Lapset lähti hoitoon :(

Ovatko lapset lyhyet päivät hoidossa? Jos, niin ei minusta mitään hätää. Ja jos vielä saat kotiin siivous- tms. apua, niin varmasti pärjäätte ihan hyvin.

Keskellä talvea hoidon aloittaminen ei vain ole niitä kaikkien ihanimpia kokemuksia pukemisineen ja pimeine aamuineen.

Tsemppiä teille ja nauti aikuiskontakteistasi!

ja jäi sinne itkien. Kyllä on kurja olo! Tyttö on nyt 1v 8 kk. Kai tähän tottuu ja lohduttaudun ajatuksella että oon taas kotona joskus, jos vaan saan lisää lapsia. Sitten koitan kyllä pysyä kotona hoitamassa pidempään.



Mullakin toisaalta töihin paluu kiinnostaa mutta ei lapsen hoitoon laittaminen kuitenkaan. Voi kun se pian tottuisi siellä olemiseen!! Ei ois niin paha mieli, jos tyttö menisi iloisena leikkimään muiden lasten sekaan.

No, eka päivä vasta meneillään, että kai se tästä!

Meillä tosin tyttö aloittaa hoidossa vasta ensi maanantaina, ikää hänellä 1v4kk. Ollaan käyty päiväkodissa tutustumassa ja tyttö on ollut ihan innoissaan, saas nähdä miten sitten sujuu kun pitäisikin jäädä sinne yksin. Tosin meidän tyttö ei ole kyllä koskaan vierastanut tms. ja on aika reipas muutenkin... Mutta niin pieni kuitenkin! Samaan aikaan hoidossa aloittaa kaksi 10 kuukauden ikäistä ja yksi pikkuruinen 8kk vanha. Niiden rinnalla meidän tyttö onkin jo aika iso, ja sanotaanhan sitä että tämän ikäiset sopeutuu hoitoon paljon paremmin kuin isommat.



Meillä tyttö olis joutunu hoitoon jo syksyllä, kun aloitin opiskelut mutta onneks mun äiti jäi vuorotteluvapaalle, ja saatiin pari ylimääräistä kotikuukautta tytölle :)

Mulla alkaa työt helmikuun alussa jolloin lapset lähtee päiväkotiin, tosin pieneen 15 lapsen ryhmään.

Nuorin on helmikuun alussa 1v3kk ja vanhemmat lapset 4,5v ja 5,5v



Edellisen kerran kun meni töihin äitiysloman jälkeen, olivat lapseni tuolloin 1v4kk ja 2v5kk. Kaikki sujui tosi hyvin, varsinkin pienemmän kohdalla. Ei niin minkäänlaisia ongelmia ilmennyt missään vaiheessa.

Tuolloin vein lapset ryhmikseen jossa kymmenkunta lasta.

Mä tein ja teen nyt normaalia työpäivää eli lapset hoidossa 8.30-16.30



Kyllä mullakin oli tässä jossain kohtaa tosi haiku olo, että joko nyt, miks nyt jo, voisko vielä olla, ja miten se " vauva" pärjää hoidossa kun ei vielä kävele jnejne. (varsinkin kun tiedän että enää meille ei lapsia tule ja tämä on viimeinen kerta kun kotona voisin olla)

Toisaalta vaakakupissa painoi työkuviot, kiva työpaikka, kaipuu aikuiskohtakteihin, isompien lasten viriketarjonta, oma raha, " normaali" rytmi arkeen jne.



Eli ehkä mäkin olen aika mukavuudenhaluinen tai jotain, koska olen ihan valmis menemään jo töihin. Tai toisaalta, enpä tiedä mukavuudenhalusta kun vapaaehtoisesti lähden kuskaamaan kolmea lasta hoitoon, puen talvitamineisiin, katson onko kurikset kassissa, mietin illaksi sapuskaa, herään itse aamulla 6 saadakseni naaman retusoitua ;) Niin, ehkä oikeastaan kotona pääsis helpommalla siinä mielessä. No, ei .- vitsi vitsi!



Uskon, että teillä hoitotaival alkaa ihan hienosti kun pääsette alkuun ja nauti sitä työnteosta ja lapsesta sitten taas illalla. Kyllä virkeästä äidistä on lapsellekin paljon enemmän iloa kuin " marttyyriasenteella" kotona olevasta! Ja saahan hän uusia kavereita hoidossa jotka ehkä seuraavat kouluun saakka ystävinä! Näin minä ainakin toivon!

