Kärsiikö lapsi jos on huono koulussa?

mulla menee koulu  huonosti en jaksa lukee kokeisiin enkä tehä mitää koska viimeksi mun musiikin kokeen numero oli5- matikan kokeen numero oli 5+ jaq uskonnon koe oli 6+ niin musiikista jouduin tuki opetukseen ei oo kivaa ensi keväänä en pääse sika kivaan käsityö kerhoon noitten kokeitten takia579

[quote author="Vierailija" time="22.01.2013 klo 15:32"]

Näin olen aina itsekin ajatellut, mutta nyt tuntuu etten enää tiedä, mitä ajatella, kun ammattilaiset on tehneet mun lapseni mahdollisesta huonosta koulumenestyksestä niin suuren numeron. Lapseni on sosiaalisesti lahjakas, se on mielestäni hänen ehdoton valttikorttinsa jonka avulla voisi päästä pitkällekin. Mutta tuntuu, että se on sivuutettu nyt kokonaan, kun lastani on arvioitu. Itselleni sosiaaliset tilanteet on aina olleet haastavia, siksi arvostankin ihan hirveästi tuota ominaisuutta lapsessani. Itse olin siis hyvä koulussa, mutta ei juuri ollut kavereita - ei kivaa sekään :(
ap

Minkälaisista vaikeuksista on kyse? On ihan eri juttu, jos lapsi on koko ajan luokassa alle keskiarvon, mutta suorittaa kuitenkin kaikki vaaditut jutut kohtuullisesti kuin se, että on sellaisia oppimisvaikeuksia, jotka todella tulevat haittaamaan opintoja., Esim. ei vielä kolmannellakaan luokalla osaa kunnolla lukea tai on vaikeita hahmotusongelmia tai vaikeita keskittymisvaikeuksia tms. Silloin tarvitaan ammattilaisten apua.

mutta mikään nautinto tuo koulu ei ole tuolle mun pojalle...

varsinkin jos kotona ei tehdä koulussa menestymisestä kovin tärkeää asiaa. Meillä ainakin kouluaikana kiusattiin lähinnä "hikareita" eli niitä jotka menestyi koulussa, keskitasoiset ja huonommat oli jotenkin cooleja. Ei ne edes ihannoineet koulumenestystä vaan pitivät sitä hissukoiden ja luuserien touhuna. Hyvän itsetunnon voi saada monesta muustakin asiasta kuin hyvistä koulunumeroista, esim. kaveriporukan suosiosta, liikunnallisuudesta tms.

varsinkin jos kotona ei tehdä koulussa menestymisestä kovin tärkeää asiaa. Meillä ainakin kouluaikana kiusattiin lähinnä "hikareita" eli niitä jotka menestyi koulussa, keskitasoiset ja huonommat oli jotenkin cooleja. Ei ne edes ihannoineet koulumenestystä vaan pitivät sitä hissukoiden ja luuserien touhuna. Hyvän itsetunnon voi saada monesta muustakin asiasta kuin hyvistä koulunumeroista, esim. kaveriporukan suosiosta, liikunnallisuudesta tms.

varsinkin jos kotona ei tehdä koulussa menestymisestä kovin tärkeää asiaa. Meillä ainakin kouluaikana kiusattiin lähinnä "hikareita" eli niitä jotka menestyi koulussa, keskitasoiset ja huonommat oli jotenkin cooleja. Ei ne edes ihannoineet koulumenestystä vaan pitivät sitä hissukoiden ja luuserien touhuna. Hyvän itsetunnon voi saada monesta muustakin asiasta kuin hyvistä koulunumeroista, esim. kaveriporukan suosiosta, liikunnallisuudesta tms.

Näin olen aina itsekin ajatellut, mutta nyt tuntuu etten enää tiedä, mitä ajatella, kun ammattilaiset on tehneet mun lapseni mahdollisesta huonosta koulumenestyksestä niin suuren numeron. Lapseni on sosiaalisesti lahjakas, se on mielestäni hänen ehdoton valttikorttinsa jonka avulla voisi päästä pitkällekin. Mutta tuntuu, että se on sivuutettu nyt kokonaan, kun lastani on arvioitu. Itselleni sosiaaliset tilanteet on aina olleet haastavia, siksi arvostankin ihan hirveästi tuota ominaisuutta lapsessani. Itse olin siis hyvä koulussa, mutta ei juuri ollut kavereita - ei kivaa sekään :(

ap

6. luokalla. ja totta kai se vaikuttaa. sairaus aiheuttaa oppimisongelmia ja poika turhautuu, kun ei opi, vaikka kuinka pänttää. tai oppii, mutta ei saa materiaalia koetilanteessa paperille.

ja totta kai ilkeät luokkatoverit, jotka eivät syytä oppimattomuuteen tiedä, ilkkuvat päälle. en toivois moista ongelmaa kenellekään.

