Lapsettomuushoidot, onko järkeä vai ei?!
Tarkoituksenani ei ole arvostella kenenkään henkilökohtaisia päätöksiä vaan toivoisin saavani kommentteja ja kokemuksia tai muuten vain ajatuksia, mitä aihe herättää ihmisissä!
Tilanteemme on se että kova vauvakuume on ollut päällä jo 2 vuotta. Mutta yhtään onnistunutta raskautta ei tähän aikaan sisälly :( Yksi lapsi minulla ja miehelläni on. Hänet saimme " ehkä liiankin helposti" aikaiseksi. Mutta tuosta on jo aikaa useampi vuosi. Minulle on tehty joitakin kokeita mutta mitään vikaa ei ole löytynyt. Mieheni siittiöt pystyvät hedelmöittämään ns. luonnollisestikkin mutta aikaa siihen voi mennä vuosia tai sitten ei onnistu ollenkaan. Ei ole siis mahdotonta tulla raskaaksi ilman hoitoja mutta vaikeaa se kuitenkin on kun hyvänlaatuisia siittiöitä on melko vähän...
Joskus on ollut puhetta että mihinkään hoitoihin emme lähtisi jos lasta emme saisi " luomusti" . Että se tuntuisi niin vieraalta koko ajatuskin ja jotenkin väärältä tai jotain. Mieheni etenkin on ollut vastaan tätä asiaa enemmän kuin minä itse. Hänen mielestään ihmisten ei pitäisi puuttua tämmöisiin asioihin. Mutta nyt olemme kuitenkin katselleet lapsettomuuteen liittyviä hoitoja/vaihtoehtoja. Mitä mahdollisesti maksavat ja mitä kaikkea voisi olla edessä jos tälle tielle lähtee?! Olemme 31 vuotiaita joten päätökset pitäisi tehdä lähiaikoina. Niin kovasti vielä haluaisimme lapsen mutta tuleva kyllä mietityttää ja pelottaakin jollain tavoin! Vaikka mieheni siittiöitä käytettäisiinkin niin siltikin ajatus siitä että ne jollain ruiskulla minuun laitetaan niin tuntuu niin...kummalliselta. Että teemmekö oikein?
Jos joku voisi kertoa kokemuksiaan tai muuten vain ajatuksiaan? Mitä meillä todennäkösesti on edessä, kuinka hirvittävästi hoidot maksavat, onko raskaaksi tuleminen kuinka vaikeaa yms... Kiitos vastanneille :)
Kommentit (13)
Jos todella haluat, mitä ihmeen merkitystä sillä on, miten hedelmöittyminen tapahtuu?
Mitä siinä olisi väärää? Ettekö hoida muitakin sairauksia lääkkeillä?
Jos katsot keinoalkuista vauvaa, ajatteletko, että on väärin, että tuo lapsi on saanut alkunsa? Ei kai kukaan voi niin tehdä! Miksi et sitten itse voisi hyväksyä hoitoa?
Minä en ole koskaan voinut ymmärtää logiikkaa, että " lapsia halutaan, mutta hoitoihin emme mene" . Epäilen, että nämä ihmiset eivät TODELLA edes halua lasta.
Aloitimme hoidot lokakuussa,koska meille lasta ei saada luomusti, mutta autettuna toivottavasti! Olemme hoidossa yksityisellä, jossa hoito huomattavasti kalliimpaa kuin julkisella puolella. Klinikka pystyy vain auttamaan sen ensimmäisen vaiheen eli auttaa munasoluja hedelmöittymään, alkion siirrossa, mutta sen jälkeen luonto hoitaa loput. Eli sen alkaako raskaus toimenpiteen jälkeen on luonnon käsissä, ei klinikan. Tie tulee olemaan meillekin erittäin raskas, mutta miksi emme tekisi tätä yhteistyössä luonnon kanssa:)
" Jos katsot keinoalkuista vauvaa, ajatteletko, että on väärin, että tuo lapsi on saanut alkunsa? Ei kai kukaan voi niin tehdä! Miksi et sitten itse voisi hyväksyä hoitoa?"
