Lapseni 6v sanoo näkevänsä harhoja, APUA, onko kyseessä jotain vakavaa???
Hän on ylivikas lapsi. Hän sanoo näkevänsä kaikki ihmiset oudon ja hassun näköisinä, ei osaa selittää tarkemmin, pelottaa onko lapseni sekoamassa? :( kieltämättä pelannut pleikkaria jonkin verran..usein nämä puheet tulee iltaisin ja esimerkiksi fyysisen rasituksen jälkeen.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia, miten esim. skitsofrenia alkaa?
Kommentit (17)
eli pojallasi saattaa olla piilokarsatusta. Meillä tytöllä on piilokarsastusta ja silmät menevät kieroon etenkin väsyneenä ja silloin hän näkee ihmiset hassun muotoisina tai kahtena.
Käske pojan katsella jotain kirjaa/kirjaimia tarkasti ja kysy että hyppiikö tai liikkuuko kirjaimet. Karsastuksesta voi näin käydä.
Kannatta mennä asiasta nevolaan. sieltä saa lähetteen silmälääkärille. Karastukseen hoitona on silmälasit ja/tai lappuhoito.
että usein nukkumaanmennessä olin näkevinäni erään tv-sarjan hahmojen " lipuvan" ovesta huoneeseeni, olin siis unen ja valvetilan rajamailla, mutta kyseiset hahmot olivat erittäin todentuntuisia. Muistaakseni menin peiton alle piiloon. :) Jostain syystä en älynnyt kertoa " näyistä" vanhemmilleni ja äitini olikin kauhuissaan kun monta vuotta myöhemmin kuuli kyseisen ohjelman pelottaneen minua noin kovasti, kyseessä oli kuulemma ihan peruslastenohjelma jossa ei aikuisen silmin ollut mitään hurjaa ja jonka aina innokkaasti katsoin vaikuttamatta yhtään pelokkaalta.
Minulla oli kyllä erittäin vilkas mielikuvitus jo tuolloin. :) Mutta ihan terve aikuinen minusta kyllä kasvoi.
Sellaisia oitoja " eläimiä" vvilahteli silmänurkissa jne...
mulla on ollut myös karsastusta aina, joten ehkä tuokin lisää niitä näköhäiriöitä.
Nyt kun verenpaine on noussut, ja muutenkin lasten myötä syön terveellisemmin, niin ei enää ole vilahdellut ötököitä.
muuten, reagoi puheisiin, vastaa kysymyksiin ihan järkevästi. Tein tuon kirjain testin, näkee kuulemma kirjaimet kaikki samankokoisina.
Olemme menossa neurologille tuon vilkkauden takia.
Nyt huomenna pelikielto.
Lapsi ei puhele yksikseen, eikä naureskele itsekseen, ainoastaan ihmiset näyttää tyhmiltä.
Syyta olisi. Meilla paljon isommat kouluikaiset ja ehka kerran pari viikossa pelaavat tunnin-pari. Tuo liika pelaaminen kylla voi olla pahasta etenkin noin pienelle ja aiheuttaa ylivilkkautta ja muuta neurologista ongelmaa. Meilla ainakin jos saavat liikaa pelata ovat aggressiivisia, vilkkaita ja kiukkuisia.
Meilla on 10-vuotias joka nakee unen ja valveen rajamailla harhoja, kaikenlaisia ufoja ja otokoita on haadetty huoneesta monena yona.
Joskus erittäin harvoin voi olla oire epilepsiasta
jos lapsellasi on ylimääräisiä kykyjä? Toiset näkevät esim ihmisten aurat. Jos pidät mahdollisena, käy kysymässä mielipiteitä myös www.soneraplaza.fi sieltä ellit- keskustelu- kristallipallo.
mietin, että kalanmaksaöljykapseleita ei olla annettu kuukauteen, niiden aikana ei tuollaisia puheita.
