ensi viikolle aika psykologille :/

joka harkitsee psykologille menoa. Haluan kertoa lyhyesti tilanteeni ja toivon saavani asiallisia kommentteja.



- alkoholistiperheen lapsi, se joka on aina tottunut huolehtimaan muista. Myöhemmin pitkä suhde alkoholisoituneeseen mieheen.

- nykyään asiat hyvin, mutta sisäinen tyhjyys vaivaa ja se, etten koe olevani henkisesti läsnä kovinkaan usein juuri kenellekään, enkä osaa nauttia mistään. Eniten pidän päiväunista, kahvitauoista, sekä odotan kun pääsen taas nukkumaan.

- nyt olen ensimmäistä kertaa elämässä tilanteessa, jolloin minun ei tarvitse pelätä kotonani, ei miestä eikä vanhempia ja olen saavuttanut muutamassa vuodessa kaikki elämässä tärkeimpinä pitämäni asiat, eli kunnollinen mies (jota rakastan), lapsi, oma koti ja työ. Kun ei ole enää syytä jatkuvaan huolehtimiseen ja veitsenterällä elämiseen, olen alkanut kokea elämän raskaaksi. En osaa nauttia pienistä asioista, koska olen tottunut elämään erilaista elämää.



Hulluinta tässä kaikessa on se, että nyt minulla on kaikki mitä olen halunnut ja kuitenkin oma jaksamiseni on pohjalukemissa.



Mitä mieltä olette? Mikä terapia minulle sopisi. Luulen tehneeni toisten huolehtimisesta ja kontrolloinnista itselleni työn ja kun sitä ei enää tarvitse tehdä, en osaa tehdä enää mitään.



ei ap, mutta toinen samojen asioiden kanssa painiva nainen

p!

Miksi ei voisi kertoa ? Olen itse elänyt totaalisessa perhehelvetissä alkoholin, huumeiden, väkivallan ym. keskellä. Vaikenin kotini tilanteesta kuin muuri. En koskaan sanallakaan kertonut kenellekään mitä kodissamme tapahtui. Elin täydellisen yksin siinä kaaoksessa, mutta pienen tytön häpeä ja pelko perheensä puolesta oli niin valtava, että vaikenin täysin. Samaa vaikenemista jatkoin yli kaksikymppiseksi. Lopulta olin täysin vieraantunut koko maailmasta, kuljin sumussa enkä kyennyt sosiaalisiin suhteisiin, työtekoon ja opiskeluun. Lopulta halusin vain kuolla. Sisäisesti olin täysin kuollut. Minulla ei ollut mitään yhteyttä itseeni.



Lopulta pääsin hoitoon. Kävin kolmesti viikossa psykologilla. Jossain vaiheessa aloin avautua. Ensimmäistä kertaa elämässäni kerroin kenellekään, mitä olen nähnyt ja kokenut. Muutamia vuosia kului ja pikkuhiljaa alaoin löytää itseäni ja aloin elämään. Nyt olen tukevasti elämässä kiinni. Ulkopuoliselle puhuminen oli ainakin minulle hengenpelastus.

Olen itse hakenut apua kahteen otteeseen. Ensin parikymppisenä aikuistumiskriisissä ja myöhemmin, kun elämä heitti häränpyllyä mieheni kävellessä elämästäni ulos. Molemmilla kerroilla, kun lopulta tajusin apua hakea, se todella auttoi! Suosittelen siis lämpimästi. Juttele ihan rehellisesti miltä tuntuu, psykologilla on vaitiolovelvollisuus ja hänet on koulutettu auttamaan.



En yleensä ihaile amerikkalaista kulttuuria, mutta olisi suotavaa, että meilläkin suhtauduttaisiin yhtä avoimesti ja hyväksyvästi terapiassa käymiseen kuin jenkeissä. Suomessa tuntuu kuin olisi joku häpeä hakea apua. Minusta ei kyllä ole, päinvastoin! Fiksu ihminen ottaa vastaan toisen avun kun ei itse selviydy.



