Annatteko namuja ja suklaata noin 2,5 vuotiaalle?
Tällainen viestini aihe vapaa palstalla sai varsinaisen ryöpyn aikaiseksi. Kyselin viestissäni että joko muut tämän ikäiset saavat suklaata ja karkkia, kun itse mietin että jos lapsi osaa jouluna kysyä niin antaisinko.
Meillä siis lapsi ei vielä ole karkkia ja suklaata (paitsi pikkuleivässä ja jätskipuikossa) syönyt. Taitaa olla sitten melko harvinaisuus, kun sain melkoisen ryöpyn asiasta niskaani. 90% haukkui minut tiukkapipoksi ja ahdasmieliseksi. Olin hieman ihmeissäni, sillä kyllä meillä lapsi tosiaankin saa herkutella, herkut vaan ovat olleet rusinaa, pikkuleipiä, pullaa ja jäätelöä. En ole nähnyt tähän mennessä mitään syytä antaa karkkia kun emme sitä itse muutenkaan juuri syö. Miksi ihmeessä olisi pitänyt? Nyt sitten mietin, että pitäisikö jouluna antaa, kun kyläpaikoissa on kuitenkin suklaarasioita tarjolla (siisi tietysti jos itse pyytää).
En minä mitään hammasreikiä pelkää, enpähän ole vain karkin syömistä pitänyt mitenkään tarpeellisena.... Mitenkä teillä muilla?
Kommentit (19)
periaatteena että jos itse syödään herkkuja lasten nähden niin hekin saavat. Esikoinen siis oli jo suhtiso kun ei juuri kotona syöty eikä tyttö osannut pyytää. Pienempien kanssa sitten onkin mennyt ihan toisin. Jokainen tekee tavallaan.
Tosin pakko sanoa että tyttären syntymäpäivillä tuli kiusallinen tilanne kun vieraana oli tytön vajaa 3v. kaveri joka ei ollut saanut karkkia tms. eikä hänen äitinsä tahtonut että saa nytkään. Kiva sitten kieltää lasta kun olisi mieli tehnyt ja kun kävi hakemassa itse nallekarkkeja pöydästä niin äiti otti pois. Ja onginnassa kun muut saivat pikkulelun ja tikkarin ei tämä sitten saanut kuin sen lelun. Niin että ainakin juhlissa ja kylässä mielestäni on kiva että pienikin saa jos mieli tekee maistaa ja selittäähän voi että tällainen on vain juhlaherkkua ja kotona ei karkkeja syödä.
olen itekin nuori äiti, muttei se mikään syy ole siihen etteikö ole rajoja! Mä olen kyllä pitänyt huolen että mitä sääntöjä annan lapsilleni, niitä myös kunnioitetaan, äkkiä ne mummelit tajuaa että siinä tekee vaan hallaa lapselle, ja jos ei tajua, niin olen kyllä sen ääneen sanonutkin. Mä kyllä puutun jos joku ennen ruokaa antaa lapselle suklaata, kyllä jo 2-vuotias ymmärtää että saa sen syötyään, ja ens kerralla muistaa mummokin kysyä saako antaa :). Eikä se yksi mäkkärikerta sitä tehnyt ettei nyt kasvikset maistu, se kuule kuuluu tohon ikään ;), vinkiks muuten että meillä sit kuitenkin kasvisssosekeitto maistuu hyvin, vaikka kasvikset onkin yök.
juhlapäivinä, kyläreissuilla tms. erityisissä tilaisuuksissa, jos muutkin näitä tuotteita saavat. Kotiin en karkkia pojalle osta, mutta jos esim. mummi tai kummi sitä tuo, niin toki syödä saa.
