******TOUKOMURUT JOULUVIIKOLLA******
Ihanan pitkä pino oli meillä viime viikolla. Laitetaan tällä viikolla vielä paremmaksi..vai mitä?
Meillä toikopoikamme on oppinut etenemään lattialla. Käsillä vetää itseään lelujen ja johtojen ym. ei niin hälle sopivien esineiden :) luo. Aika herttaisen näköinen mönkijä! Toinen uusi juttu on potalla käynti. Viikonloppuna harjoittelimme potalla istumista ja hyvin se kävi, kuin vanhalta tekijältä. Ja saalistakin saatiin... :D Äiti ja isä hurrasivat,taputtivat,kehuivat ja tekivät aaltoja.. Poitsu aika tarkasti heti ruokailun jälkeen tekee kakat, joten ajoitus potalla istumiseen on helppo tehdä eikä tarvitse kauankaan istua. Oletteko muut toukot kokeilleet pottailua?
Yöt ovat jatkuneet suht mukavasti. Aamuherätykset olivat vaan viikonloppunakin jo kuuden aikaan... jolloin alkoi pirteä ja iloinen kilkatus kuulua pinnasängystä. No, siinä sitten koko perheen voimin(äiti ja isä vähemmän pirteinä) pötköteltiin sängyssä tunnin ajan ilman kiirettä mihinkään. Aikaisesta heräämisestä huolimatta oli kiva nauttia rauhallisesta aamuhetkestä yhdessä. Aina ei osaa/jaksa/hoksaa nauttia niistä elämän pienistä iloista.
Joululahjat pitäisi vielä paketoida ja pasteijat paistaa jouluillan herkutteluhetkiin. Muuten on kaikki jouluvalmistelut tehty. Sain kuin saisinkin viime viikolla siivottua. Hyvä minä!!!
Nautitaan elämän pienistäkin iloista ja jouluvalmisteluista. Jos en palaa palstoille niin
OIKEIN MUKAVAA JA RAUHALLISTA JOULUNAIKAA KAIKILLE TEILLE JA TEIDÄN PERHEILLE!!!!
Äiti ja poika kohta 7kk
Kommentit (30)
Meillä ollaan kipeinä taas. Tosin tällä kertaa vaan me aikuiset. Miehelle nousi sunnuntaina kuume ja ja kurkkukipua, mulla on nyt nenä tukossa ja pää kipeä. Julius toivottavasti säästyy tällä kertaa *koputtaa puupäätä*, jospa meillä on se sama pöpö kuin hänellä viikko sitten...
Ja samalla tässä pitäis jouluakin saada aikaan :) Kuusi haetaan (jos suunnitelmat pitää) tänään, ja jouluruokia aletaan tänään väsätä. Onneksi äitini hoitaa kinkun, tortut ja laatikot yhteiseen joulupöytään, mun kontolle jää " vain" rosolli, kalat ja perunat sekä jälkiruoka.
Tämä on ensimmäinen joulumme omassa kodissa, tähän asti ollaan aina oltu aattona anopilla ja joulupäivänä äitini luona. Autottomina aattona on ollut helpompi mennä anopille (asuu 100m päässä) ja joulupäivänä on äitini syntymäpäivä joten järjestely on ollut ihan luonnollinen ja toimiva. Nyt kun Julius on syntynyt halusimme olla kotona ja luoda omia perinteitä. Ensimmäisen yhteisen joulumme muuten vietimme miehen kanssa vuonna 2001 armeijan kasarmeilla, intissä kun oltiin. Oli muuten ikimuistoinen joulu, olin vielä päivystäjänä aattona eli istuin koko päivän käytävällä pöydän ääressä... oikea ankeuden multihuipennus! Sitä en kyllä unohda koskaan =)
Pahoitin kyllä eilen mieleni perusteellisesti anopin puheista. Kysyin josko hän hoitaisi Juliusta sen aikaa kun käymme ravintolassa syömässä juhlimassa äitini 50-vuotispäivää Tapanina. Ensinnäkin anoppi suhtautuu todella pitkin hampain Juliuksen hoitamiseen tuntia pidempiä aikoja, koska Julius kuulemma aina huutaa. Tästä asiasta olen aiemminkin kirjoittanut tänne; Julius ei oikein tykkää mummistaan, vaan on aika herkkä protestoimaa mummin otteista tms. Ja nyt vielä alkaa vierastaa. Tämä johtuu mummin mukaan siitä, että J viettää kaiket päivät mun kanssa kahdestaan eikä ole tottunut muihin ihmisiin! Ihmetyttää vaan, että mitäs mun sitten pitäisi tehdä tilanteen korjaamiseksi, viedä J tarhaan vai...?Kyllä mun mielestä alle vuoden ikäisen ei tarvitse olla tottunut hälinään ja vieraisiin kovakouraisiin ja kovaäänisiin (jollainen mummi usein on) ihmisiin.
