Muita, joiden uuden vuoden suunnitelmat mönkään?
Masentaa aivan pirusti! Kutsuttiin tuttavaperhe juhlistaan uutta vuotta ja sit kävi niin, että molempien lapset sairastu! Nyt kai kökötetään omalla porukalla ja kattellaan naapureiden ilotulitusta sisältä. En viiti edes miettiä ruokapuolta enää, syödään sit niitä nakkeja:(
Kommentit (32)
Älkää nyt lasten uutta vuotta pilatko, menkää ulos paukuttelee!!
Viime uusivuosi meni siinä, että 30. päivä oli np-ultra jossa todettiin sikiön kuolleen ja 31. päivä olinkin kaavinnassa.
Nauti nakeistasi ja mieti, että huonomminkin voisi mennä.
Minulla mummo makaa sairaalassa koomassa. Pitkän sairauden päätteeksi vaipui toissa yönä koomaan ja nyt oli noussut korkea kuume. Lääkärit sanoivat, että on vain ajan kysymys milloin lipuu pois...
me ollaan aina kotona oman perheen kesken. Ei ole koskaan vieraita uutena vuotena, ei kukaan jaksa tulla kavereista kylään, kun seuraavana aamuna pitää kuitenkin herätä klo 5 tai 6 pienten lasten kanssa. Tällaiseksi on mennyt perheellisen sosiaalinen elämä.
Nyt kun on lapsia niin kukaan lapseton pariskunta ei viitsi/halua tulla juhliin kanssamme, kun tietävät et me ei kuitenkaan mitään kännejä vedetä eikä pahemmin baariin kaipailla. Muuten kyllä kyläilevät!
Vierailija:
kun seuraavana aamuna pitää kuitenkin herätä klo 5 tai 6 pienten lasten kanssa.
kaikki ystävämme vaan melkein ovat sellaisia, että rutiineista on pidettävä kiinni, niistä ei voi koskaan poiketa. Ja heidän rutiineihinsa kuuluu aina lasten aikainen nukkumaanmeno ja aikainen ylösnousu.
Päätimme viettää uutta vuotta ihan perheen kesken, kuten viime vuonnakin. Syödään hyvin - meillä ei nakkeja näy - ja katsotaan koko perheen leffoja (3 lasta, joista 2 alle kouluiän).
Valamme tinoja ja polttelemme sädetikkuja. Yhden sarjapomminkin ammumme ilmoille.
Tosin tänä aamuna itse heräsin sairaana, mutta ehkä jo huomenillalla siinä kunnossa, että jaksan näitä juttuja tehdä.
Kumpi teistä sit lähtee? Meillä ainakin pitäis arpoa, en usko et kumpikaan suostuis vapaaehtosesti jäämään kotiin:)
Meillä lapset on alle kaksi vuotiaita molemmat, joten nakit ovat oikeaa juhlaruokaa. Meillä herkutellaan huomenna ranskalaisilla ja nakeilla ja on jopa perunasalaattia. Niin se mieli vaan muuttuu kun harvoin tämmöisiä ruokia enää saa. Kun joka päivä aina on vaan jotain terveellistä lasten takia, niin huomenna irroitellaan =)
vai mihin ihmeeseen te muuten uutena vuotena oikein arvotte noita lähtemisiä? ei kai perheellinen juhlapyhinä yksin jossain huitele vai huiteleeko?
Olin juuri positiivareiden luennolla, jotka siis luennoivat positiivisen elämänasenteen vaikutuksesta jokapäiväiseen elämään ja elämänlaatuun. Hekin puhuivat siitä, kuinka on uskomatonta, että kun toinen kertoo oman huolensa (tässä tapauksessa ap.ta harmittaa mönkään menneet suunnitelmat, joka on ihan ymmärrettävää), niin heti toisen on todisteltava " että minullapa se menee vielä paljon huonommin!!" Mikä kilpailu murheiden määrästä onkaan tullut.