Karkkia en tule antamaan omalle 1 v 11 kk pojalleni jouluna. Pulla, piparit ja keksit saa riittää. Koska lisäksi saa mehua, katson että ei tarvitse karkkeja, varsinkin kun meillä ei hampaiden pesusta tule vielä oikein mitään. Tätä tiukkapipoista linjaa aion yrittää pitää ainakin 3-vuotiaaksi ja pitempäänkin jos ei ihan mahdottomaksi taisteluksi mene.
joko täällä tai kaksplussan sivuilla, en muista, mutta mielipiteitä oli tosiaan monia. Meidän 2 v 5 kk ei ole karkkia ja suklaata saanut muuta kuin samoin kuin ap:lläkin: jäätelöpuikoissa tai pari kertaa jossain pikkuleivissä. Pullaa, kakkua, jäätelöä saa, limsat ja karkit yritetään vielä hetken pitää pannassa, kun kerran muita herkkuja sentään saa.
Mun mielestä jokainen tehköön kuten tekee: antaa karkkeja tai ei anna. Se on vanhempien päätettävissä ja muilla ei ole siihen mitään sanomista. Ja kyllä: itse me miehen kanssa kyllä herkutellaan suklaalla oikein olan takaa lapsen mentyä nukkumaan. Mutta niin me tehdään paljon muitakin asioita, joita tuo taapero ei vielä saa tehdä: juodaan joskus viiniä, katsotaan leffoja telkkarista, rakastellaan... - ja kaikki salaa lapselta. =) Se on se kiva juttu aikuisuudessa, että voi päättää. =)
puolisen vuotta, kun silloin hoksasi pyytää (ikää tuolloin hiukan vajaa 2 vuotta). Muita karkkeja ei saa eikä kyllä haluakaan. Pullaa, keksejä ja mehua saa myös. Ei ole ollut mikään periaatekysymys, mutta käytännössä tähän on päädytty, kun lapselle pitäisi tulla sitä lisäpainoa edes jostain, kun pelkällä terveellisellä ruokavaliolla sitä ei tunnu kertyvän tarpeeksi. No, ei kyllä näinkään, kun ei taida kerran viikossa kahdesta palasta suklaata vielä montaa lisägrammaa tulla...
Vielä ps: tumma suklaa on terveellistä karkkia.
Hei!
Vai että oikein noin tylysti tuomittiin? No, kaikella on monta puolta.
Jos on kyseessä ensimmäinen lapsi ja itse ei syö karkkeja, niin mistäpä se lapsikaan niitä ymmärtäisi pyytää. Joten miksi niitä sitten pitäisi ehdoin tahdoin tuputtaa.
Jos taas on vanhempia lapsia niin pienempikin hyvin äkkiä oppii kyselemään karkkien perään. Silloin on vaikeampi olla antamatta. Tai jos itse tykkää karkeista niin pientenkin mielenkiinto saattaa herätä.
Toisaalta jotkut tykkää makeasta ja jotkut ei. Meillä toinen mussuttaa kaiken makean mitä näkee ja toinen saattaa jemmata karkkipussia loputtomiin kun ei niistä välitä. Uskokaa tai älkää, mutta meillä poika saattaa tulla erikseen pyytämään että saisiko puuroa!
Jos muutkin syö ja lapsi haluaa niin kyllä itse ainakin antaisin maistaa.
Lapset 2v7kk ja 1v4kk. Isompi sai joskus mummulassa ja siitä se lähti ja nyt pienempikin tietää mikä on hyvää, ei kelpaa marie keksijos näkee isommalla jotain parempaa :-)
ja ei ne hampaat siitä mene, riippuu hampaista. Kun itese pienenä olin kova karkkien perään ja vieläkään ei ole kuin 3 paikkaaja serkkuni joka ei saanut karkkia oli pienenä jo monta reikää.
Kerran viikossa isompi saa kaupasta valita karkin, jos valitsee pussin saa sieltä muutaman ja sen jälkeen katoaa vanhempien suuhun. Pienemmälle ei osteta
Itse päätin aikanani että pojalle ei ruveta usein herkkuja antamaan, eikä missään tapauksessa limsaa ja mäkkiä vältetään viimeiseen asti.
