Viitaten toiseen keskusteluun: minulla on ADHD ja PELKÄÄN sitä lapselleni.

Haistatteli opettajille ja kiusasi erilaisia oppilaita. Minuakin hiljaista, pyöreää hieman koulussa huonosti menestyvää tyttöä.

Onko tämä totta? Mitä tekemistä tarkkaavaisuus-ongelmalla on väkivaltaisuuden kanssa?

ja ihan oon normaali ihminen. Miksi kaikille persoonallisuuden piirteille pitää saada joku lääketieteellinen diagnoosi? Sitä kutsutaan medikalisoinniksi.

Jos haen esim. lapselle voileivän ja huomaan että kissa ruinaa ruokaa keittiössä, päätän ruokkia kissan ensin tiedostaen koko ajan, että pojalleni täytyy tehdä voileipä seuraavaksi. Minulla on yleensä useita asioita tietoisuudessa, ja toteutan ne siinä järjestyksessä miten ne ovat mielessäni. En koskaan käytä edes ostoslistoja. Mutta minussa on toisaalta yksi muu ongelma (diagnosoitava). Muista, että tarkkaavaisuushäiriö on vain yksi pieni piirre ihmisessä. Ihmisessä on lukemattoman paljon muita piirteitä. Siinä mielessä on hyvä, että sinulla diagnoosi koska osaat suhtautua siihen oikein etkä masennu turhaan sekä voit keksiä keinoja, joilla voit estää siitä aiheutuvia ongelmia.

Kone sekoili ja laittoi viestin liian ajoissa matkaan. En sitä sanonutkaan, että jotenkin ADHD:ta potevia pitäsin yksinkertaisina.



Jotkut käytösongelmat vai turhan usein laitetaan ADHD piikkin. Lapset ovat ilkeitä kuuroille ja liikuntavammaisille, kun vanhemmat ovat viljelleet heille omia ennakkoluulojansa.



Tästä perheen isää juuri harmittaa se, etten alistu hänen haukkuihinsa vain osaan sanoa takaisin. Jos on lapsellinen, ettei hyväksy liikuntavammaani, niin oma häpeänsä.

ja muutenkin mielenkiintoisia ja lämpimiä ihmisiä. Eli jos jotain puutteita on niin varmasti löytyy myös rikkauksia. Sinuna en kuule vaihatisi yhtään mitään pois (enkä lapsiltakaan).

Häiriön kanssa voi oppia elämään, vaikka töitä se vaatii. Minulla on mennyt pitkään jo suht. hyvin, kun olen tietoisesti pyrkinyt järjestämään elämäni mahdollisen tarkasti. Minulla on esim. jokaisessa laatikossa tarra, jossa lukee laatikon sisältö (jopa ruokailuvälinelaatikossa). Välillä tietysti lipsuu, mutta vuosiin ei meillä ole enää ollut pelkkiä laatikoita, joissa on sekalaista, sekalaista, sekalaista ja muuta. Olen myös tietoisesti opetellut tekemään joitakin itselleni vaikeita asioita (esim. heittämään pois tavaraa). Olen nykyisin lähes aina ajoissa ja laskutkin tulevat maksettua ajallaan.



Stressin myötä kaaos aina kuitenkin kasvaa ja nyt lähestyvä joulu iskee paniikinpoikasta kun kämppä on kaaoksessa ja valtaosa lahjoista vielä hankkimatta. Yritän kuitenkin olla sykyilemättä ympäriinsä ja tarttua yhteen asiaan kerrallaan, niin eiköhän tästäkin selvitä.



Muistan vieläkin sen tunteen, kun kuulin ADD-käsitteestä ja tajusin olevani malliesimerkki. Tuohon asti olin luullut olevani vain laiska ja saamaton, tuolloin tajusin, että en ole yksin ongelmineni. Opin nauramaan itselleni ja toilailuilleni. Nykyisin, kun lähden hakemaan keittiöstä lapsille välipalaa, matkan varrella huomaan kukkien kuivahtaneen, haen keittiöstä kastelukannun, kastelen kukat, vien kastelukannun takaisin, huomaan liedelle roiskahtaneen tahran, pesen sen pois, totean rätin kaipaavan vaihtamista, etsin uutta rättiä siivouskomerosta ja löydän sen lopulta kahvipaketin vierestä ja sitten hämmästyn, kuinka lapset ovat vieläkin nälkäisiä, niin huokaisen ja lausun ääneen " ADD!" . Ennen olisin tuossa vaihessa masentunut ja tuntenut itseni ääliöksi, nyt pystyn kokoamaan ajatukseni ja jatkamaan siitä, mitä minun oli alun perin pitänyt tehdä.