Vaikka teillä nyt onkin suurta surua ja murhetta elämässänne, se ei oikeuta teitä vähättelemään muiden, edes mitättömiltä tuntuvia juttuja. Itsekin tiedän, että muitten " pikku jutut" ei omien isompien ongelmien aikana paljoakaan kiinnosta. Tällöin on syytä se kuitenkin selvästi kertoa lähipiirille ja pysytellä loitolla av-palstasta.
Ap; ymmärrän harmistuksesi täysin... On inhottavaa, jos on odottanut jotain innolla ja se peruuntuu.. Mutta kun tuosta nyt vähän alkuärsytyksestä tokenet, niin koittakaa ottaa ilo irti ihan oman perheen kesken kuitenkin:) Hyvää Uutta Vuotta!!
minulla on pari kaveria, jotka ovat tehneet valituksestaan kokopäivätyön, heillä on aina huonommin, kuin muilla ja se on tosi tuskallista kuunnella.
Meillä vähän sama tilanne kuin ap:llä.
Olin kutsunut kaverin lapsineen meille,koska mieheni lähtee kavereiden kanssa ulos.
No nyt yksi lapsistamme sairastui,eikä meille voi tulla.
Olen siis yksin kolmen lapsen kanssa,emmekä voi mennä edes koko iltana ulos,koska potilaalla on niin kova kuume :(
Eli meillä on hauska sisälläistumis uusi vuosi.
Siitäkin huolimatta HAPPY NEW YEAR!
Tai sitten poltatte tähtisädetikkuja sisällä. Juhlia voi sisälläkin. Tinojen valamista ja niistä ennustamista. Kivoja lasten juttuja ruuaksi (siis juuri niitä nakkeja ja lihapullia). Filmi mitä lapset ei ole saaneet katsoa pitkään aikaan. Kaikkea kivaa _lasten_ehdoilla. Kyllä me aikuiset keretään ryyppäämään joskus muulloin.
eipä ollutkaan. Meijän piti päästä muutamaan uuteen kotiin 26.12 ja sit oltais menty mummolaan uudeks vuodeks, mutta edelliset asukkaat, joilla on vielä vuokrasopimus, oli jättäneet kämppään kamaa, joita ei kuulemma voi saada pois ennen huomista. Huomenna sitten alkaa meijän kamojen raijaius, kämppä pitäs olla tyhjä maanantaiks.
Muuetaan siis koko vuodenvaihde, syödään pikaruokaa ja nukuutaan ehkä patjoilla jos ei saada heti sänkyä siirreettyä.
Vierailija:
Olin juuri positiivareiden luennolla, jotka siis luennoivat positiivisen elämänasenteen vaikutuksesta jokapäiväiseen elämään ja elämänlaatuun. Hekin puhuivat siitä, kuinka on uskomatonta, että kun toinen kertoo oman huolensa (tässä tapauksessa ap.ta harmittaa mönkään menneet suunnitelmat, joka on ihan ymmärrettävää), niin heti toisen on todisteltava " että minullapa se menee vielä paljon huonommin!!" Mikä kilpailu murheiden määrästä onkaan tullut.Vaikka teillä nyt onkin suurta surua ja murhetta elämässänne, se ei oikeuta teitä vähättelemään muiden, edes mitättömiltä tuntuvia juttuja. Itsekin tiedän, että muitten " pikku jutut" ei omien isompien ongelmien aikana paljoakaan kiinnosta. Tällöin on syytä se kuitenkin selvästi kertoa lähipiirille ja pysytellä loitolla av-palstasta.
Ap; ymmärrän harmistuksesi täysin... On inhottavaa, jos on odottanut jotain innolla ja se peruuntuu.. Mutta kun tuosta nyt vähän alkuärsytyksestä tokenet, niin koittakaa ottaa ilo irti ihan oman perheen kesken kuitenkin:) Hyvää Uutta Vuotta!!
Onneksi sentään ehditään alkuillasta ampua raketit.