No niinpä kävi että me kun olemme nuoria vanhempia niin ei kunnioittanut sukulaiset ja isovanhemmat toivettamme lainkaan...
Mieheni äiti on tuputtanut pojalle jo heti reilun vuoden iästä jäätelöä, suklaata, keksiä, karkkia jne. aina tilaisuuden tullen... Miehen veljen perhe vei pojan heti 2v mäkkiin kun poika oli ensi kertaa hoidossa.
No ei siitä nyt kai ihan varsinaista haittaa ole, mutta meidän poika on nyt ihan älyttömän perso makealle. Söisi vaan rasvaista ja makeaa. Sanoo yök kaikille kasviksille ja vihanneksille.
Harmittaa että minun päätöstäni ei olla kunnioitettu yhtään. Niinpä meillä poika syö jouluna varmasti ennätysmäärät suklaata, piparia jne. Sillä anoppi on tulossa meille jouluksi.
ja sitten ihmetellään kun 2v 4kk poika käy taas ylikierroksilla...
Itselläni on myös 2,5 vuotias tyttö. Hän on kyllä saanut jo karkkia, mutta ei mitenkään säännöllisesti. Jos itse olemme syöneet hänen nähden, on tietenkin pitänyt myös hänelle antaa. Aika harvoin meillä on karkkia. Kylässä on tietenkin saanut syödä jos on ollut tarjolla ja on itse pyytänyt. Kovia karkkeja ja tikkareita en ole antanut syödä, kun ei vielä osaa imeskellä vaan pureskelee ne. Sitkeä toffee on myös sellaista, mitä en antaisi. Luulen, ettei jouluna paljoa pysty karkin syöntiä rajoittamaan, kun itse tykkään konvehdeista ja marmelaadista enkä viitsisi niitä häneltä salaa syödä vaan nauttia niistä.
Iloista joulua Teille!
Lisäyksenä kuitenkin se,
että limsaa ei olla ikinä annettu ja kun muut ovat sitä tarjonneet, poika ei ole tykännyt. HUH!
Meillä ei ole karkkipäivää, mutta ei meillä myöskään joka kauppareissulla osteta karkkia saatikka syötäisiin päivittäin herkkuja. Jos joskus sattuu joku karkkipussi kauppareissulla tulemaan mukaan, on annettu siitä meidän 2.5vuotiaalle myös. Lapsi tietää kyllä mitä se karkki on ja herkut yleensä, mutta ei siitä mitään " Ongelmaa" ole tullut. Karkkeja ei anneta esm lähellä ruoka-aikaa, tai päiväunien / iltaunille menoa.
Meillä muutenkin suositaan monipuolista ruokavaliota, kotiruokaa ja muutenkin meillä eletään nk. " terveellisesti" . Lapsi on muutenkin hyvä syömään ja kasvikset ja hedelmät kelpaa hienosti.
Mun mielestä tuosta karkinsyönnistä ei pitä tehdä mitään suurta numeroa. Karkkia on olemassa, sitä voi joskus herkutella ja mässäillä. Meillä tämä toimii hyvin, eikä ole tullut vielä kertaakaan huutoa karkkihyllyn kohdalla kaupassa. (kop kop kop-koputan puuta:)
Meillä karkinsyönnistä ei ole tehty mitään " suurta" numeroa muutenkaan, joka päivä ei karkkia syödä.
Meillä tosin pestään joka aamu ja ilta hampaat tahnan kanssa. ruoan jälkeen yleensä annetaan xylitol-tapletti tai -purkka, joka siis pysäyttää happohyökkäyksen.
Siis happohyökkäyshän on se joka niitä reikiä aiheuttaa eikä se itessään karkki. Karkista tottakai tulee happohyökkäystä.
