Hyvää ja rauhallista joulua.
Toivotan teille kaikille oikein hyvää, rauhallista ja siunattua joulua.
Nyt on tulossa ihana joulu, lapset ja lastenlapset tulevat tänne joulun viettoon joukossa pieni tyttövauva, joka nyt kasvaa ja voi todella hienosti hankalasta alusta huolimatta. Joulun tunnelmaan pääsin jo sunnuntaina, jolloin kävimme kirkossa laulamassa kauneimmat joululaulut. Tämä on ollut perinteenä meillä jo useamman vuoden ajan, ja siitä se joulun vietto sitten vähitellen alkaa. Vielä kerran: hyvää joulua kaikille ja Onnekasta uutta vuotta.
Kommentit (8)
Minä varmaan vilkuilen viestejä pitkin joulun aikaa, mutta varmuuden vuoksi jo joulurauhaa toivottelen.
Esikoiselle tämä on kolmas joulu, tosin ensimmäisestä ei juuri mitään tajunnut, kun oli silloin vielä niin pieni. Kuopukselle tulossa on ensimmäinen joulu, viime vuonna oli vielä äidin hyvin isoksi kasvaneessa masussa. Tuskin maltan odottaa lasten reaktioita jouluaattona. Joulun taiki on vielä ihanampaa lasten kanssa!
Meillä tontut hiippailevat kodin seinillä ja kynttilöitä on ikkunoissa. Mieli on hyvä, ihana päästä näkemään sukulaisia, sillä joulun vietämme mummulassa. Siskoni esikoinen on vielä äitinsä masussa, la oli viime viikolla, jouluvauvaa ei ihan taidettu sukuun saada, vaikka vielä on mahdollisuus ;)
Hyvää joulua ja iloista mieltä kaikille!
Porenn ja tytöt 2v7kk ja 11½kk
Rauhaisaa joulua toivottelen minäkin! Ne pienimmät juhlijat ovatkin (iso)vanhemmilleen joulun paras lahja. Hieno kuulla, että hyvin menee tyttösellä.
Ja hyvää mieltä kaikille teille. Päivä muuttuu pikku hiljaa pidemmäksi ja aurinko alkaa lämmittää meitä täällä Pohjolassakin.
Siis valoa, lämpöä ja joulun rauhaa kaikille ikään, sukupuoleen ja muihin kategorisointiyrityksiin katsomatta.
zkelvin ja perhe :)
Toivotan teille hyvää ja rauhallista joulua näillä VT:n Jesajan sanoilla, jotka ovat lausuttu jo useampi sata vuotta ennen Jeesuksen syntymää:
Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. (Jes. 9)
rauhallista ja siunattua joulua,olkoon joulun lapsia aina sydämmissämme, silloin on joulu ikuinen.
Torttuja paisteltu, kuusi kannettu sisälle.... On niin jo Joulu tunnelma!
Olkaa siunattuja, jokainen!
toivoo kosmomamma, jolla myös ensimmäistä joulua tuhiseva käärö kainalossaan. :)