Miten te päästätte lapsenne konfirmaatioon noin kamalan näköisinä?

Itse olin rippikoulussa aikanaa tooosi meikattu ja kovan näköinen. Silti rukoilin joka ilta iltarukouksen, osasin kaikki rukoukset ulkoa jne. Ja rippipappi syytti lunttaamisesta.... :(

pahin murkku meneillään ja ei vähempää olis voinut kiinnostaa koko rippikoulu. Mulla oli jeesustelukausi joskus kymmenen vanhana ja rippikoulussa olin täys ateisti... Ja sen näki naamasta.

niiden räikeiden tukkien ja meikkien takaa. Monesti juuri nuo lapset on niitä suviatsevampia ja avarakatseisempia kuin ne aikuiset jotka heitä arvostelee.

mutta en noita satanisteja/gootteja. Tuttavan lapselle laitatettiin konfirmaatiota varten musta pitkä hiuslisäke. Meikki oli lähestulkoon musta, ja juhlavaatteet olivat täysin mustat, mitä nyt se valkoinen kaapu oli kirkossa päällä.

Järkyttävää.

Olen katsellut vanhoja valokuvia ja kyllä josku 40-luvulla näkyy olleen mustia mekkoja!

Huhuh, onneksi oli se kaapu päällä kirkossa.



Kotona äiti sai pakotettua vähän asiallisemman hameen päälle.



Mutta se oli sitä kuohuvinta murrosikää. Hormoonit hyrräs ja piti olla tosi hot. Omaa tytärtäni yritän kyllä parhaani mukaan varjella moiselta.

Ei yrittänyt äiti ulkonäköä muuttaa enkä kyllä olisi siihen suostunutkaan, kyllä minä 14-vuotiaana osasin jo hiusväristäni päättää. Vielä kymmenen vuotta myöhemminkin minulla on muuten punainen tukka ;-)



Teinitkin on omia persoonia, kaikki ei halua näyttää pikkuisilta enkeleiltä kiharoineen ja se heille sallittakoon. Ei nuoriakaan voi tunkea mihinkään lokeroon ja pakottaa näyttämään joltain, miltä he eivät halua näyttää.

ja sanoi aina, että antaa murkkujen hoitaa ulkonäkönsä itse, hiukset ja vaatteet ja meikit, ne on vaan pintaa ja vaihtuu aina toisiin!

ja on tosi tärkeää itsetunnon kannalta, että nuori saa positiivista palautetta! Kyllä ääritapauksissa saa, ja pitää, puuttua esim. liialliseen paljaaseen pintaan, mutta musta hiuslisäke ja meikit ovat mielestäni asioita joista aikuisen pitäisi löytää edes jotain positiivista sanottavaa. Järkyttävää, ehkä, mutta nuoren itsetunnon, itsenäistymisen ja päätöksenteon kannalta olisi hyvä jättää se mäkätys vähemmälle...

mutta en noita satanisteja/gootteja. Tuttavan lapselle laitatettiin konfirmaatiota varten musta pitkä hiuslisäke. Meikki oli lähestulkoon musta, ja juhlavaatteet olivat täysin mustat, mitä nyt se valkoinen kaapu oli kirkossa päällä.

Järkyttävää.

ne vanhemmat immeiset kauheita palaneita permiksiä, litra tolkulla kissan pissalta tuoksuvaa "hajuvettä", sitä iän ikuista sinistä lumenee luomissa ja ripsissä...entä ne miehet sitten paidat pingottaa mahan kohdalta niin että nappi meinaa lentää vastapäätä olevan päähän ihan just! Ja puku on jääny pieneks jo vuonna yks ja kaks mutta uutta ei voi ostaa...Ja eukoilla jotain muka tyylikästä maria kun eivät muutakaan keksi millä näyttää että keskiluokkaisia ollaan...



Antaa kaikkien kukkien kukkia ja Luojan luomia me kaikki ollaan, ainakin niiden mielestä ketkä Häneen uskovat. Ja eikös ne ole nuorten ensimmäiset suuremmat juhlat, joten mikseivät he saisi ilmaista itseään ulkoisella olemuksellaan, sori vaan ei kaikki halua pukeutua viattoman valkoiseen edes rippipäivänään!