Mielestäni liikaa napostelua pitäisi välttää. Meillä ainakin on käytössä karkkipäivä ja silloin saa suklaata tai muuta valinnan mukaan. Juo myös limuja ja syö sipsejä.(vähän)
..tää ehkä on vähä kärjistetty kommentti, mutta toisaalta on vähä ristiriidassa se, että me monet aikuiset olemme lihavia-ylipainoisia ja sitten itse kiellämme lapsiltamme herkut. Eli pitäis myös osata itsekin pitää sitten tiukkalinja eikä mässäillä lapsilta " salaa" herkkuja....
koska isosiskokin saa. Pienet oppivat varsin nopeasti makean ja karkinsyönnin, yleensä viimeistään siinä vaiheessa kun aloittavat päiväkodin. Ja kuopukset sitten seuraavat isompien esimerkkiä.
Meillä syödään karkkia joskus. Esikoisella (6 v.) on karkkipäivä lauantaisin ja on nyt alkanut pitämään kiinni oikeuksistaan eli muistaa itse karkkipäivän. Pipareita yms on lapset saaneet myös.
Jouluna karkkia saa useammin, en ole kieltänyt, jos kyläpaikoissa tarjotaan. Yletön karkinsyönti ei tietysti ole hyväksi ja mm isovanhemmille on pitänyt moneen kertaan toitottaa, ettei lapselle saa antaa rajattomasti karkkia, suklaata, piparia tms sokeripitoista. Meillä ainakin lapset riehaantuvat ylimääräisestä sokerista.
Silloin tällöin esim. tikkarin. Meillä ei nykyään osteta pusseja, koska ainakin meillä menee niin et laps syö muutaman ja äiti loput. Ni katsoin parhaaks etten osta muutakuin jonkun tikkarin silloin tällöin lapselle. Myös näitä roskaruokaravintoloita on ruvettu välttämään. Ei kyllä mitään totaalikieltäytymisiä jos joku mukaan pyytää, mut yksin lapsen kans en lähde enään. Mummojen ja Pappojen annan hemmotella lasta, koska meillä kotona pidetään tiukempaa linjaa, enkä jaksa aina olla vahtimas ja kyselemäs et mitäs herkkuja tänään on syöty, koska tiedän et antavat myös lämpimän ruuan jos on hoidossa.
...No eipä niin, mutta aikuisilla on vastuu lapsen terveydestä. Aika monella aikuisella tuntuu olevan nämä hampaidenhoidon keskeiset faktat hukassa:
-kariesbakteeri tarttuu sylkikontaktista
-syöminen ja jokaikinen suupala aiheuttaa happohyökkäyksen, joissa bakteerit saa ravintoa ja pääsevät siten tekemään pahojaan suussa
-karkin ja muun makean sokeri on kaikkein parasta ravintoa näille bakteereille
-alle kaksivuotiaiden suussa bakteerit tekevät kaikkein helpoten tuhojaan, sillä pienten lasten oma hyvä bakteerikanta ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt.
Kannattaa tarjoilla näitä faktoja niille sukulaisillekin, todennäköisesti he eivät vain tiedä asioista tarpeeksi. En voi ymmärtää että joku oikeasti voi olla välinpitämätön lapsen terveyden ollessa kyseessä. Kyllä sitä voi herkutellakin, mutta kannattaa syödä herkut jäkiruokina ja ksylitolit (myös aikuisille, se ehkäisee bakteerin leviämistä) käyttöön!
Meillä kuopus on nyt 2v7kk ja en edes muista, koska olisi ensimmäistä kertaa saanut herkkuja. Myös kaksi ensimmäistä lasta ovat saaneet pieninä herkkuja ja molemmilla hampaat on hyvässä kunnossa. enempi katson herkkujen suhteen sitä, että syövät ne ruoan jälkeen, jotta menisi samalla happohyökkäyksellä.
Esikoiselle ei karkkia tuputettu, mummolassa hänkin sai eka kerran ennen 3 v ikää. Hirveän perso kaikelle hyvälle. Pienempi saanut isosiskolta jo 1-vuotiaana. Ei erikoisemmin välitä. Suklaasta tykkää. Jännä homma, miten tällä palstalla pikkuisetkin jutut voi saada melkoiset mittasuhteet...