Maanis-depressiivinen vai vain " tuulella käyvä" , voimakkaasti kokeva ihminen?

Depressiivinen olo tulee sitten maanisuuden jälkeen, kun kaikki on

paskaa..

Luulen, että maanisdepressiivisiä luonteita on olemassa. Mutta läheskään

kaikki luonteet eivät ole sairauksia.

- ja sitten aika pian kaikki on yhtä paskaa :-/

ap

Vierailija:

Depressiivinen olo tulee sitten maanisuuden jälkeen, kun kaikki on

paskaa..

Luulen, että maanisdepressiivisiä luonteita on olemassa. Mutta läheskään

kaikki luonteet eivät ole sairauksia.

Siis tämä on ihan diagnosoitu. Siinä vaiheessa suosittelisin lääkäriä jos



-Tosi ja taru alkavat mennä sekaisin. Alat nähdä ja kuulla sellaista, mitä muut eivät.

-Ruoka ei enää maistu.

-Henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen loppuu.

-Pistät rahaa menemään rutkasti yli varojesi tai lainailet kavereilta, vaikka ei tarvitsisi.

-Läheiset eivät saa sinulta lainkaan suunvuoroa ja muut asiat kuin omat lakkaavat kiinnostamasta.



No, tässä vaiheessa yleensä on jo niin syvällä matkalla psykoosiin, että ei itse sitä enää tajua. Mun kokemuksen mukaan on vaan tosi vaikeaa päästä hoitoon yhtään pienemmin oirein. On tosi paljon läheisistä kiinni, että sairastuminen ylipäänsä otetaan tosissaan. Jos jaksat tällä palstalla pohdiskella, oletko maanis-depressiivinen, niin tuskinpa kovin pahasti olet.

Mutta olen kyllä aina ollut vähän sellainen, että ensin pää täyttyy kaikella kivalla ja jaksaa olla hauska ja puuhata, ja sitten seuraavana päivänä muistaakin kaikki ikävät jutut ja masentaa.



ap

no, minuun tuosta kuvaamastasi oikeestaan sopii vain se, että välillä tuntuu että ei jaksa olla aidosti kovinkaan kiinnostunut mistään muusta kuin omasta olostaan ja asiostaan. Kavereille kyllä juttelen muustakin, mutta tuntuu, että väsymykseltä ei ole tilaa kovin suurelle myötätunnolle muita kuin itseä kohtaan :-/ Se surettaakin, sillä pidän itseäni perusluonteeltani aika empaattisena ihmisenä enkä jaksaisi olla täällä oman pääni sisällä vaan.



ap

ja katkonaisista öistä.

Itse ainakin tunnistan itseni kirjoituksestasi. Enkä siis ennen lapsia ollut tämmöinen tuuliviiri

Saatan olla pari päivää tosi energinen ja siivoan ja touhuan kauheasti ja jaksan vaikka kuinka paljon. Teen ostoksia ja olen innostunut elämästä. Sitten se kääntyy ihan päälaelleen ja tunnenkin oloni tosi surkeaksi.



Tuskin kuitenkaan tässä on mistään sairaudesta kyse vaan ihan vaan siitä että on vähän väsynyt ja lapsi koettelee kärsivällisyyttä. Että jotenkin ei enää olekkaan semmosta normaalia olotilaa.

Aina on joko tai.

Erotuksena ehkä se, että jo ennen lapsia olin vähän sellainen, ettäyhtenä päivänä elämän aurinko paistoi ja seuraavana kaikki mätti. Ja sitä rataa. Nyt tämä korostuu potenssiin seitsemäntoista. Mistä tietää, milloin se alkaa olla jo sairaalloista...



ap

Lastenkin kanssa tuntuu, että joko laulan ylistysvirttä heidän olemassaolostaan ja ihanuudestaan tai sitten on ihan kuppi nurin ja raivostuttaa pienikin kitinä.



ap

Voithan toki käydä lääkärissä /psykologilla juttelemassa tilanteestasi. Ei sinun tarvitse olla maanis-depressiivinen saadaksesi apua.



Mielestäni et kuulosta bipolaarilta, mutta jos itse olet huolissasi ja koet tilanteen kuormittavan ja rasittavan sinua, hae jotain apua. Keskusteluapu psykologin kanssa voisi tuoda ehkä jotain selvyyttä?

En kai hirveesti käris, läheiset ehkä enemmän kun eivät tiedä milloin taas kaikki alkaa mättää.

tai miksi sanoisi kuin cyklotymia. Siinä mielialat saattaa ailahdella nopeammin kuin bipolaarisessa oireyhtymässä, eivätkä fiilikset mene ihan niin äärirajoillekaan. Ikään kuin cyklotymia olisi lievempi versio siitä.

Juttele tuntemuksistasi vaikka miehellesi; eiköhän hän kerro, jos on sinusta/jaksamisestasi jotenkin huolissaan?

Kannatan myös asiantuntijan juttusille menoa. Jos ei muuta, niin lisää ainakin itsetuntemustasi ja sitä kautta sen hyväksymistä, että tunteet heittelehtivät...

meitä on myös muita samanlaisia : )

Samaan aikaan oli muutto uudelle paikkakunnalle jne. Yht´äkkiä mietin, miksi kaikki tuntuu vaan pelkälle paskalle. Jokusen päivän työstin asioita pääsisällä, sitten puhuin fiiliksistä miehelleni. Huomasin, että olin käunut läpi lapsuudessani tapahtuneita asioita ja ymmärsin miksi käyttäydyn tietyissä tilanteissa niinkuin käyttäydyn. Minua ainakin helpotti kun sain suusta päästettyä asiat ulos.



Itse ainakin huomaan, ettei montaa huonosti nukuttua yötä kestä! Et kuullosta yhtään maanis-depressiiviseltä, vaan ihan normaalilta pienten lapsien äidiltä. Tsemppiä!

Ainakin meillä näin.