Tsemppiä ap!

Kyllä mulla sillälailla taitaa olla oikeasti asiaa, kun meillä on ehkä ero tulossa ja taidan olla masentunut jne. En vain oikein osaa puhua noista asioista, ja siksi pelottaa. Että jos vaan en osaa sanoa mitään. Muutenkin pelkään lääkäreitä :/





ap

Minä kävin vuoden psykologilla masennukseen. Sain kymmenen kerran maksusitoumuksen työterveyshuollon psykologille.

Jälkikäteen mua on eniten harmittanut etten päässyt suoraan asiaan. Siis yritin esitellä itseäni, oloani ja elämän tilannettani paremmaksi kuin se oikeastaan olikaan. Järjetöntä, tiedän. Esim. sain sanottua vasta seisemännellä kerralla kasvaneeni alkoholisti äidin kanssa. Vasta kun päästiin aidosti asiaan ja työskentelemään ongelmieni/ riippuvuuksieni kanssa käynnit loppuivat. Ja yksityiseen minulla ei ollut varaa.



Eli neuvoni on yritä olla mahdollisimman rehellinen, siellä ei oikeasti tarvitse esittää mitään.



Kysy mieheltäsi, miksi hän suositteli sinulle ajan varaamista psykologille? Voit sitten kertoa sen psykologille.

Eli heti alkuun kannattaa kertoa _kaikki_? Kyseleekö se psykologi tarkasti vai pitääkö itse osata kertoa oleelliset? Pitäisikö minun jotenkin valmistautua, kirjoittaa jotain paperille tms?



Mieheni sanoo että mulla on liikaa selvittämättömiä juttuja lapsuudessani/nuoruudessani. Siksi hänestä kaipaan ammattiapua.







ap

mitä lapsuuden asioita olet kertonut miehellesi?

Ei kyllä tarvii jännittää. Se psykologi tekee siellä työtään, ja normaalisti hän kyllä keskittyy sinuun ja kyselee. Aluksi tottakai olisi hyvä osata vähän kertoa miksi olet tullut sinne. Mutta jos et osaa sanoa, voit aina sanoa hänelle esimerkiksi: " en tiedä miksi olen täällä, olo on sellainen, että tarvitsisin apua kriisissä" .



Mitä rehellisempi olet, sen paremmin saat apua. Satuja ei kannata kertoa, eikä liioitella tai vähätellä.



En oikein pidä siitä, että miehesi toimii lääkärinä ja diagnosoi, että lapsuuden selvittämättämien asioitten takia sinä tarvitset terapiaa... Mutta, voi olla että miehesi on oikeassakin. Meillä monilla on lapsuudesta ja/tai nuoruudesta kantotaakkana läpikäymättömiä asioita. Myös hänellä itsellään saattaa olla!



Voimahali ap:lle



t. 2

Anteeksi, mutta minulla on vaikeuksia aina luottaa ihmisiin :/





ap

tosin jos olet kovin arka, voi olla, että av:n vakkarivelmuilijat alkavat pommittaa sinua kommenteillaan. sitä eivät ihan kaikki kestä.



lähinnä ehdotin siksi että voisit saada sanottua asioita rehellisesti " ääneen" ja ikäänkuin harjoitella sitä mitä ajatuksia ne muissa herättävät.



itsekin olen käynyt ja käyn edelleen psykologilla selvittämässä omia ajatuksiani. käynnit johtuvat siitä että eräänä kauniina päivänä meinasi tulla hengenlähtö. se laukaisi minussa arvaamattomia tuntemuksia joiden kanssa en yksin pärjännyt.



-8-

Minä en saanut psykologilta mitään valmiita vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Vaan keskustelun tarkoitus oli itse havaita niitä asioita ja löytää ratkaisuja asioihin. Siis psykologi saattoi esim. kysellä mikä minun mielestäni olisi ratkaisu tähän asiaan josta kekustelimme. Sain myös melkein joka kerta jonkin ns. kotitehtävän, jonka päätimme yhdessä. Kotitehtävä ei ollut kirjallinen.