Nyt tuntuu jo paremmalta, kun työ/hoitopäivä on pulkassa. Hyvin oli mennyt, vaikka pikkusen oli pojan makuupussit (tai siis lämpöpussi oikeastaan) ollut hukassa päiväuniaikaan (tai eivät olleet hoksanneet, että sellainen oli pojalle tuotu) ja tyttö oli saanut vadelmaa välipalaksi (jolle on allerginen lievästi, ei hengen vaarallisesti).



Tuo nuorempi, jätkä on moniallerginen, mutta ruokahuolto oli pelannut loistavasti (tuota kai eniten jännäsin).



Mutta siis mun työpäivä! Huhhuh! Uusi työpaikka ja kaikki hieman sekaisin. Jospa tämä arki on lapsille kuitenkin helpompi sulattaa kuin itse äidille...

Meilläpä alkoi eilinen, maanantain töihin ja hoitoon lähtö hienosti; aamu 7 pph soitti ja kertoi olevansa kipeä. Alkujärkytyksestä selvittiin nopeasti, minä töihin (ollut kotona 3 vuotta ja risat), ukko hoiti lapset ap:n ja pappa ip:n. Pienellämme on ollut nyt jokusen päivän yskä, joka paheni eilisen aikana. Minäpä vein tytön eilen illalla lekuriin, lähinnä hakemaan yskänlääkettä. Vaan löytyipä korvatulehtus ja passitettiin sairaalaan keuhkokuviin, tutkimuksiin, kokeisiin ja hengittämään jotain " spiraa" (?). KOtiin pääsimme onneksi sairaalasta yöllä, mutta loppuviikko seurataan tilannetta ja sairaslomaa. Että täällä kotosalla ollaan. Antaa pph:n parannella itseään, lapsen parannella itseään. Mutta kyllä ei ois voinut huonommin alkaa työrupeama:-(. Muutenkin ekan työpäivän jälkeen kuinka hemmetissä selviää haastavasta työstä ja kaikesta rumbasta pienten lasten äitinä?

Jo viestisi antaa sen tunteen, että välität oikeasti lapsiesi tunteistasi ja siitä, miten heillä menee. Ja se on tärkeintä. Kyllä he pärjäävät, jos hoitopaikka on hyvä ja elämä kotona mallillaan. Minusta aina pitää ottaa kokonaisuus huomioon, ei pelkkiä yksityiskohtia. Jos kotona asiat ovat hyvin, vanhemmat rakastavat lapsiaan, huolehtivat heistä ja pitävät " psyykkisesti mukanaan koko päivän" , heillä on asit hyvin.

Toki jos huomaa, että jompi kumpi lapsista alkaa oirehtia jollain tapaa, on aika pysähtyä miettimään, mikä olisi heille parasta.

Hei,



minullakin aika samoja tuntemuksia kuin Pirpaliinalla, 11 kk vanha poikani aloittaa parin viikon päästä perhepäivähoidossa. Aivan ihana hoitaja kyllä on, mutta kun poika on niin pieni, alle vuoden, niin surettaa... Ja tuntuu itsekkäältä, koska minulla ei edes ole mikään raha motiivina: palaan nimittäin opiskelemaan ja yritän valmistua yliopistosta kevään aikana. Yritän vakuutella itselleni, että päätös on ihan oikea. Koska en ole vielä edes työelämässä, niin tilanne voisi useamman kotona vietetyn vuoden jälkeen olla aika hankala, jos en olisi saanut opiskeluja loppuun enkä olisi töissäkään... Ja kun jossain vaiheessa haluan kuitenkin toisen lapsen, niin olisi pakko päästä töihin ennen sitä, etten taas olisi minimipäivärahalla ja vielä kolmekymppisenä täysin vailla mitään työkokemusta...



Uskon kyllä, että lapsemme pärjäävät, kun hoitopaikka on hyvä ja luotettava. En tiedä mitä siitä gradunteosta tulee, kun mietin vaan mitä poika milloinkin tekee ja onko sillä ikävä.

Hei!



Samoja asenteita minullakin työelämää kohtaan - lapsella olisi kotona varmasti helpompaa, mutta taloudellinen tilanne ja hyvän työpaikan ilmaantuminen ajoi tarttumaan töihin.



