mitä vilustumisoireisiin raskausaikana?
flunssa tekee tuloaan, mikä avuksi jos ja kun lääkkeitä en halua syödä?
Kommentit (3)
Valkosipuli on luonnon antibiootti sekin ja raskausaikana turvallinen käytettävä.
Meilläkin on pienokainen nyt flunssassa ja varovaisesti olen hänelle antanut hunajaan uutettua valkosipulia. Valkosipuli vaan murskataan ja sekoitetaan hunajaan. Raaka valkosipuli saattaa olla voimakas herkkävatsaisille, joten antamisen kanssa lasten suhteen kannattaa olla varovainen. Aikuisena tietysti oman herkkyytensä melko hyvin tietää.
Yrttilääkinnässä pätee sääntö ettei samaa yrttiä tulisi käyttää pitkiä aikoja yhtämittaisena kuurina ilman tarvittavaa asiantuntemusta. Yrttejä kannattaa siis vaihdella. Suomen viralliset suositukset eivät juurikaan suosittele yrttien käyttöä raskausaikana, toisaalta monissa maissa raskausajan lääkitys on perustunut yrtteihin kautta aikojen. Fytoterapeuteilta kannattaa kysäistä ohjeistusta epäselvissä tapauksissa. Omin päin ei saa tietenkään lähteä kikkailemaan, sillä yrttien vaikutukset voivat olla yllättävänkin voimakkaita. Esimerkiksi Timjamia sopii flunssan hoitoon, mutta raskausaikana sitä ei saa käyttää.
Oregano on limaa irroittava yrtti, tuoreesta oreganosta valmistettu tee on hyvää ja sitä keittelin itselleni raskausaikana. Teehen voi sekoittaa vaikkapa minttua, jolla on myös antiseptinen vaikutus.
Männyn kerkät ovat hyviä myös flunssan oireisiin, jostain ekokaupasta saattaisi saada esimerkiksi siirappia.
Molkosan, eli maitoheratiiviste on myös loistava apua kurkkukipuun. Sillä on antibakteerinen vaikutus, joten se ehkäisee myös tulehdusta. Lisäksi se puuduttaa kurkkua ja helpottaa kipua. Kannattaa kokeilla!
Molkosanoa saa tavallisista ruokakaupoista ja kurkkua siis kurlataan laimentamattomalla molkosanilla. Tuote on muutenkin monipuolinen ja meidän perheessä hyväksi todettu useampaan pikkuvaivaan. Sen nauttimisen jälkeen kannattaa juoda maitoa, pureksia juustoa tai vastaavin keinoin neutralisoida suuta, koska voimakkaasti happamana se saattaa muuten vaurioittaa hammaskiillettä.
Teepuuöljy ja monet muut eteeriset öljyt ovat myös oivia apukeinoja flunssan hoidossa mutta niiden käytön suhteen tulee olla tarkkana raskausaikana. Useimpia öljyjä ei raskaanaolevalle suositella lainkaan.
Vielä yksi loistava apukeino on sarvikuono, eli nenänhuuhtelukannu. Merisuolavedellä poskionteloiden huuhtelu tekee ihmeitä kutiseville hengitysteille, merisuola tappaa bakteereita ja tukkoinen nenäkin aukeaa. Poskiontelon tulehduskin saatetaan kannun avulla välttää. Myöskin todella kokeilemisen arvoinen vekotin. Löytyy apteekeista ja luontaistuotekaupoista. Merisuolavedellä kurlaus saattaa auttaa sekin.
Tyrnimarjat on hyvä c-vitamiinin lähde ja sitä itse tykkään käyttää ihan muutenkin terveyttä ylläpitävän vaikutuksen ansioista.
Ohra irroittaa limaa, joten ohrapuuro on hyvää flunssaajan ruokaa. Ruokavalio kannattaa muutenkin pitää keveänä, ettei elimistö kuormittuisi turhaan ja pääsisi rauhassa parantamaan itseään. Maitotaloustuotteita kannattaa välttää, koska ne lisäävät liman eritystä. Porkkanamehu on toipilaalle hyvää juomaa. Juoda pitäisi tietysti muutenkin runsaasti ja levätä kunnolla.
Pikaisaa paranemista :)
tein eilen kuumaa totia, johon laitoin mustaseljanektaria, valkosipulinkynnen raakana ja pari teelusikallista hunajaa mukia kohti:)
totesin tehokkaaksi flunssankarkottajaksi juotuani illalla kaksi mukillista, aamulla olo oli huomattavasti parempi! kannattaa kokeilla!
Kirjasta: Lapsen Luonnonmukainen Hoito (1990)
Toimittaneet Leeni Peltonen, Marketta Hoogesteger
Luonnon antibiootteja
Luonnon antibiooteista kuuluisin lienee AURINGONHATTU. Intiaanien vanhasstaan käyttämää yrttiä on tutkittu paljon, ja sillä on todettu olevan selvästi taudinaiheuttajia heikentävä vaikutus. On viitteitä siitä, että auringonhattu tehoaisi jossain määrissä myös viruksiin eikä vain bakteereihin. Auringonhattu ei heikennä suoliston omaa bakteerikantaa.
Auringonhattua voi käyttää kaikenlaisten lievien infektioiden hoidossa. Se sopii tukihoidoksi silloinkin kun käytetään voimakkaampia antibiootteja. Akuutissa tilanteessa infektion iskettyä, auringonhattu-uutetta voi ottaa nesteen kanssa hyvinkin tiheästi, jopa joka tunti.
Sen annostus on lapsen iän ja koon mukainen: karkea sääntö on antaa kerralla yksi tippa ikävuotta kohti.
Pitempään auringonhattua on syytä käyttää silloin, kun infektiokierre on päässyt syntymäänja se halutaan katkaista. Tällaisessa tapauksessa auringonhattua voi antaa pienellekin lapselle jopa koko talvikauden ajan. Pitkän kuurin aikana lääkettä otetaan korkeintaan kolmesti päivässä.
Toinen tehokas luonnon antibiootti on SIPULI. Sen sisältämät haihtuvat öljyt heikentävät taudinaiheuttajia, edistävät verenkiertoa, irrottavat limaa ja avaavat hengitystiet. Sipulimaito, sipuluhunaja tai sipulinpuolikas yöpöydällä ovat vanhoja flunssan hoitokeinoja.kekseliäimmät vanhemmat ovat viritelleet sipulinpaloja ¿virikeleluiksi¿ vauvan koppaan tai amuletin tavoin leikki-ikäisen kaulaan.
Vielä tehokkaampi on kaulalle tai rintakehälle laitettu SIPULIKÄÄRE. Sitä varten sipuli silputaan pieniksi palasiksi jotka laitetaan sideharson tai muun ohuen liinan sisään. Kääre kiinnitetään paikoilleen esim. Kaulahuivilla ja sen annetaan vaikuttaa muutaman tunnin ajan.
Myös KAALIKÄÄREELLÄ voi hoitaa hengitysteiden infektiota, jopa uhkaavaa tai jo alkanutta KEUHKOPUTKEN TULEHDUSTA. Kaalikääre on helppo toteuttaa silloinkin kun lapsi liikkuu. Kaalinlehti kiinnitetään paidan sisäpuolelle esim. Maalarinteipillä. Kääreen ansiosta limaa irtoaa ja hengitystiet puhdistuvat. Samalla kaalikääre viilentää miellyttävästi ja lievittää kipua esimerkiksi kurkkutulehduksen aikana.