Ja toinen kommentti se vasta jotakin oli; J kun ei suostu imemään rintaa kun makuuasennossa -tähän päädyimme muutaman syyn yhteisvaikutuksesta aikanaan (keisarinleikkaus, väsynyt äiti, RINTARAIVARIT) ja näin imetys pelaa edelleen. Ja J ei osaa syödä tuttipullosta kun niille ei ole ollut alun jälkeen käyttöä. Minä ajattelin olevani näppärä, kun voinemme jättää pullot ja korvikkeet väliin ja muutaman kuukauden kuluttua siirtyä suoraan mukiin ja tavalliseen maitoon. Ainut haitta tästä " nirsoilusta" on se, että J syö maitoa toistaiseksi vain tissistä ja makuultaan, mikä rajoittaa imetystapahtumia jos ollaan reissussa, ja hoitoonvientiä (kuutta tuntia pidempään ei voi olla poissa, ei kyllä mielikään tekisi). Tähän anoppi: " Seuraavan lapsesi opetat varmaan imemään rintaa vaikka päällään seisten" . Kyllä kiitos. Tiedän kyllä ja varmasti koitan opettaa, mutta auttaako tuollainen kommentointi nyt ketään...? Jäi ihan sellainen fiilis että anoppi on oikein odottanut että pääsis kuittailemaan mun ratkaisuista.
Anopillahan on toinenkin lapsenlapsi, J:tä 4kk vanhempi serkku, joka sai rintaa vain 3kk ja syö siis pullosta kuin virtuoosi ja ei koskaan räyhää mummille. Hoitoon serkkupoika menee reippaasti vuodenvaihteessa täytettyään juuri ja juuri vuoden. Että vertaillaanko poikia tai miniöitä? Ei ainakaan anopin toimesta...
Huh helpottipa kun sain taas avautua anopista. Tykkään kyllä anoppikullasta ja meillä on oikein kivat välit, mutta välillä tuntuu että hän pitää mua ihan natsina Juliuksen suhteen, että olisin hirveen ehdoton ja periaatteiden ihminen (mitä en mielestäni ole). Olen vaan tehnyt koko ajan niin kuin on hyvältä tuntunut ja toistaiseksi ollaan pärjätty hyvin. J on terve ja iloinen, eli jotain teen kyllä oikein.
J on muuten oppinut hurjasti uusia asioita nyt ihan lähiaikoina. Ensin viime viikolla istumaan lattialla ilman tukea, viikonloppuna herra nousi seisomaan tukea vasten (ja me vanhemmat pelästyimme hirmuisesti ja laskimme heti pinnasängyn pohjaa...) ja nyt täällä jo kontataan! Ja äiti on haljeta ylpeydestä =)))
Nyt kaikille leppoista joulunaikaa ja pitkää pinnaa anoppien ja muiden sukulaisten kanssa =D
-sannael ja J (4.5.)
Huomenta vaan!