Nyt lapsi ok, voi olla myös huomionhakuakin?
ap
Huolehdithan lapsen rutiineista, rajoista ja oikeasta ruokavaliosta ja riittävästä unesta.
kodin ja koulun välillä teemme yhteistyötä. Säännöllinen elämänrytmi, on rajoja ja rakkautta.
Hänellä ei ole ajoittain kavereita (syynä omaehtoisuus, mikä karsii kaverit) ja ei me vanhemmatkaan voida ylenaikaa olla viihdyttämässä vaativaa lastamme.
Tottakai hän saa joka päivä seuraamme leikkimisen (legot) lautapelien, ulkoilun merkeissä.
Lapsellamme on ad/hd. Hän on ikätasoinen älyllisesti ja kielellisesti.
Ja ainakin pienempänä kauan tv:tä katsottuani näin " hahmoja" ,en osaa paremmin selittää mut siis " vilisi hahmoja" silmissä ja sen lisäksi joskus hyvin harvoin ihmiset (siis ihan vaikka kotona ollessa äiti&isä) liikkui kuin pikakelauksella... tää kuulostaa oudolta ja mun äiti säikähti pahasti kun puhuin näistä,tutkimukset juostiin mutta mitään ei tulokseksi tullut paitsi lähete silmälääkäriin..
En kyllä saanut niitä lasejakaan tmv ja nyt aikuisena noita ei ole enää ollut.
Lapsellani ei ole näkyvää karsastusta, mutta hänen isällään on ns. piilokarsastusta.
Piilokarsastus voi olla niin huomaamaton, että sitä ei välttämättä edes vanhemmat tajua. Meillä kahdella lapsella on huomattu karsastus vasta isompana, toisella kymmenvuotiaana ja toisella 12-vuotiaana. Molemmilla karsastusta esiintyy vain erittäin voimakkaan väsymyksen aikana. Yhdellä lapsellamme ja miehelläni on voimakas ja huomattava ulkokarsastus.
Mielestäni näköharhat eivät ole todellakaan ensimmäisiä, joita ilmenee. Näköharhojahan ilmenee aivosairauksien tai lääkkeiden/huumaavien aineiden vuoksi pääasiassa. En todellakaan sano, että lapsellasi olisi edellä mainittuja, veikkaan muiden tavoin tuota karsastusta tms.
Muistan kun nuorempi veljeni lapsena kertoi, että hänen silmissään ihmisten päät suurenivat ja pienenivät ihmeellisesti. Välillä hän väsyneenä nauroikin sitä hysteerisesti. No, tämä oiretms. ei pahentunut ja on ihan normaali 25-vuotias nykyään - eikä tietääkseni näe enää moista.
ee, mutta kuuloharhakaan ei tarkoita välttämättä skitsofreniaa.
Vierailija:
Mielestäni näköharhat eivät ole todellakaan ensimmäisiä, joita ilmenee. Näköharhojahan ilmenee aivosairauksien tai lääkkeiden/huumaavien aineiden vuoksi pääasiassa. En todellakaan sano, että lapsellasi olisi edellä mainittuja, veikkaan muiden tavoin tuota karsastusta tms.Muistan kun nuorempi veljeni lapsena kertoi, että hänen silmissään ihmisten päät suurenivat ja pienenivät ihmeellisesti. Välillä hän väsyneenä nauroikin sitä hysteerisesti. No, tämä oiretms. ei pahentunut ja on ihan normaali 25-vuotias nykyään - eikä tietääkseni näe enää moista.
Jos siitä on apua, on kyseessä karsastuksen tai jonkin muun asian aiheuttama kaksoiskuva.
Lapsi hyvin herkkä ja arka. Pienempänä usein itkeskeli harhanäkyjä, varjot liikkuivat ym. Nyt parin vuoden päästä muistelee niitä itse ja on sitä mieltä, että oli vaan niin vilkas mielikuvitus, että alkoi nähdä mitä sattuu.
Odottele rauhassa, tai juttele vaikka neuvolassa terkkarin kanssa. Uskoisin, että on vaan mielikuvitusta ja sitten noi pelit voi kanssa kyllä vaikuttaa.