Nyt teillä varmaan sujuu jo hienosti - meilläkin alkaa sujua jo paremmin. Meillä pieni poika 1 v. 10 kk aloitti tiistaina ensimmäistä päivää ilman äitiä tai isää päiväkodissa. Oltiin oltu pieniä aikoja tutustumassa jo joulukuussa useaankin otteeseen. Tiistai oli kuulemma ollut aika hirveää. Ja koska teen kotoa käsin töitä tällä hetkellä ja näen tästä päiväkodin pihalle niin kärsin suunnattomia tuskia kun pikkumies vain huusi ja halusi portista takaisin sisään. Pääsi onneksi hoitajan syliin. Siis aivan kamalaa katseltavaa, mutta yritin vain hillitä haluni rynnätä paikalle. Onhan hänen totuttava siihen, ettei äiti oikeasti pääse keskellä päivää (vaikka lähellä juuri nyt onkin), enkä halunnut antaa epäluottamuslausetta hoitajille jotka tekevät kuitenkin hyvin työtään. (Näin senkin täältä ikkunasta ja huojennuin, että lapseni on hyvissä käsissä.) Eilinen keskiviikko meni jo huomattavasti paremmin. Kaveri lähti aamulla päiväkotiin todella hämmentävän reippaasti ilman mitään traumoja. Ei se päivä silti ihan putkeen mennyt mutta ulkoiluaika oli huomattavasti parempi kuin tiistaina. Pikkumies pääsi pulkka-ajelulle ja katsoi rivissä muiden poikien kanssa autoja. Ja palaute päivän jälkeen oli jo ihan toista. Tuntui todella helpottavalta. Jännitän täällä vielä, että miten tämä päivä lähtee sujumaan. Siitä todisteena tämäkin, etten tee niitä töitäni vaan piti lähteä nettiin lukemaan näiltä sivuilta muitten päivähoidon aloittamiskokemuksia.



Minä uskon, että ei voi olla kovin pahaksi lapselle kuulua johonkin lapsiyhteisöön. Ja minusta ei ole pahasta, että lapsi oppii viihtymään päiväkodin kaltaisissa ympäristöissä ja oppii kuulumaan porukan jäseneksi. kunhan hän aidosti luottaa siihen, että äiti tulee kyllä hakemaan ja äiti pitää huolta minusta. Meidänkin pikkumies vannotti sekä eilen että tänään aamulla että: " Äiti, hakemaan!" Ja minä vannotin takaisin, että äiti tulee hakemaan. Eikä hän jäänyt päiväkotiin yhtään vastentahtoisesti. Eli tsemppiä vain - kyllä tämä päiväkodin aloittaminen on varmasti yksi rankimpia kokemuksia äidin elämässä.

Itsellä on silleen etäisyyttä asiaan, että olen ollut töissä jo melkein puoli vuotta ja mies on ollut hoitovapaalla. Olen nyt totuttanut tytön hoitoon ja hän tykkää tosi kovasti hoitopaikasta.



Kun itse aloitin työt elokuussa, olin aivan surkea n. 2kk. Itkin melkein joka päivä ja olin ihan kamalan eroahdistunut. Meidän tilanne olikin siten selventävä, että jouduin ymmärtämään, että EROAHDISTUS OLI TODELLAKIN ÄIDILLÄ, EI LAPSELLA. Lapsi oli onnensa kukkuloilla koska sai jo äitiysloman aikana rakkaaksi tulleen isin koko päiväajaksi ja sitten vielä äidin illaksi.



Äitien pitäisi tosi paljon enemmän miettiä sitä, miten he itse selviävät töihin menosta, koska usein äiti on ainakin yhtä riippuvainen lapsesta tai enemmänkin kuin lapsi äidistä..

elokuun lopussa. Täytyy sanoa, että tunsin aluksi todella huonoa omaatuntoa, mutta kaikki on mennyt todella hyvin. Tyttö viihtyy

kun on kavereita ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jää

aamuisin iloisena hoitoon. Hoidon aloitus ei vaikuttanut yöuniin, eikä

takertunut meihin vanhempiin iltaisin normaalia enemmän. Noin kerran kuussa on sairastellut, mikä olikin odotettavissa. Kuten monet täällä ovat kertoneet, sopeutuvat pienet lapsen uuteen hoitopaikkaan yllättävän nopeasti.



Ei siis kannata potea huonoa omaatuntoa, lapsosemme ovat hyvissä

käsissä hoidossa, ja vaikka yhteistä aikaa lapsen kanssa ei enää niin

paljon ole ehtii viikonlopussakin tekemään yllättävän paljon kaikenlaista.