Olimme eilen iltana juhlaillallisella, oli ihanan rentouttavaa syödä rauhassa. Olimme pois nelisen tuntia ja mulla alkoi olla Hillaa jo kova ikävä. Kun tulimme kotiin, Hilla ilahtui niin, että nauroi ääneen ja sätkytti menemään, vaikka oli jo vähän itkuiseksi ruvennut. Ihana likka! :D
Eilen Hilla nukahti yöunille ilman tissiä ja yölläkin söi kunnolla vain kerran. Röhä alkaa väistyä ja Hilla nukkui meidän välissä, eikä enää sitterissä. Ens yönä kokeilen pinnasänkyyn laittamista. Katotaan raaskinko...
Koti on kaaos eli alan nyt tehosiivoamaan, kun Hilla vielä nukkuu.
Hiphei!!!
Hehee, kyllä meillä on jouluna oikein vilinää vilskettä. Mua soitettiin aaton ja joulupäivän väliseksi yöksi töihin ja mies jää pitämään unikoulua. Hiukan jännittää miten menee. Sekä kotona että töissä. On tuo vauvanhoito vienyt työasiat niin mielestä että osaanko enää edes kanyloida tai lääkitä, saati elvyttää?!? Pitää luottaa siihen että ne kaikki on syöpynyt takaraivoon. Eniten jännittää kiutenkin se kun palaan su kotiin klo 8 ja näen miehen ilmeen. Joko se on sellainen että hahaa, me nukuttiin koko yö tai sitten sellainen että täällä on kanniskeltu huutavaa tyttöä läpi yön. Ja miten mä jaksan kun eipä päivällä saa kuitenkaan nukuttua, ei ennen eikä jälkeen yövuoron. No, tuskin olo on paljon sumuisempi kuin nykyään muutenkin, hih. Nyt alkaa tulla joulumieltä. Miten tissit kestää, pitää varmaan ottaa pumppu mukaan. Siellä sitten sairaanhoitaja istuu lypsyllä osaston vessassa klo 3 yöllä ;-D Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa ja toivottaa hyvää joulua touko-joukolle!!!
Kaisu ja Veekku
Hyvää jouluviikkoa!
Heti kärkeen kysymys, onko joukossa muita " paino-ongelmaisia" pikkutoukoja? Meidän herran paino on nyt ollut tehotarkkailussa pari kuukautta ja sama linja jatkuu tämän päiväisen neuvolan perusteella. Mitat nyt 72cm ja 7900g eli paino notkuu -20-käyrällä. (syntymämitat 51cm, 3570g) Olemme jo kuukauden verran antaneet poitsulle valmisruokien seassa ruokaöljyä, mutta siitä huolimatta painoa ei ollut tullut enempää kuin aiemminkaan. Ja syö siis aamu- ja iltapuuron, lounaan ja iltaruuan sekä päälle noin 600ml nania. Ruokahalu on ihan kohtuullinen ja väkisinhän näitä ei voi syöttää. No, ehkä huolta ei ole niin kauan kuin pituuskasvu on kohdallaan. Mutta joku tässä taloudessa saisi siis mieluusti lihoa näin joulun aikaan :)
Joulu se vaan uhkaavasti lähenee. Me ollaan ihan kotosalla, molempien vanhemmat tulevat meille ja ollaan ns. nyyttärimeiningillä. Kun joku vielä siivoaisikin täällä...Viime yönä herätyksiä oli taas useita tunnin välein eli ei hirveesti nappaa tuo siivoaminen just tänään :/
Tämä onkin mulle eka joulu mooooneen vuoteen, etten ole töissä, ihan kiva. Ja eka joulu, ettei sitten ravata paikasta toiseen vapaa-ajalla. Tosin menin lupaamaan, että mua voi tarpeen tullen soitella töihinkin pyhinä eli katsotaanhan kuinka käy. Mutta aatto ollaan joka tapauksessa tiiviisti kotosalla.
Kaisun tytölle mukavaa työ-yötä! Jospa ystävälliset kollegat olisivat jättäneet kahvihuoneen pöydälle vähän suklaatia ja sen sellaista :) Jouluyönä tulee myös radiosta joululauluja läpi yön eli tunnelmaan pääsee hyvin " firmallakin" , jos vaan ehtii radion läheisyydessä yhtään olla.