6

ainakin meidän kunnassa menee niin, että psykologin luona käydään pari kertaa ja hän arvioi olisiko joku muu hoitomuoto parempi (ryhmäterapia, ihan pitkäaikainen psykoterapia jne) tai sitten vaan voi käydä hänen luonaan.



itse olin pettynyt psukologiinja sanoi toisen kerran lopuksi, että entäs jos pääsisin jonkun luo, johon koisin luottavani enemmän. pääsin psyk. sh:n luo ja hän oli todella pätevä (minusta siis ainakin). Kerro siis nopeasti, jos tuntuu ettei synkkaa.



täällä puhumisesta...Enpä menisi kovin laajasti itse harjoittamaan; herkkä ja haavoittuvainen mieli ei aina kestä näitä tee-se-itse-psykologien-arvioita saati sitten suoraa vittuilua, johon täällä saa varautua asiasta kuin asiasta.



Hän kyselee sinulta asioista, jos siis et osaa niitä " tiivistää" heti alkuunsa. Eikä tarvitse osata kertoa menneisyydestäsi kaikkea heti, aikansa kutakin. Varaa aikaa itsellesi ja koko prosessille, kahdella käynnillä tuskin tapahtuu mitään.

mitä sä voisit tehdä/ajatella toisin, usein ihmiset on tapojensa orjia, jämähtää yhteen ja samaan, eikä nää metsää puilta. Joku voi nähdä sun asiat eri kantilta ja ehdottaa jotain muuta lähestymistapaa. Mulle aikoinaan valkeni sellanen seikka että ihmiset tuo tapansa esim riidellä mukana omasta perheestään, ja sit molemmat on jo niin eri tasolla tälläsessa tilanteessa, että riitely on tosi vaikeaa, ja etäännyttää entistä enemmän. Kaikkea parasta sulle, muista että Uusi vuosi uudet tuulet, kaikkea hauskaa voi tapahtua!

En kyllä taida uskaltaa täällä avautua kaikista ongelmistani. Olen viime aikoina ollut muutenkin herkkä..Ehkä laadin itselleni jonkinlaisen listan, en varmaan ota sitä mukaan sitten ensiviikolla, vaan sillälailla valmistaudun itse sen kanssa.



Mutta jännittää kyllä aikatavalla, uudet tilanteet ovat minulle vaikeita muutenkin. Onko se sellainen ihan tavallinen toimistotila, ja minä istun sitten siinä sitä psykologia vastapäätä? Kuulostaa ehkä hassulta tämä utelu, mutta haluaisin saada kuvitella tilanteen ensin mielessäni mahdollisimman tarkasti.







ap

psykologilla, etenkin vaikeissa asioissa. Siellä saat ihan jutella ja kertoa miltä sinusta tuntuu, ja kyllä se helpottaa ainakin ja ehkäpä saat uutta näkökulmaakin asioihin,ja psykologi voi auttaa katsomaan juttuja monelta kannalta...

Siellä oli ainakin periaatteessa toimistohuoneita, mutta tavallista viihtyisämmin sisustettuja. Parivaljakko istuu mukavissa nojatuoleissa, eli ammattilainen ei esim. jökötä pöydän takana eikä sinun tarvitse käydä makuulle kuten Freudin aikoina.



Ammattilaiset ovat varmasti nähneet kaikenlaista, joten siinä suhteessa ei tarvitse jännittää, mikä sekin on varmasti hyvin tavallista. Itselleni itse tilanne jo toi itseluottamusta, sisällöistä riippumatta. Pystyin juttelemaan, muotoilemaan ajatuksiani - hyvin tai huonosti mutta joka tapauuksessa - tietyllä tavalla esiintymäänkin. Se on jännittäjälle kova juttu, kun tällaiseen pystyy, vaikka näin helpolla tasolla.