toivottavasti halosen viimeiset linnanjuhlat is'

tarja hoitaa hommansa loistavasti ja varmaan vieläkin 2. kautenaan!

Vierailija:

Vierailija:

Tanja on se todellinen kumppani.

Naapuristahan se Tarja puolison otti, niin tekee myös Sale.

Ja se toinen osapuoli ei todellakaan ole Tanja. Edustava ja hyvässä asemassa oleva on tämä uusikin naisystävä.

olen sitä mieltä että kyllä se on oltava valtakunnassa yksi ihminen joka päättää viime kädessä puolustuksesta.

Ja kun tässä vedettiin mukaan näinkin vaikutusvaltainen mies kuin Pauli Aalto-Setälä, niin siteeraanpa minäkin: Mannerheimin-ristin ritari Pentti Iisalo on viime aikoina seurannut keskustelua siitä kenellä on päätösvalta kriisinhallintaan osallistumisesta. Mielipidekin on valmiina. " Kyllä Halonen on oikeassa siinä, että on oltava henkilö, joka viime kädessä vastaa maanpuolustuksesta. Tässä tapauksessa se on presidentti"



Lisää? No täältä pesee.

sanomalehti Ilkasta 6.12.2005

Pohjalaiskansanedustajat ovat lähes poikkeuksetta sitä mieltä että presidentti on se, joka sanoo viimeisen sanan, mikäli Suomi jossain vaiheessa on lähettämässä sotilaita EU-operaatioihin.Kansanedustaja Petri Salo(kok) pitää johdonmukaisena sitä, että kaikki sotilaalliseen lähettämiseen liittyvä valta kuuluu samalle instituutiolle.

Kansanedustaja Harri Wallin huomauttaa: Ei Suomella voi olla kuin yksi ylipäällikkö. Ei minkään maan armeijan johtoporras pidä kahta käskijää" .

Siinähän kävi, niin että kun Niinistö kyseli, milloinkahan hänet oli nähty poistumassa Karpelan luota, lehti ei suostunut vastaamaan. Ei suostunut vastaamaan, koska Niinistö olisi voinut todistaa olleensa samaan aikaan ihan jossain muualla.

vaan päättelin lehden osuneen oikeaan, kun Niinistö meni paljastuksesta niin tolaltaan. Ja tämän luin ihan sanomalehdestä...

Jos EUn sisällä päätetään jotain ja Suomi on mukana päätöksen teossa, olisi sangen omituista, että yhdelle ihmiselle annettaisiin valta muuttaa sitä, minkä EU ja Suomen hallitus on yhdessä päättänyt. Valtaa haluttiin viedä yhden ihmisen käsiin.



Lähes koko peruslakivaliokunta oli sitä mieltä, että hallituksen esitys oli perustuslain vastainen äänin 10-2. Vain Vasemmistoliitto äänesti hallituksen esityksen puolesta. Keskusta äänesti tyhjää, mikä tarkoitti että he kannattivat perustuslakivaliokuntaa, mutta halusivat olla lojaaleja Vanhaselle.



Kajoamalla perustuslakiin hallitus osoitti, että Suomen perustuslaki ja parlamentarismi ei merkitse heille yhtään mitään, vaan se voidaan muuttaa yhden henkilön valtapyrkimysten vuoksi. Heinäluoma ja SDP oli kiristänyt Vanhasen sopimuksen taakse lupaamalla, että Keskusta saisi jatkaa hallituksessa vuoden 2007 vaalien jälkeen ja Vanhanen nöyränä lampaana tekee kaiken mitä Heinäluoma-Halonen haluaa. SDP-leiri siis katsoo oikeudekseen päättää kuka tässä maassa hallitsee ja kuka pääsee hallitukseen ja kansan mielipiteellähän ei SDPlle ole mitään merkitystä. SDP katsoo jo automaattisesti olevansa hallituksessa myös ensi vaalikaudella hallituspaikkoja jakamassa. Osoittaa vain, miten diktatuurimainen valta sossuilla on tässä maassa.



Ja vedit sitten Vasemmisto-Ilkan esiin, tässä sinulle muiden lehtien kantoja.





Vanhanen hukkasi tilaisuutensa





Tilaisuus tuli, kuten politiikassa tuppaa käymään, yllättäen.