Mutta nyt oikaisen hetkeksi sohvalle, kun poikakin nukkuu.
Mukavaa joulun odotusta kaikille!
tuulis
Meidän pienellä herralla on kanssa huomenna kasvukontrolli. 6 kk ikäisenä pituus oli 64,5 cm (synt. 48 cm) ja paino 6445 g (2640 g). Terveydenhoitaja ei ollut huolissaan koska poika on kuitenkin koko ajan kasvanut ja on tyytyväinen. Lisäksi me vanhemmatkaan ei olla isokokoisia. Poika syö 5 kertaa päivässä ja juo korviketta n. 5 dl (enempää ei saada juomaan). Ruokaöljyä laitetaan 1-2 ruokaan.
Välillä huolestuttaa pojan kasvu mutta onneksi t.hoitaja saa rauhoitettua mieltä. Antaa muksujen kasvaa omilla käyrillänsä ja maastahan se pienikin ponnistaa.
Mukavaa joulua kaikille!
Toivotaan että lumi pysyy maassa täällä Turun suunnallakin.
Hitsit, ku kirjottelin aamupäivällä romaanin, mutta meidän vauvanero hävitti sen johonkin taivaan tuuliin...Aina se onnistuu koskemaan sellaiseen näppäimeen, mistä kaikki katoaa! Niin on nopeita oppimaan nämä nykyajan vauvelit... Toista se oli ennen. ;D
Mitähän asiaa mulla sillon oli, ku nyt ei tuu juuri mitään mieleen. Niin, fysioterapeutilla käytiin maanantaina. Ei ollut tädillä mitään moitittavaa, kehui vaan kuinka hienosti osaa neiti liikkua. Ja näytti tädille kaikki metkut, konttasikin kunnolla ensimmäistä kertaa!
Kaikki meni niin hyvin maanantai aamuna, että päätin pitää koko päivän itseni ihan rauhallisena, enkä hermostunut mistään! Ja tiistaikin meni siinä samalla kaavalla. Mutta tänään sitten jo meni hermot, ensin koiraan, sitten mieheen ja lopulta myös neitiin. Yritin väsätä tytölle ruokaa taas pakkaseen, mutta Viivi vaan kiukutteli ja olisi pitänyt olla koko ajan sylissä. Miten siinä sitten perunoita kuorit... Turhapa tytölle on siitä raivota, eli sisimmässäni vaan kiehuin.
Osaksi tämä kiehuminen johtuu siitä, että pelottaa taas tuo ensi yö, mitä siitä tulee. Eilen neiti meni nukkumaan klo 19 aivan väsyneenä kamalan huudon saattelemana. Itse menin nukkumaan kymmeneltä ja olin juuri ehtinyt sikeään uneen, kun tyttö herätti klo 23. Oli kai jo hetken huutanut, koska oli ihan hereillä. Ja sitten ei enää nukuttanutkaan neitiä! Otin tytön viereen ja hän olisi vaan halunnut keskustella: bää-bää ja vau-vau kuului koko ajan. Hain maitopullon ja vaihdoin vaipankin, että olisi mukavampi taas nukahtaa. Kyllä se tyttö sitten jossain vaiheessa nukahti. Ja aamulla seitsemältä ylös! Äh, toivottavasti ei ole sama tiedossa ensi yönä. Taas mentiin nukkumaan klo 19... iltapuurokin jäi syömättä, kun huusi vaan kurkku suorana.
Meillä vietetään joulua yhdessä omien ja miehen vanhempien kanssa. Siskoni ja miehen veli tulevat myös aattoiltana meille. Ihanaa, kun on nyt isompi asunto, että kaikki mahtuvat mukaan. Aamulla mennään aina miehen isän tädille joulupuurolle, jonka jälkeen viedään haudoille kynttilät. Sitten päivällä saunotaan ja syödään, illalla jaetaan lahjat ja nautitaan perheen seurasta.
