Milloin teillä ruvettiin treenaamaan potalle menoa?
Lapsi 10 kk ja anoppi jo ihmettelee miksi ei pottaa ole hankittu. En koe vielä tarpeelliseksi potalle asetella sen takia koska lapsi ei vielä tee tarpeitaan tietoisesti ja myöskin sen takia ettei se lapsi siinä vielä jaksaisi istuakaan. Ajattelin joskus 1v. jälkeen sitä pottaa lapselle ruveta esittelemään mutta anopin mielestä nyt jo olisi pitänyt.
Noh, anoppi ei nyt muuta jaksakaan kun kritisoida minun kasvataustapojani ja tapaani hoitaa lapsi.
Kommentit (13)
Meillä ei olla " treenattu" koskaan, ovat itse halunneet potalle hiukka yli vuoden iässä. Kaikki oppineet noin vain kuiviksi. Minusta se treenaus on turhaa, saattaapa jopa viivästyttää kuivaksi oppimista.
Itsekään en ole sitä pottaa vielä hankkinut koska en itse ole sisäistänyt sitä ideaa että " treenataan" pientä lasta potalle, olen aina ajatellut että lapsi itse tietää milloin on kypsä siihen ja odotellut tässä rauhassa sitä aikaa sitten.
Vai olenko omituinen?
Ap
silloin, kun lapsi osoitti itse vähäisintäkään kiinnostusta ja valmiutta kuivaksi oppimiseen.
ja kaikkien neljän osalta ovat oppineet kuivaksi parissa viikossa!
kaikki kunnia teille, jotka jaksatte kuukausi kaupalla pottailua, mutta minä en sitä jaksa!
ettei lapsi itsestään tiedä haluta potalle, jos ei sitä ole... Mutta mun mielestä ihan oikeilla jäljillä ollaan =)
Tuolloin esikoinen oli n. 2v. Kuopus yllätti ja tuli yökuivaksi vähän alle 1v, mutta en raskinut vielä potattaa, tutustuimme siihen kyllä mutta hän ei innostunut potasta ollenkaan. 2v synttäreiden lähestyessä kuopus ilmoitti että haluaa istua pöntöllä ihan niin kuin isosiskokin potat on vauvojen hommaa!
mutta tarkoituksena ei ole se että lasta ruvetaaisiin siellä istuttamaan vaan että hän saisi tutustua siihen mutta osottaisimme kuitenkin rauhassa että hän itse haluaa potalle myös mennä.
Ap
Joskus 7-8 kuisena. Nyt on kohta vuoden ja tekee kakat yleensä pottaan. Sen näkee niin hyvin pojasta koska se alkaa hankkimaan kakkimista, että hyvin ehtii laittaa potalle - tuntuisi jopa hölmöltä olla laittamatta sitä potalle.
Jos lapsi ei saa siitä mitään hepuleita, niin miksei lasta voi laittaa istumaan siihen huvikseen vaikka kirjan kanssa pitkin päivää, vaikkei sinne mitään tulisikaan? Lapsen voi ihan hyvin laittaa potalle vaikka aina silloin kun itse menee vessaan omille asioilleen, jos lapsi kuitenkin seuraa vessaan mukana.
Mä kovasti ihmettelen mitä tarkoittaa tuo " kypsä" potalle. Jos olet lapsesi opettanut tekemään tarpeensa vaippaan, on myös tehtäväsi opettaa se tapa pois. Ei lapsesi osaa itse sinne haluta. Tuskin vuodenikäisellä on vielä kykyä tietoisesti pidätellä, mutta kyllä ehdollistua voi siihen, että potalle mennessä useimmiten pieni pissa tuleekin, vaikka pissoja tulisi myös vaippaan potalla käyntien välissä.
