken opetuksen). Eli pikkuhiljaa asteittain lapsen kasvaessa muutan omaakin käytöstäni lasten raivon kanssa toimimisessa.
Onko kyseessä 2v, 3v, 4v vai minkäikäinen? Yleensä 2v taidot ja ymmärrys on aika erilainen kuin 4v. Ja lisäksi eri lapsilla puheen kehitys on todella vaihtelevaa. Siinä kun joku toinen 2,5v puhuu jo selkeitä lauseita ja kertoo mitä haluaa, niin toinen 2,5v ei puhu välttämättä edes kuin joitain sanoja. Eli mielenkiintoista olisi tietää minkä ikäisiä ja minkä tasoisia lapsia tuo artikkeli koski?
lapsen raivoon ei pidä vanhemman mennä mukaan vaan ottaa rennosti ja myötäillä lasta, toteamalla esim. " Ymmärrän että nyt sinua suututtaa koska et saanut kaupasta....jne" . Eli ottaa lapsen tunteen aidosti huomioon ja elää niissä mukana. Meidän poika tuntuu jopa " epänormaalin" tasapainoiselta (kohta 5v.) kun häntä on kohdeltu tasaveroisena perheenjäsenenä. lapsi on lapsi ja tekee asioita joista aikuinen ei liiemmin tykkää, mutta ei tee niitä aikuista kiustakseen. Kohtelemalla lasta hyvin, saat samaa kohtelua lapselta, toimii ainakin meillä!