Vielä tuosta kasvusta, meillähän neiti ei ole edes käyrillä, kerran ollaan kai hipaistu käyrän alareunaa... Painoa 7055g (8kk neuvolassa), pituus 66,5cm. Ei olleet huolissaan Taysissakaan. Ruokaan laitan lusikallisen kylmäpuristettua rypsiöljyä, kerran päivässä. Korviketta menee n.500ml päivässä, siitäkin Taysin lääkäri sanoi, että jos menee paljon alle tuon 5dl, pitää D-vitamiinia antaa sitten enemmän. Muuten ei kommentoinut asiaa. Eli en jaksa olla huolissani, kun tyttö on reipas ja hyvinvoivan oloinen.
Taidan jäädä joululomalle tästä nettaillusta, eli
RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE, OLKAAHAN KILTTEJÄ PUKILLE!
-Saibu ja Viivi-
Juu samoin kaikille ihanaa ja rauhallista joulua!!!! =)
T. Wera ja Linda
Me tultiin tänne savoon eilen joulun viettoon, täällä on lunta ja kivasti pakkastakin.Kyllä olisi ollut ankeeta jäädä pääkaupunki seudulle viettämään joulua kun ei ole yhtään lunta.
Viime viikon olimme tytön kanssa mummolassa kahdestaan ja olin suunnitellut meille mukavan viikon siellä, mutta toisin kävi kun tyttö tuli ensimmäistä kertaa kipeeksi, heti kun mummolaan päästiin. Onneksi kuumetta ei ollut kuin yhden vuorokauden mutta nuha sitten alkoi vaivaamaan.Kävimme varmuudeksi lääkärissäkin.Nyt tyttö onneksi jo terve.
Mutta taitaa tulla eroahdistus ja hampaat vaivaavat.Yöllä kesken uniaan herää itkemään eikä rauhoitu omaan sänkyyn mutta kun pääsee meidän viereen jatkaa tyytyväisenä uniaan ja saattaa nukkua jopa kahdeksaan asti aamulla(ennen heräsi heti kuuden jälkeen), päivällä on välillä vaikea tehdä mitään kun tyttö alkaa heti itkemään kun en ole hänen seurassaan, ennen saattoi viihtyä yli tunninkin omissa oloissaan ja taikka leikki koko päivän niin ettei tarvinnut niihin leikkeihin minua.
Ensimmäinen hammas puhkesi joulukuun alussa ja nytkin ikenet kutiaa niin kauheasti että taitaa tehdä lisää.Ei anna enää laittaa sormeani suuhun että kokeilisin.
Kyllä on ihanaa katsoa kuinka tyttö kehittyy ja oppii uusia asioita, vaikka välillä on itse tosi väsynyt, en nuku hyvin kun nukutaan kaikki kolme samassa vuoteessa,jotenkin nukun hirveän pinnallisesti koko ajan ja tyttö kyllä osaa vallata koko sängyn=))))
Me taidetaan lähteä pulkkailemaan kun tyttö herää, sai joulupukilta näin etukäteen pulkan=))
OIKEIN HAUSKAA JA HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE VAUVOILLE JA VANHEMMILLE!!!!!
Nelli&Ada
Tulinpa pikaisesti toivottamaan kaikille oikein ihanaa ja lämpöistä Joulua!!! Nauttikaahan yhdessä perheittenne kanssa!!!
Tuosta gallupista sen verran,että Eetu syö aamuin illoin puuroa+hed.sosetta, päivällä kaksi liha-kasvissosetta,tarpeen mukaan välipalaa ja sitten maitoa jokavälissä ;) Kuivaa ruisleipää imeskelee,kun ikenet niin kovasti kutiavat. Mitään tarkkoja kellonaikoja ei meillä ole,syö kun on nälkä. Teen itse ja ostan kaupasta,kaikki käy :)
Mutta nyt Hönttä pesueineen siirtyy Joulunviettoon *vilkuttaa*