En missään nimessä ajattele noin!!!! Ehkä minun ja mieheni ajatukset ovat siksi niin epäileväisiä ja sitä miettii kaikkea mahdollista kun tämä tilanne on todella niin VIERAS meille. Emme tiedä asiasta paljoakaan ja tuntematon luonnollisesti ahdistaa...? Ja tietysti sitä miettii että mitä jos lasta ei kuitenkaan saa vaikka hoidot aloitettaisiinkin? Pelkää mahdollista suurta pettymistä :( Maanantaina tilaamme ajan lääkäriin että pääsemme keskustelemaan ja saamme lisää tietoa. Onkohan muuten julkiselle puolelle kuinka pitkät jonot?
ap
Onhan se lapsellekin aikuisena tärkeää että on edes se yksi sisarrus.
75-80 % saavat kuitenkin lopulta hoidoilla lapsen, jos vain jaksavat yrittää eivätkä lannistu heti ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen. Ajatus hoidoista tuntuu todella vieraalta, jos se ei ole omalle kohdalle sattunut. Koskaanhan ei voi tietää, kenen kohdalle se sattuu. Me myös halusimme todella lapsen ja useamman ivf-hoidon jälkeen se onnistuikin. Teillä on hyvät mahdollisuudet saada toinen lapsi, koska: teillä on jo lapsi omista soluista ja monet ovat saaneet ivf-hoidoista apua selittämättömään lapsettomuuteen.
teidän perheelleenne sopiva tapa kasvaa.
tuleeko helpommin kaksosia vai vaikuttaako mitenkään siihen asiaan?
ainakin isoimmilla paikkakunnilla on puolen vuoden jonot pelkkään ensikäyntiin. Jos teille tehdään esim Icsi-hoito siihen jonotatte sen toisen puoli. Ja aina ei hoidoissakaan käyville käy niin onnellisesti että pamahdamme vain raskaaksi vaan siihenkin voi mennä useita yrityskertoja. Molempia lapsiamme on karusti sanoen tehty ja odotettu hoitoihin pääsyä ensin vuosi ja toisen kohdalla vasta 4.kerta onnistui.
Muuta asennetta.
Onko siis yksityisillekkin noin pitkät jonot vai tarkoititko kunnallista puolta?
Pääseekö yksityisen kautta kuinka nopeasti alottamaan hoidot?
Mutta esim. Väestöliitolla voi ensikäynti mennä parin kk:n päähän. Yleesnä eka tehdään tutkimuksia ja naisen kierto vaikuttaa etenemiseen paljon. Plus muut menot, lomat ym. Meillä päästiin varsinaisiin hoitoihin n. 9 kk sen jälkeen kun oli päätetty hakeutua hoitoon. Sitten meni 1,5 v tärppiin. Nyt käsivarsillani on ivf:stä (eli koeputkihedelm.) alkanut vauva, ja tarkemmin sanoen pakastetusta alkiosta (PAS). Ihmeellistä ajatella, että tämä olento on ollut pakkasessa...
En mäkään tiedä, olisinko näin pro hedelmöityshoidot, ellei olis omalle kohdalle sattunut. Helppo olla kriittinen, jos ei ole itse tarvinnut puntaroida asiaa.
Onnea, jos hoitoihin ryhdytte. On se rankkaa, mutta on se jännääminen ja toivominen kotonakin raskasta. Hoitojen kautta on mahdollisuus myös saada keskusteluterapiaa, minä kävin juttelee psykologille, kun ne pettymykset oli aika rankkoja.
niin pääsette suoraan ensikäynnin jälkeen hoitoihin Väestöliitossa. Väestöliitossa homma etenee paljon nopeammin, eikä turhauttavan pitkiä jonoja ole.
http://groups.msn.com/lapsettomuus
Sieltä löytyy myös linkit yksityisiin klinikoihin, joiden sivuilla on hinnastot. Hoitojen hinnat vaihtelevat todella paljon, riippuen mihin hoitoihin menette ja siis mitä teille tehdään ja oletteko hoidossa yksityisellä vai julkisella.
Luultavasti teidän ensimmäiset hoidot olisivat inseminaatio (iui) koska " vikanne" johtuu siittiöistä. Julkisella tämä maksaa 22¿/käynti (käyntejä tulee noin 3-4) + lääkkeet jotka ovat 50¿-650¿, riippuen mitä lääkkeitä käytetään.
Yksityisellä tämä maksaa n. 100¿-200¿ + lääkkeet.
ICSI onkin sitten kalliimpi hoito, jos siihen joudutte. Lääkkeet menevät kertaostolla yli kelan katon (reilu 600¿) ja julkisella taas normaalit polimaksut+päiväkirurginen maksu, mutta yksityisellä tuo maksaa pitkäli toista tuhatta.