Meillä on 4v.tyttö ja 1,5v. poika. Olen kirjotellu työhakemuksia ja aion vakaasti päästä töihin. Mulla ja on sellanen olo että on jo kivapäästä työelämäänkin ja rahaa tarvitaan lisää vaikka pärjätään.. Silti jollain lailla hirvittää laittaa lapset hoitoon, kun ei tiedä millaseen paikkaan pääsevät edes.



Me ollaan kaikki kivoja äitejä, eikä tarvii varmasti elellä huonon omantunnon kanssa vaikka menee varhain töihin=) Kyllä lapsille on hyviä ja huonoja puolia koko elämässä, niitä varmaan tulee pohdittua vaikka olisvat minkä ikäsiä;)

me aloitetaan tarhaharjoittelu tulevana maanantaina. Sain uuden työn, joka alkaa helmikuun alusta ja tähän asti olen ollut tytön 2v4kk kanssa kotona. Jännittää vaan ihan hirveesti kuinka tyttö sitten jaksaa olla koko päivän tarhassa ilman äitiä. On todella " äitiriippuvainen" ja hurjalta tuntuu tää töihin lähtö. Tosin itse olen siihen jo enemmän kuin valmis ja uusi työ houkuttaa ihan hirveästi. Mutta pitäkäähän peukkuja, jotta kaikki sujuisi hyvin...

Maanantaina aloitin työt ja poika 1v1kk jäi mummun hoiviin kotiin. Aivan hirvittävä olo äidillä kun meillekin kävi nii et sairastui sit uuden vuoden kunniaks. En sit viittinyt jäädä pois töistä heti ekalla viikolla kun oli mahdollista tämän mahtavan hoitotilanteen takia mennä töihin. Mulla ei ole vak.työpaikkaa ja täällä päin näitätyöpaikkoja on harvoin auki niin pakko (tai pakko ja pakko) mut hain ja pääsin. Olen kuitenkin tuudittautunut siihen et käyn nyt vähän töissä ja sit jos Luoja suo niin toinen lapsi ja sit oon kauemmin kotona. jos mummu ei olis voinut tulla hoitamaan niin en olisi hakeutunut töihin. En vaan voi ajatella tuota pientä vieraaseen paikkaan vieraan tätin kans vielä. Sit kun vanhempi. Vaikka onkin tosi sopeutuvainen lapsi. Semmonen vinkki et kannattaa viedä hoitopaikkaan valokuva isästä ja äidistä jota voi näyttää kun ikävä tulee. pieni lapsi muistaa et on ikävä jotain ja ehkä jopa et esim. äitiä mut ei voi muistaa minkänäköinen äiti on. Kuvan nähtyään helpottaa. meidän poika kuulema kävelee välillä meidän kuva kädessä ja pussailee sitä. Joissain päiväkodeissa vanhempia pyydetään tuomaan kuva varsinkin pienille lapsille. kaverini on pv.kodissa töissä jossa kuvat on käytössä ja sanoi että on tosi hyvä.

Kyllähän ne lapset pärjää ja mekin äidit kun emme murehdi niin paljon!

Meillä oli viime viikolla tytön (1 v 2,5 kk) ensimmäiset kolme päivää päiväkodissa. Ensimmäinen päivä oli tytöllä mennyt ihmetellessä, ei ollut syönyt paljon mitään ja oli vain katsellut ympärilleen. Toinen päivä meni hyvin; tyttö oli naureskellut ja mennyt syliin ja ruokakin oli maistunut. Kolmantena päivänä oli sitten vierastanut ja itkeskellyt. :(



Miulle tuo ekan päivän jättäminen oli ihan hirveää; kyyneleet silmissä piti lähtä töihin ja töissäkin vielä piti muutama kyynel vuodattaa kun työkaverit kysyivät tytön kuulumisia. Ihan kamalan paha mieli oli. Aamupäivällä soittelin ja kyselin kuulumisia ja hyvinhän siellä oli mennyt. Nyt on pahin huoli vähän helpottanut. Paitsi että nyt tieten jännittää, kuinka tämä uusi viikko lähtee menemään. Että kyllä tämä hoitoon vieminen taitaa olla vanhemmille paljon pahempi paikka kuin lapselle, mutta onneksi noita hoitopäiviä ei ole kuin tuo kolme/viikko.