Laita lapsi aamulla, ennen uloslähtöä, sisälle tullessä, ruuan jälkeen, päiväunien jälkeen, jne. potalle, kyllä sieltä vähitellen rupeaa pissa oikeaan paikkaan tulemaan. Mielestäni kyse on viitseliäisyydestä, asian opettelusta, totuttelusta, tavasta. En ole sen kannalla, että lasta, joka saa hysteerisen hepulin potan nähdessäänkin, kannattaisi siihen viitseliäisyyden nimissä pakottaa. Lapsi, joka on ihan ok potan suhteen, on minusta silti syytä istuttaa säännöllisesti riippumatta siitä tulooko sinne mitään ensimmäiseen kuukauteen.
Kun ehdollistuminen on tapahtunut, ja ymmärretään miltä tuntuu kun pissattaa, takaraivossa on kehut ja tieto siitä, että pottaan pissaaminen on suotavaa, alkaa pidätyskykykin löytyä. Jos lapsella ei ole koskaan mahdollisuutta harjoitella näitä asioita, niin aivan varmasti on hitaammin " kypsä" potalle, niin kuin usein julistetaan.
Meillä kolme lasta on olleet päiväkuivia noin puolitoista vuotiaina, neljäs ei mennyt samassa aikataulussa muiden kanssa. Teki tarpeensa vaippaan, ei näyttänyt ymmärtävän, mikä potan pointti on. Ehkä jonkun mielestä julmasti tehty, mutta kylmän viileästi otin vaipan pois käytöstä. Pissi viikon housuun ja lattialle. Pyyhin ja pyykkäsin reilusti. Tämän viikon aikana lapsi koki kuin ahaa-elämyksen, tajusi mitä tapahtuu, kun pissa tulee. Housut kastuu, lattia menee likaiseksi, pylly on märkä. Selkeästikään ei ymmärtänyt vaipan kanssa tätä asiayhteyttä. Liian hyvät ja kuivapintaiset vaipat saa kaksivuotiaatki n pissimään alleen. Summa summarum, tämä neljäskin oli parissa viikossa päiväkuiva, kun vaippaa ei enää laitettu.
Mutta miten voisin aloittaa pottailun nyt kun poika on 1v 8kk?
Hän on päivät pph:lla. Poika osaa istua potalla ja viihtyykin siinä hetken verran, mutta mitään ei ole pottaan tullut. Pph tuskin suostuu ottamaan vaippaa pois ja alkaa lattioita luuttuamaan.
Nyt olisi tulossa kahden viikon joululoma, joten pitäiskö käyttää aika heti hyödyksi ja ottaa vaippa päiväksi pois?
Lapset on toki erilaisia, päivähoitokuviot mutkistaa tilanteita. Lähinnä tarkoitan, että jos ollaan kotona päivisin, rytmit ovat melko säännölliset, mitään erityistä ei ole tapahtumassa, voi ihan hyvin ottaa vaipan pois, jos viitsii siivota.
En ehkä suosittelisi kaksivuotiaalle kuivaksi" pakottamista" jos sisarus on juuri syntymässä, perhe on muuttamassa, ollaan lähdössä matkalle tms.
Ihan samalla tavalla kuin rinnastavieroittaminen, tutista luopuminen tai unikoulu, kaikki nämä vaativat tasaisen hetken ja molempien vanhempien sitoutumisen ja halun hoitaa homma loppuun asti.
2-v synttäreillä aletaan tosissaan kokeilemaan.
Vilkas poika ei suostunut silloin istumaan potalla hetkeäkään. Puolitoistavuotiaana istuminen alkoi sujua ja satunnainen pissakin syntyi pottaan, mutta vasta vähän yli kaksivuotiaana oppi päiväkuivaksi kuin itsekseen ja viikossa! Eli meillä ei aikaisesta aloituksesta ollut mitään hyötyä, joskaan ei haittaakaan. Poika oppi, kun oli siihen valmis.
aina silloin tällöin istuttanut potalle.. Mut se ei ole ollut lapsille pakkopullaa, oppivat itsestään myöhemmin.. Meille potta on kuulunut ns. leikkeihin aina eli se on ollut siihen asti olohuoneessa kun lapset on oppineet käymään siinä tarpeillaan =)