Mitä ja milloin olet viimeksi leiponut?
Itse leivoin viimeksi tänä aamuna, korvapuusteja.
Kommentit (12)
Viime maanantaina.
Tänään teemme blinejä ja lihapiirakoita.
jouluna kun tein taatelikakun. En muista, että sen jälkeen olisi tullut tehtyä mitään.
ja niitä yhä vajuutellaan pakkasesta..
..paitsi, että teinhän mä täytekakun lapsen synttäreille tammikuussa!
karjalanpiirakoita, joulupullia, joulutorttuja, maustekakun.
leivon yleensä noin kerran viikossa ja joskus useamminkin jos makeannälkä yllättää ;)
viikolla torstaina sämpylöitä.
Leipää leivon viikoittain, teini syö sitä käsittämättömiä määriä.
meinasin jo kirjoittaa, että tein lettuja, mutta eihän lettuja "leivota?" Jollei niitä lasketa, tein siis keskviikkona, niin en edes muista milloin olisin leiponut.
Emme juurikaan syö leivonnaisia, joten harvoin tulee leivottuakaan.
Oliskohan ollut vuonna 2008 mustikkapiirakkaa...
Minustakin, leipomistaidottomasta, on kehkeytynyt suhteellisen ahkera leipoja näin kolmekymppisenä. Leivon 1-2 kertaa viikossa leipää ja ehkä joka toinen kuukausi muffinsseja, kakun tms. Kaupan leipiä ei oikeastaan tule enää syötyä, paitsi ruisleipää. Itsetehdyn leivän etuja ovat paitsi maku, myös lisäaineettomuus ja tuoreus. Lisään siihen myös reilusti siemeniä, rouheita, ja leseitä, joten kuitupitoisuuskin on kohdallaan.
ja sitä edeltävä kerta oli varmaan jouluna, kun tuli leivottua karjalanpiirakoita, torttuja, pasteijoita ja pipareita.
Alkaa vaan olla liian rankkaa toi leipominen, supistelee, kun leipoo joten paljoa ei voi. Onneksi kohta on synnytys edessä ja pääsee taas leipomaan oikein kunnolla, kun ristiäiset tulee :)
Tänään pitäisi tehdä taas leipää ja lasten kanssa lupasin leipoa suklaakeksejä.