Minä olin huono koulussa ja kärsin siitä, oikeasti. Olisin halunnut olla hyvä, halunnut saada kehuja opettajilta mutta olin alisuoriutuja, kutosen keskiarvon oppilas.



Kyllä se muiden osaaminen pahalta tuntui ja kyllä minulle ilkuttiin kun en koskaan, siis en ikinä, ole saanut kokeesta täysiä pisteitä.

Huippuope ja avustajakin on jokapäivä paikalla.



Mutta silti poika luokan hännillä. Oppii hitaasti, paljon joutuu tekemään töitä! Enemmän töitä pitää tehdä kuin normilapsi.



Poika myös on hoksannut, että hän ei olekaan niin hyvä kuin muut, jää jälkeen, on hidas ja oppiminen vaatii harjoittelua. Vertaa helposti itseään muihin, vaikka kannustetaan ja kehutaan.

Ollaan pyritty opettamaan pojalle, että ei vertaa itseään muihin, vaan omaan lähtokohtaan, koska edistystä tapahtuu kokoajan! Oppii siis omassa tahdissaan ihan ok.



Tärkeintä on pitää yhtä koulun kanssa. Ja olla kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä ja kannustaa.

Yritämme myös opettaa pojalle, että koulu mittaa vain tietunlaista oppimiskykyä ja lahjakkuutta. Moni vahva juttu ei tule esille koulussa missä poika taas on hyvä!



Itse kyllä vaadin, että läksyt tehdään heti kun tullaan koulusta (ensin syödään välipala), ja tv/netti/pelit pitää olla kiinni kun läksyt tehdään. Kavereita ei saa olla kotona, kun läksyt on tekemättä, vasta kun ne on tehty, huolella, ei hutaisten. Perjantaina tehdään läksyt myös altapois, eikä jätetä sitten viikonlopun sunnuntai-illalle. Tästä ei jousteta.



Vaikka poika huono koulussa, niin haluan silti opettaa koulun ja koulutuksen ja harjoittelun tärkeydestä lapselle. Ei niin, että hanskat lyödään tiskiin, että koska ei onnistunut niin ei sitten, antaa olla.



Koska uskon, että iän myötä alkaa se asenne ja sinnikäs harjoittelu ratkaista enemmän, ellei kyseessä ole mittavat oppimisvaikeudet (esim jokin muistisairaus, neurologiset poikkeamat jne).

Uskon omaan lapseeni. Vaikka on vaikeaa ja lähtökohdat huonommat kuin lahjakkaalla oppijalla, ei se kumminkaan loppukädessä ratkaise kaikkea. Uskon ahkeruuteen, sinnikkyyteen ja ennenkaikkea motivaatioon ja asenteeseen. Niillä selätetään vähän hankalammatkin esteet koulunkäynnissä, kuten muuallakin elämässä.



Uskokaa poikaanne, jos Te vanhempana uskotte, uskoo myös lopulta poikakin itseensä.



Tsemppiä!

Mitä nuorempana löytää oman juttunsa jossa on hyvä, sen vähemmän kärsii niistä jossa ei pärjää.



Omalla luokallani oli jo aikaisemmin luokalleen jäänyt, peruskoulun suoritti jotenkuten läpi. Hän oli löytänyt oman juttunsa jo alle 10-vuotiaana joten eipä haitannut. Oma juttu kun sattui olemaan vielä loistava bisnesvaisto joten hän perusti oman yrityksen joka porskutti voittoa kasvaen laman yli ja nykyään tuollä henkilöllä on varmaan yhtä paljon omaisuutta kuin meillä yli kahdellakymmenellä luokkatoverilla yhteensä.



Myöskään musiikkiin tai urheiluun suuntautuneet eivät ole kärsineet huonosta koulumenestyksestä kovinkaan paljon.



