Juttelin 12v tytön kanssa joka on 3v rampannut kahden

Mutta kyseisessä tilanteessa ei ajatella lapsia vaan vanhemmat ovat itsekkäitä. Tuo tyttö on jo niin iso, että kykenee kertomaan tunteistaan ja hänen on pahaolla.

Lapsi kärsii vielä enemmän siitä, että ei tapaa toista vanhempaansa ollenkaan. Jotkut lapset kärsivät siitäkin, että eivät saa olla toisen vanhempansa luona kuin viikonloppuja.



Tuon ikäiseltä voisi kyllä jo kysyä omaa mielipidettä ja ottaa sen huomioon.

isä olisi hänet hylännyt eron jälkeen.

Jos tulisi ero niin meillä varmaan etävanhempi saisi ne viikonlopputapaamiset ja loma-aikoina pidempään.

Tiedän yhden perheen missä tämä on ratkaistu hyvin: lapset asuvat aina samassa kodissa, ja aikuiset viettävät heidän kanssaan vuoroviikot. Vaeltavat itse kassinsa kanssa minne tahtovat, hehän tuon sotkun ovat aiheuttaneetkin.

mutta ovat protestoineet järjestelyä vastaan ja tahtoisivat olla vuoroviikoin. Lomilla näin on sitten tehtykin. Tuskin ehdottaisivat tällaista, jos kärsisivät siitä.

Miten niin isä hylännyt? Voihan se äitikin hylätä!

Lapsia on erilaisia. Mikä sopii jollekin, ei välttämättä sovi toiselle.

ap nyt vaan sattuu olemaan tyytyväinen siihen että hänen lastensa isä on heidät hylännyt.

tapasin ihanan miehen josta tuli "oikea" isä lapsilleni. Hoiti heitä kun olivat sairaita, kuljetti harrastuksiin ja rakasti heitä kuin omiaan. Nyt 17v myöhemmin saattoi "tyttärensä" alttarille :) ap

Jos säännöt pysyisi jatkuvasti samoina olisi se lapsille helpompaa, nyt he elävät jatkuvassa ristiriitatilanteessa joka hajoittaa mieltä.



Väitän ettei minun lapseni pitäisi tuollaisesta reissaamisesta kahden eri kodin välillä. En ole ap vaikka eronnut yksinhuoltaja olenkin.



Meillä lasten isä ei tapaa lapsiaan kuin satunnaisesti ehkä kerran vuodessa joskus jopa kaksi vuotta on väliä ollut. Eivät tunne isäänsä näin ovat sanoneet, isä ei osaa olla heidän kanssaan luontevasti. Näissä tapaamisissa käyvät siis mummonsa luona ja isä on silloin siellä. Isällä ei ole muita lapsia.

siltä että yrität vaan itsellesi vakuuttaa etteivät lapsesi kärsi isän puutteesta. On aivan siitä kiinni miten perheet tuon yhteishuollon järjestävät. Meillä asutaan lähekkäin ja lapset ovat molemmissa kodeissa joka viikko, eivät siis viikko/viikko vaan saavat tavata ja asua molempien vanhempien kanssa koko ajan. Asioista ja kasvatuksesta ja sännöistä keskustellaan myös.

Ap:n kuvailema tapaus on tosi kurja. En voi itsekään ymmärtää näitä kahteen erilaiseen elämään pakotettuja lapsia. Surullista, että vanhemmat omilla sotkuillaan haluavat tuollaista lapsilleen aiheuttaa.

lapsesi eivät olisi siitä mitenkään kärsineet, vai? Uutta putkeen vaan.

tapasin ihanan miehen josta tuli "oikea" isä lapsilleni. Hoiti heitä kun olivat sairaita, kuljetti harrastuksiin ja rakasti heitä kuin omiaan. Nyt 17v myöhemmin saattoi "tyttärensä" alttarille :) ap

Jos säännöt pysyisi jatkuvasti samoina olisi se lapsille helpompaa, nyt he elävät jatkuvassa ristiriitatilanteessa joka hajoittaa mieltä.

Väitän ettei minun lapseni pitäisi tuollaisesta reissaamisesta kahden eri kodin välillä. En ole ap vaikka eronnut yksinhuoltaja olenkin.

Meillä lasten isä ei tapaa lapsiaan kuin satunnaisesti ehkä kerran vuodessa joskus jopa kaksi vuotta on väliä ollut. Eivät tunne isäänsä näin ovat sanoneet, isä ei osaa olla heidän kanssaan luontevasti. Näissä tapaamisissa käyvät siis mummonsa luona ja isä on silloin siellä. Isällä ei ole muita lapsia.

Voihan sitä näinkin asian itselleen selittää. Väitän että lapsesi pitäisivät siitä jos heillä olisi huolehtiva isä. Ystäväni kolme lasta ovat viikko/viikko systeemissä mutta isä mm vie poikansa joka viikko jalkapallotreeneihin ja asuvat lähekkäin. Ei se viikko viikko välttämättä tarkoita sitä ettei toista vanhempaa silloin kuulu eikä näy. Meidän lapsista on hauskaa että heillä on kaksi kotia, kaksi omaa huonetta, kaksi trampoliini ja uusia sisaruksia. Lapset elävät hetkessä ja uudet ihmiset voivat olla rikkaus heidän elämässään.

Jossitella voi aina mutta ei elämästä sillälailla mitään tule. Löysin ihanan miehen ja ollaan vielä onnellisesti yhdessä. Toisinkin voisi tietysti olla. Ja tytön tilanteessa juuri surullista on se, että lapset ovat joutuneet sopeutumaan kahteen uuteen perheeseen. Ei ole mitään tuttua, turvallista. Ovat kuin kiertolaisia. ap

kodin/perheen väliä. Pikkusiskonsa kanssa ovat viikon isällään jossa uusi perhe ja viikon äidillä jossa myös uusi perhe. Säännöt ja tavat aivan erilaisia näissä perheissä. En voi edes kuvitella kuinka raskasta tuollainen on lapsille. Tuskin aikuinen suostuisi tuohon (asumaan viikon kerrallaan jossain). Lapset eivät tunne kuuluvansa mihinkään. Olen eronnut ja nyt olen tyytyväinen, ettei lasten isä ollut tekemisissä heidän kanssaan.

Että minun isäni ei ollut missään tekemisissä kanssani kun olin pieni, eikä se ole millään muotoa hauskaa. Koko ikäni olen miettinyt että mikä minussa oli vikana kun isä ei halunnut minua tavat ja tuntea. Mietippä sitä.

vanhemmat reissaa talojen / kotien väliä ja lapsilla pysyy koko ajan sama koti, koulu, päiväkoti, kaverit yms.



Tämä toiminta on minusta erittäin fiksua ja lasten kannalta varmasti parasta!

luokse"? Vau. Kaikissa ratkaisuissa on varmasti hankaluuksia, mutta tuo ainakin kertonee, että vanhemmat yrittävät säästää lapsilta turhaa muutosta ja "kodittomuutta".

Jossitella voi aina mutta ei elämästä sillälailla mitään tule. Löysin ihanan miehen ja ollaan vielä onnellisesti yhdessä. Toisinkin voisi tietysti olla. Ja tytön tilanteessa juuri surullista on se, että lapset ovat joutuneet sopeutumaan kahteen uuteen perheeseen. Ei ole mitään tuttua, turvallista. Ovat kuin kiertolaisia. ap