Minua kiinnostaisi työ kehitysvammaisten lasten parissa.

Hyviä kokemuksia löytyy siis myös kehitysvammapuolelta:) Mutta viime aikoina kylläkin olen työskennellyt vanhusten parissa...

Täällä pk-seudulle haetaan ainakin koulujen alussa paljon kouluavustajia erityisluokille, joihin pääsee melko lailla ilman koulutusta, koska pätevitä hakijoita ei ole. Se olisi varmaan hyvä alku.

Arvokasta työtä on ja ainakin minä, vammaisen lapsen äitinä arvostan hyvin paljon ammattianne.



Oletko koskaan ajatellut ryhtyväsi esimerkiksi sairaanhoitajaksi Lastenlinnaan, missä käy paljon vammasia lapsia perheineen tutkimuksissa?

kuntouttava työote. Ei riitä, että on kiinnostunut hoitamaan, pitää olla kiinnostunut oikeasti auttamaan eli kuntouttamaan. Se tarkoittaa pidättäytymistä siitä, että tekee asioita toisen puolesta. Kuulostaa helpolta vaan ei ole. Pääsee niin paljon helpommalla tekemällä puolesta että se houkuttaa ja paljon. Vaan siitä ei lapsi hyödy.

Hyviä vastauksia on tullut. Edelleen kokemuksia otetaan vastaan =)

ap

ap

että alalle hakeutuu hoitoalalta niitä, jotka haluavat päästä helpoimmalla ja aivoja ei tarvitse käyttää. Kehitysvammalaitokset ovat monelle suojatyöpaikkoja kun eivät pärjää muualla. Varsinkin sairaanhoitajat ovat sellaisia. Eivät pärjää sairaaloissa, joten tulevat laitoksiin.



Asuntoloissa näkee paljon ihme porukkaa töissä. Makoilevat sohvilla ja katsovat telkkaria työvuorot. Syövät asukkaiden kaapista herkut ja mättävät lämpimät ruoat naamaansa. Asukkaat nyökyttelevät yksin sohvilla ja heille ei paljoa puhuta.



En suosittele. Alalla ei pysty etenemään eikä kehittämään ammattitaitoaan.

negatiivinen viesti on osaltaan totta, näinkin tapahtuu. Kehitysvammatyö ei ole niitä havitelluimpia töitä joten tekijöistä on pulaa. työpaikkakiusaamista ja surkeaa palkkaa näkee missä tahansa naisvaltaisessa työpaikassa, ikävä kyllä.



itse olen todella iloinen lapsemme koulun työntekijöistä, iloisia, energisiä ja keksiviä naisia joka iikka.



työ on kuluttavaa, sen näkee siitä että vähintään joka toinen vuosi vaihtuu luokan avustaja...fyysisesti raskasta nostelua ja tukemista, se on myös henkisesti raskasta kun ympärillä on sairaita lapsia: sydänvikaa, epilepsiaa, allergioita jne kehitysvamman lisäksi. itse en jaksaisi.

Raskainta on se välinpitämättömyys, nokkiminen, se, että ei näe edistymistä, asukkaat eivät vaihdu eli pitkäaikaisasukkaita. Kun hoitaa samoja asukkaita 5 vuotta ja huomaa, että mitään ei tapahdu, siihen turtuu ja ei jaksa enää uusia ideoita. Taphtuu yksinkertaisesti kyllästymistä. Ei siinä sen kummempaa. Ja kun asukkaat ei osaa kertoa, mitä tapahtuu niin tilaisuutta käytetään hyväksi.



Koulu on ainoa paikka, missä olen nähnyt alalla innostavan ilmapiirin ja sielläkin on ongelmana se, että aina joukkoon mahtuu yksi kusipää narsistiluonne, ketä ei kukaan jaksa ja se kouluavustaja lähtee siksi, että häntä on haukuttu koko talvi.

Vierailija:

että alalle hakeutuu hoitoalalta niitä, jotka haluavat päästä helpoimmalla ja aivoja ei tarvitse käyttää. Kehitysvammalaitokset ovat monelle suojatyöpaikkoja kun eivät pärjää muualla. Varsinkin sairaanhoitajat ovat sellaisia. Eivät pärjää sairaaloissa, joten tulevat laitoksiin.

Asuntoloissa näkee paljon ihme porukkaa töissä. Makoilevat sohvilla ja katsovat telkkaria työvuorot. Syövät asukkaiden kaapista herkut ja mättävät lämpimät ruoat naamaansa. Asukkaat nyökyttelevät yksin sohvilla ja heille ei paljoa puhuta.

En suosittele. Alalla ei pysty etenemään eikä kehittämään ammattitaitoaan.

Työ on erittäin antoisaa. Mutta, työ on erittäin haastavaa ja välillä kyllä raskastakin. Työn luonne muuttuu sen mukaan, onko kyseessä lievästi kehitysvammaiset ja oppimishäiriöiset lapset, autistiset ja asperger-lapset tai sitten vaikeimmin vammaiset lapset.



Itse teen työtä mainitsemissani esimerkeissä ensimmäisen ryhmän kanssa. Olen tosiaan ollut alalla jo useita vuosia, jo ennen omaa perhettä. Itse koen alan omakseni enkä kyllä ole ajatellut alaa vaihtaa - ainakaan vielä.



Kaikista alalle ei ole. Toiset säälivät liikaa, toiset kokevat ahdistusta ja pahaa oloa. Toisten hermo ei vaan yksinkertaisesti riitä kestämään kiukkua ja toistamaan samoja asioita " satoja kertoja" .



Suosittelen, että hakeudut tekemään sijaisuuksia. Siitä saat esimakua.

antoisaa." kun annat pikkusormen,vie koko käden.." Siis ainakin minulla työ on vienyt mennessään siinä määrin etten usko enää tavallisten lasten kanssa työskentelyn jaksavan kiinnostaa.

Olen tehnyt töitä autistien,aspergeraiden,dysfaatikoiden ja kehitysvammaisten kanssa.Ihania joskin toisaalta rankkoja vuosia.Asioita saa tosiaan toistaa toistamasta päästyään,mutta pienikin edistysaskel on juhlan paikka!

Tällähetkellä olen töissä downien parissa-mikä itsepäinen,mutta niin rehellinen ja avoin sakki.(heitä ei huijata tyyliin olen teistä kiinnostunut,mutten oikeasti ole-he lukevat sinua kuin avointa kirjaa).

Etsi kokemuksi esim lyhyistä sijaisuuksista,niin huomaat onko sinusta alalle.

Mikä koulutus teillä muuten on, jotka vammaisten lasten kanssa työskentelette?

ap

hakeutunut päiväkotiin töihin." vahingossa" ajauduin erityislasten pariin ja sinne jäin!Tietty kaikenlaisia kursseja ja koulutuksia oon käynyt vuosien varrella,jotta tietoa olisi riittävästi.Viittomakielen taito mm. on tosi tärkeetä mun tän hetkisessä työssä.