Eniten taitavat tänä päivänä kärsiä se ryhmä joka ei ole kovinkaan lahjakas missään (mukaanlukien sosiaaliset taidot) jollaiset ennen lamaa menivät peruskoulusta suoraan tehtaalle liukuhihnahommiin. Nykyään kun niitä tehtaita ei tässä maassa pahemmin ole niin helposti jää tyhjän päälle. Työttömiä on ja työvoimapulaa mutta kun näistä työttömistä ei ole niihin töihin joita enää on olemassa. Ja sitten vain käsketään ja hyppyytetään ja neuvotaan olemaan kaikkea sellaista jota ei vain ole, pitäisi olla sosiaalinen ja osata myydä itseään ja olla ideanikkari ja tehdä sataayhtä täysin erilaista hommaa yhdessä työpaikassa kun luonne ja aivot riittävät sinne liukuhihnalle tekemään samaa hommaa seuraavat 10 vuotta :(

Aivan varmasti kärsii jos lapsi tosissaan tekee töitä opiskelun eteen, eikä siitä huolimatta onnistu. Sitten ei välttämättä kärsi, jos ei edes kunnolla yritä ja lapsen itsetuntoa suojaa ajatus "olisin pärjännyt jos vain olisin yrittänyt".

Ennemminkin itse ajattelisin, että harmittaisi jos se menestymättömyys oliskin ollut vain oman laiskuuden vika. Se vasta harmittaisi!



Mielummin niinpäin, että yritin kaikkeni, joten voin olla itseeni tyytyväinen (vaikka lopputulos huono).

Ennemminkin itse ajattelisin, että harmittaisi jos se menestymättömyys oliskin ollut vain oman laiskuuden vika. Se vasta harmittaisi! Mielummin niinpäin, että yritin kaikkeni, joten voin olla itseeni tyytyväinen (vaikka lopputulos huono).

Jos on ja joku heistä on hyvä koulussa, niin se hyvä koulussa ainakin kärsii.



Minun isosiskoni oli huono koulussa, minä hyvä. Hän teki elämästäni täyttä hornaa...

Vaikka kuinka opettaja yrittää sanoa, että arvosanoja ei kannata vertailla, niin ylemmillä luokilla kun kokeita aletaan arvostella ja todistukseen tulee numeroita, lapset vertailevat niitä silti.



Ja jo sitä ennen lapset kyllä hokaavat, kuka on hyvä matikassa ja kenelle lukeminen on vaikeaa.



Paljon kompensoi, jos lapsella on jokin MUU pätemisen keino. On hyvä esimerkiksi jalkapallossa tai osaa piirtää upeasti tai soittaa jotakin tms. Kannattaa etsiä ja tukea lasta vahvuuksissaan ja kehua myös sitä, että lapsi yrittää ja tekee parhaansa.

sinä ehkä ajattelet aikuisena näin...



Vittuiletko aina, jos joku on kanssasi eri mieltä?? Ei tarvitse mennä asiattomuuksiin, jos joku on kanssasi eri mieltä. Kasva aikuiseksi!

Olipas ilkeä kommentti! sinä ehkä ajattelet aikuisena näin... Vittuiletko aina, jos joku on kanssasi eri mieltä?? Ei tarvitse mennä asiattomuuksiin, jos joku on kanssasi eri mieltä. Kasva aikuiseksi!

Rauhoitu siis ihmeessä.

Katsos kun ekaluokkalainen lapsi ei ehkä osaa ajatella yhtä kypsästi kuin mitä sinä nyt, aikuisena osaat. Eli että ei ole noloa, että on tyhmä, on vain noloa jos on ollut laiska...

-14, joka ei siis kirjoittanut tuota kommenttia sinulle, mutta luulee ymmärtävänsä, mitä hän tarkoitti-

todellakaan kykene tollaseen ajatteluun. eikä varsinkaan luokkatoverit.

Alkaa harmittaa paljon ja vanhemmatkin voi olla hyvin vihaisia siitä. Huono omatunto ja tu

ntuu että elämä menee kokonaan mönkään

Kuten mun

Meillä isoveljeni ei ikinä ole toipunut siitä, että hän oli huono koulussa ja minä en. Kantaa tästä kaunaa jopa seuraavaan polveen eli suunnilleen suuttui kun lapsillanikin on kympin todistukset. En vaan tajua.