Löytyykö muita, jotka mieli haikeana miettivät imetyksen lopettamista?
Vauva on nyt reilu 7 kk. Imetys lähti alun takkuilun jälkeen suhteellisen hyvin käyntiin. Tunneside pieneen ihmisalkuun on sitä luokkaa, etten vastaavasta voinut edes unelmoida. Vauvani on helppo, joskin yövalvomiset pitävät äidin kroonisen väsymyksen yllä tehokkaasti, jopa niin, että olen harkinnut imetyksen lopettamista. Tiedän toki imetyksen edut, mutta lopettamispäätöstä pitkittää ennen kaikkea se, että pelkään vauva-ajan loppua. Oma jaksaminen ei tunnukaan niin suurelta ongelmalta kuin voisi luulla.
Joudun viemään vauvani 9 kk iässä hoitoon. Kuinka ihmeessä tuo onnistuu, jos imetyksen lopettaminenkin tuntuu ylitsepääsemättömän ankealta vaihtoehdolta? Löytyykö muita päänsä vauvan myötä pehmentäneitä?
Kommentit (8)
meni onneksi parissa viikossa ohi mutta iski kamala vauvakuume ;) imetin siis yli 9kk
mä en saanut imetystä onnistumaan, ja se kismittää vieläkin. Mä kuitenkin pumppaan maitoa, vauva nyt 5 kk. Nykyisin pumppaan todella vähän, mutta en millään raaskisi lopettaa kokonaan. Jo se, että voin pullolla syöttää lapselle parasta -ja ilmasta- ruokaa joka on minusta itsestäni, on luonut vahvan siteen.
Olen pakastanut vähän maitoa, jotta voin sekoittaa kiinteisiin sitä, mutta viimesiä maitoja kyllä vedellään... nyyh...
Toisaalta olen ylpeä että olen jaksanut pumpata näinkin kauan. Oi tätä pullonkeittämis-showta..
Sorry, meni vähän aiheen vierestä..
nythän mä vasta tajusin että ne yövalvomiset.. joo. sori.
auttaako imetyksen lopettaminen niihin? oikeesti?
reilu 2 v imetystä elämässä riittää
Mä imetän 1v 4kk ikäistä kuopustamme, joka jäänee viimeiseksi lapseksemme...
Kurjaa on lopettaa. Ja hirvittää muutenkin miten lopettaminen onnistuu.
Mä olen tehnyt töitä 2-vuorossa ja imetys on onnistunut ihan ok siitä huolimatta.
Mutta näinhän se menee, jossain vaiheessa tissin luputtamisen on loputtava..
En tiedä. Niin olen pienessä päässä uumoillut. Tapatissittely (yö-sellainen) kun tod. näk. jäisi pos. Olisikohan jollakin tuosta kokemusta?
mutta en oo kyllä ajatellut lopettaa imettämistä vielä moneen kuukauteen? sainko kirjoituksestasi väärän kuvan että sinä olisit? jos saan kysyä niin miksi? ..vai suretko vaan etukäteen imetyksen loppua? niin kai minäkin välillä vähän suren :)