Ystävä on muuttunut tylsäksi lasten syntymän jälkeen :(

Toivottavasti minusta ei tule sellaista.

Voit kai sinä silti käydä hänen luona kylässä?

Ei oo enää edes aikaa kerran kuussa meiliä kirjottaa tai tekstarii, tapaamisesta puhumattakaan!!

Tai sitten ystäväsi ehkä on aika väsynyt eikä jaksa lähteä iltamenoihin.

Kysy ystävältäsi jos asia sinua häiritsee.

Kyllä minulla ainakin oli kotona ollessani aikaa kirjoitella meilejä ja laitella tekstareita. Treffejäkin sovin tasaiseen tahtiin niiden ystävien kanssa, jotka jaksoivat kuunnella kaksosperheen äidin huolia ja murheita. Nyt työelämässä ollessani elämä on yhtä raadantaa...

Vierailija:

Ei oo enää edes aikaa kerran kuussa meiliä kirjottaa tai tekstarii, tapaamisesta puhumattakaan!!

Minulla on myös 2 lasta ja pyrin silti pitämään yhteyttä ystäviini.

Ystäväni ei imetä, nuorin lapsikin on jo kohta 2-vuotias. Harmittaa vain kovasti, kun lapsuudenystävä muuttuu vuosi vuodelta etäisemmäksi.

Ihan pieni voi oikeasti viedä kaikki mehut...

Vierailija:

Mihinkään ei suostu enää lähtemään yksin, eikä anna myöskään miehensä lähteä mihinkään ystäviensä kanssa. KAIKKI aika on pyhitettävä perheelle ja oltava yhdessä.

Mitä tehdä?

Haha! Kokeileppa ite sitä elämää kun hoidat yksinäs lapsia kotona (imetät ja siivoot, tiskaat, imetät, käyt kaupassa, imetät, teet miehelles ruokaa, imetät, vaihat vaippaa ja imetät) kun mies on päivät töissä :D herkkua ah !

Ei ole meilläkään kakslahkeinen päässy mihkää jorailee, höpönlöpön, jorailkoon mulle illalla ilman housuja..eiku..

Seriously, kaverillas on 'rankkaa', haluaa tietty mieheltään kaiken mahollisen huomion koska hormonit ja kaikki mitä ikinä ja tottakai apu arjen keskellä on i h a n a a. Joten jätäppä ämmä sidukat kaappiin ja mäne keksipaketin kanssa auttammaan emäntää lapsenhoijjossa ! Ole ystävälles ystävä.

Seitsemän vuotta ! Olisipa ap vielä väleissä ystävänsä kanssa eikä vain ystävänsä miehen.. hups

mullakin oli muinoin kaveri, joka rupesi lappaa mukulaa maailmaan, kun oma menojalka vielä vipatti.



Sattumalta löydettiin ne elämän miehet kyllä samoihin aikoihin, mutta ei me oltu vielä valmiita perustamaan perhettä. Muutettiin kyllä yhteen, mutta opiskeltiin, reissattiin, tehtiin töitä ja reissattiin ja sitten kymmenen vuotta myöhemmin alettiin tekee lapsia.



Mutta silloin kaveri oli piti kovasti huolta siitä, että hän kyllä lähtee ulos ja pääsee ja menee ja touhottaa ja mä ja pari mimmiä mukana.



Ne baari-illat, kahvilat, shoppailut, leffat..... sitten meni aina näin, että hän vaan aina soitteli kotiin miten siellä menee ja suurimman osan ajasta puhui perheestään.



Että vaikka mäkin hänen perhettään rakastin, mutta kyllähän sen mimmin kanssa oli helvetin tylsä ulkoilla, kun hän oli nyt Äiti.

Lisäksi minulta kyselee koko ajan "milloin te teette lapsia?" "eikö tästä meidän X:stä tule vauvakuume kun sitä kattoo, kun se on niiiin ihana!!!"



Lisäksi hän pitää itseään nyt kypsempänä ja aikuisempana ihmisenä lapsen saannin jälkeen. MInulla on kyllä muuta elämänkokemusta eri elämänalueilta, mutta niistä hän ei ole kiinnostunut eikä pidä minään.