No en ole vielä raihnainen, mutta haluan olla kunnossa niin kauan kuin lapset asuvat kotona.

Ja elää elämää vielä sittenkin kun he ovat muuttaneet pois. Jos lapset tekee 40-vuotiaana, ja he muuttavat pois n. 20 -vuotta vanhoina (esim. poika armeijan jälkeen, niin olen jo 60 siinä vaiheessa!!! Eli kun tekee lapset nuorempana, niin jää enemmän "omaa" elämää toiseenkin päähän. Ymmärrän kyllä toisaalta niitäkin jotka tekevät lapset vasta sitten kun ovat saaneet kokea tarpeeksi, eli vanhoina. Mutta ei se oo mun juttu.

Aina niitä lapsia ei tehdä, niitä vain tulee. En minäkään ajatellut enää enempää tekeväni. Enkä tehnytkään, mutta yllättäen vielä yksi minulle suorastaan syliin tipahti puolivälissä viittäkymmentä. Eiväthän nuo isommatkaan vielä aikuisia ole, mutta kuitenkin jo kouluiässä. Nyt sitten vain on sopeuduttava ajatukseen, että sitten kuusikymppisenä voi jo hengähtää. En kuitenkaan poiskaan antaisi pienintäkään enkä kadu että hänet otin.

Nyt elän täysillä lasten kanssa ja sitten mielelläni jo olla möllöttelen ja jään eläkkeelle aikaisin, kun ovat parikymppisiä. Sittenhän minä ehdin vielä autella heitä aikuisen elämän alkuun. Ei ole enää omia urallisia kunnianhimoja tai muutakaan, kun kaikki on jo saavutettu.



Minusta näin saa kermat päältä joka vaiheesta!