Lue keskustelun säännöt.
Miten parantua mustasukkaisuudesta? ov
25.01.2013 |
Mä olen löytänyt itsestäni ihan uuden piirteen: olen ärsyttävän mustasukkainen miehestäni. :( Mua inhottaa tämä enkä haluaisi olla, mutta pakko myöntää että olen. Tämä ilmenee lähinnä kun mies chattailee jossain fb-ryhmissä joissa minä en ole mukana. Tiedän että kuulostan kauhealta omistushaluiselta psykopaatilta :( mut en vain haluaisi että mies kirjoittelee siellä kaikkia asioitaan. Mua surettaa se ettei se puhu mulle vaan niille vieraille ihmisille siellä.
Miten siis parantuisin tästä inhottavasta tavasta kuittailla miehelle sen chattailusta ja siitä että tunnen kateutta ja mustasukkaisuutta siitä että mies mieluummin viettää aikaansa chatissa kuin mun kanssa? Auttakaa onnetonta! :(
Kommentit (28)
Olisitko mieluummin naimisissa sairaalloisen mustasukkaisen miehen kanssa, joka suuttuisi sinulle chattaamisestä vai terveitsetuntoisen miehen kanssa? Rehellinen vastaus kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisitko mieluummin naimisissa sairaalloisen mustasukkaisen miehen kanssa, joka suuttuisi sinulle chattaamisestä vai terveitsetuntoisen miehen kanssa? Rehellinen vastaus kiitos.
menehän nukkumaan
Olisitko mieluummin naimisissa sairaalloisen mustasukkaisen miehen kanssa, joka suuttuisi sinulle chattaamisestä vai terveitsetuntoisen miehen kanssa? Rehellinen vastaus kiitos.
menehän nukkumaan
haha hah. Totuus? Yksi ainoa totuus? Sinun totuutesi on kaikkien muidenkin totuus? Jos esimerkiksi minusta ei oltaisi suhteessa YHTÄÄN mustasukkaisia, olettaisin että kuka tahansa voisi tulla tuuraajakseni, en siis olisi merkityksellinen. Ja sillä ei ole itsetunnon kanssa, ei kummankaan osapuolen itsetunnon kanssa, tekemistä, kunhan ei mene ihan mahdottomuuksiin.
Ei siitä muuten pääse yli kuin kasvamalla ja kypsymällä henkisesti. Sietämällä sitä "kipua" mikä nousee mustasukkaisuuden hetkenä ja mahdollisesti analysoimalla ja järkeistämällä ne sen hetkiset tunteet, sekä tiedostamalla että kyse on sinun TUNTEESTA, ei todellisuudesta! Tarkoitan että se tunne, se inhottava kateus, mustasukkaisuus, omistusalu ja epävarmuus, pelko ja menettämisen pelko, ne ovat sinussa, ne eivät perustu mihinkään todelliseen olemassa olevaan. Siinä hetkessä on sinun pelkosi, ei hänen lähtönsä pois. Sinun omistushalusi, ei hänen hylkäyksensä. Anna itsellesi aikaa, ihan rauhassa askel ja hetki kerrallaan siedättele ja etsi semmoinen rauha itsesi kanssa että olet olemassa myös ilman häntä. Silloin mikään ei enää loppujen lopuksi raasta sinua sillä ymmärrät syvällisesti että kuten hän ei omista sinua (sinä kuulut sinulle itsellesi) niin sinäkään et omista häntä. Ja siitä vapaudesta valita kasvaa se oikea rakkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siitä muuten pääse yli kuin kasvamalla ja kypsymällä henkisesti. Sietämällä sitä "kipua" mikä nousee mustasukkaisuuden hetkenä ja mahdollisesti analysoimalla ja järkeistämällä ne sen hetkiset tunteet, sekä tiedostamalla että kyse on sinun TUNTEESTA, ei todellisuudesta! Tarkoitan että se tunne, se inhottava kateus, mustasukkaisuus, omistusalu ja epävarmuus, pelko ja menettämisen pelko, ne ovat sinussa, ne eivät perustu mihinkään todelliseen olemassa olevaan. Siinä hetkessä on sinun pelkosi, ei hänen lähtönsä pois. Sinun omistushalusi, ei hänen hylkäyksensä. Anna itsellesi aikaa, ihan rauhassa askel ja hetki kerrallaan siedättele ja etsi semmoinen rauha itsesi kanssa että olet olemassa myös ilman häntä. Silloin mikään ei enää loppujen lopuksi raasta sinua sillä ymmärrät syvällisesti että kuten hän ei omista sinua (sinä kuulut sinulle itsellesi) niin sinäkään et omista häntä. Ja siitä vapaudesta valita kasvaa se oikea rakkaus.
hyvin sanottu :')
Ei siitä muuten pääse yli kuin kasvamalla ja kypsymällä henkisesti. Sietämällä sitä "kipua" mikä nousee mustasukkaisuuden hetkenä ja mahdollisesti analysoimalla ja järkeistämällä ne sen hetkiset tunteet, sekä tiedostamalla että kyse on sinun TUNTEESTA, ei todellisuudesta! Tarkoitan että se tunne, se inhottava kateus, mustasukkaisuus, omistusalu ja epävarmuus, pelko ja menettämisen pelko, ne ovat sinussa, ne eivät perustu mihinkään todelliseen olemassa olevaan. Siinä hetkessä on sinun pelkosi, ei hänen lähtönsä pois. Sinun omistushalusi, ei hänen hylkäyksensä. Anna itsellesi aikaa, ihan rauhassa askel ja hetki kerrallaan siedättele ja etsi semmoinen rauha itsesi kanssa että olet olemassa myös ilman häntä. Silloin mikään ei enää loppujen lopuksi raasta sinua sillä ymmärrät syvällisesti että kuten hän ei omista sinua (sinä kuulut sinulle itsellesi) niin sinäkään et omista häntä. Ja siitä vapaudesta valita kasvaa se oikea rakkaus.
Tämän kirjoitan itselleni ylös ja lueskelen välilllä itseäni muistuttaakseni. Tuo on nimittäin ihan totta.
Olen tässä yrittänyt miettiä, mikä estää mua luottamasta täysin mieheen ja mitä oikeasti pelkään. Oikeastaan en edes pelkää että mies lähtisi ja jättäisi mut (ja lapset), mutta se inhottava kateuden tunne mua kalvaa kun tiedän miehen chattailevan niiden kanssa. En haluaisi olla kateellinen ämmä. Joo, mun pitää vain oppia etten omista miestäni enkä sen ajatuksia, niinkuin ei sekään mun. Avoimuus on mulle vähän vaikeaa ja miehelle vielä vaikeampaa. :( Se hyvin harvoin haluaa jutella mistään tunteista tai meidän suhteesta (haluaako kukaan mies koskaan?), ja siitä tulee mulle tunne että minä ja meidän parisuhde ei ole miehelle tärkeä. Vaikkei se edes olisi tottakaan. Varmaan sitä luottamistakin vaan pitää opetella. Eikä mies oikeastaan ole tehnyt mitään jolla olisi pettänyt luottamukseni, mutta silti välilllä epäilen. :(
Mutta kiitos teille muillekin rohkaisevista sanoista!
ap
ap nämä känniset demittäjät omaan arvoonsa. eivät yhden sidukan humalassaan osaa muuta kuin ladella koulussa oppimiaan kirosanoja.