Kyllä murkkuakin voi ohjata juhlapukeutumiseen ja juhlameikkiin. Ne räikeimmät lapset ovat yleensä perheistä, joissa elämä ei aina ole ihan mallillaan. Rippijuhla on juhla ja murkun on itsekin syytä kunnioittaa sitä. Nuori saa pitää oman tyylinsä, mutta vanhempi voi ohjata häntä hienovaraisesti pukeutumisessa, hiukissa ja meikissä. Eihän se rippikoulu yllätyksenä tule. Värjätynkin tukan voi värjätä vähän hillitymmin rippijuhlia varten. Ihan kun niitä lapsia ei tarvitsis mitenkään kasvattaa teidän edellisiin viesteihinne puuttuen.

Ja joo, en ole mikään pulmunen itse, olen pyörinyt marginaaliryhmissä. Eikä perheemme konservatiivinen ollenkaan. Haluan silti olla vanhempi lapsilleni ja välittää myös tapakäyttäytymistä.

ei sovi esim. hirveän räikeät hiusvärit. Voi yrittää sopia lapsen kanssa hiustyylistä rippijuhlien aikaan. Kutsuisin kasvatukseksi.

Omaa tyyliä ei tarvitse hylätä, sitä voi lieventää olemalla näyttämättä esim. ihan peikolta rippijuhlissaan.

Ja mitä tulee taiteellisiin luoviin ihmisiin, niitä löytyy juuri meiltä useampi kappale.

Uskon kanssa ei ole merkitystä, enemmänkin tapakulttuurin.

murrosikäinen saa ihan vapaasti päättää tyylistään.



Siihen puuttuminen tuntuu nuoresta todella ahdistavalta.

Kiitokset vaan sijaisäidille jonka piti saada väkisin värinpoistolla se punainen, kaunis tukkani "siistiksi"!!

on juuri sitä pahinta vaihetta, ainakin itselläni oli. Nuori voi olla sisältä ihan pikkuinen vielä, elämä heittelee ja tunteet ovat suuria ja vahvoja, poikakaveri jätti ja kroppa tuntuu vieraalta, ei siihen tarvi mitään ulkonäkökysymyksiä vetää.

Kyllä murkkuakin voi ohjata juhlapukeutumiseen ja juhlameikkiin. Ne räikeimmät lapset ovat yleensä perheistä, joissa elämä ei aina ole ihan mallillaan. Rippijuhla on juhla ja murkun on itsekin syytä kunnioittaa sitä. Nuori saa pitää oman tyylinsä, mutta vanhempi voi ohjata häntä hienovaraisesti pukeutumisessa, hiukissa ja meikissä. Eihän se rippikoulu yllätyksenä tule. Värjätynkin tukan voi värjätä vähän hillitymmin rippijuhlia varten. Ihan kun niitä lapsia ei tarvitsis mitenkään kasvattaa teidän edellisiin viesteihinne puuttuen.

Ja joo, en ole mikään pulmunen itse, olen pyörinyt marginaaliryhmissä. Eikä perheemme konservatiivinen ollenkaan. Haluan silti olla vanhempi lapsilleni ja välittää myös tapakäyttäytymistä.

ja hiukset rippilapsella tällämhetkellä mustat ja annan olla. Vanhin tytär ollut aina todella konservatiivinen pukeutumistyylissään mutta numero kaksi on Emo (emotional) ja pukeutuu hyvin persoonallisesti. Mekkon on kuitenkin mustavalkoinen ja äidinkin mielestä todella kaunis, vaikka mustasta ensin puhuikin. Olen tullut siihen tulokseen että ulkonäkökysymyksiin ei enää 15 vuotiaan kohdalla voi paljon puuttua eikä kannatakkaan, siinä loukataan jo yksityisyyden rajaa. Ulkonäkökin tasoittuu yleensä murrosiän hellittäessä. Jos oma äiti olisi kommentoinut aikoinaan ulkonäköäni rippikouluiässä olisin luultavasti tehnyt juuri päinvastoin kuin äiti sanoi.

Teidän ympäristöissänne ei tada olla taiteellisia luovia ihmisiä, oman tiensä kulkijoita? Minä olin erilainen nuori, ja tiedän äitini olleen minusta ylpeä. Särmät ovat hioutuneet, mutta samalla tiellä jatkan. Ja uskon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.