Tähän mennessä keskustan puheenjohtaja ja presidenttiehdokas, pääministeri Matti Vanhanen oli tilaisuuksiin tarttunut. Puoluejohtaja ja pääministeri hänestä tehtiin, kun Anneli Jäätteenmäki sotkeentui Irak-muistioihinsa kesällä 2003. Vanhanen epäröi hiukan vain muodon vuoksi, mutta oli pian valmis sekä puheenjohtajaksi että pääministeriksi.



Viikko sitten torstaina näyttäytyi erilainen Vanhanen. Hänelle avautui luonnikas tilaisuus profiloitua poliittisena johtajana, vahvistaa pääministerin roolia EU-politiikassa ja pelata presidenttipeliä täysin legitiimisti vaatimalla hallitusta mukautumaan perustuslakivaliokunnan kantaan.



Niin ei käynyt. Vanhanen kiiruhti ilmoittamaan, että perustuslakia muutetaan siten, että presidentti päättää aina kriisinhallintajoukkojen lähettämisestä. Päätös oli hätiköity, turhaa hötkyilyä. Ja saattoipa osoittaa, ettei Vanhasella ole tiukoissa paikoissa vaadittavaa poliittista johtajuutta. Presidentti Tarja Halonen osoittautui hänelle liian vahvaksi.



Presidentti ja pääministeri ovat harvoin napit vastakkain julkisesti. Paras esimerkki lienee neljännesvuosisadan takaa. Pääministeri Mauno Koivisto ajautui hakaukseen presidentti Urho Kekkosen kanssa. Koivisto ilmoitti, että hallitus istuu niin kauan kuin se nauttii eduskunnan, ei presidentin luottamusta.



Kekkonen taipui, sairastui ja luopui vallasta. Koivisto nousi presidentiksi pitkälti sen vuoksi, että osasi, kuten Vanhanen nyt yrittää, luoda itsestään kuvaa koko kansan tavallisena Manuna, joka jopa parsi sukkiaan. Mutta tärkeämpää Koiviston suosion kannalta oli, että hänellä riitti selkärankaa sanoa ei miehelle, jolle kovin harva uskalsi sanoa ei. Manu-legenda syntyi.



Vanhanen sai saman tilaisuuden kuin neljännesvuosisata sitten silloinen pääministeri Mauno Koivisto. Vanhanen olisi voinut hakea itselleen poliittisen johtajan kannuksia toteamalla kylmästi, että eduskunta ei tule hyväksymään kriisinhallintalakia sellaisenaan, eikä perustuslain muuttaminen auta yhtään.



Eli todeta hiukan Koiviston tapausta mukaellen, ettei perustuslakivaliokunnan tarvitse nauttia presidentin tai pääministerin luottamusta, vaan jälkimmäisten on joustettava.

Vanhanen olisi suurella todennäköisyydellä voittanut kiistan. Uusi " Manu-ilmiö" olisi saattanut syntyä, jos vaatimattoman oloinen ja rauhallinen Vanhanen olisi epädramaattisesti todennut, että aikaa lakitemppuiluun ei ole. Vuosi 2007, jolloin kriisinhallintajoukkojen on oltava valmiina, on liian lähellä. Pulinat pois, hoidetaan hommat.

Kaukana ei käy ajatus, että Vanhasella meni pupu pöksyyn. Hän ei halunnut joutua julkisesti riitelemään Halosen saatikka laajemminkin demarien kanssa. Politiikanteko Suomessa jatkuu myös presidentinvaalien jälkeen. Punamullan jatkosta lienee ainakin periaatteessa jo sovittu.



Sikäli Vanhasen ja hänen hallituksensa päätös uudesta esityksestä voi osoittautua historialliseksi, että uusi " Manu-ilmiö" jäi syntymättä. Taipumalla Halosen tahtoon Vanhanen koki henkisen selätyksen.

Ja taisi samalla sinetöidä putoamisensa presidentinvaalien toiselta kierrokselta.



Tässä vielä lisää lehtien kantoja asiaan. Jopa Keskisuomalainen on kääntänyt Vanhaselle selkänsä siitä, että meni myymään itsensä Halosen-Tuomiojan-Heinäluoman leirille demokratiaa ja parlamentarismia polkien. Lue ne huolellisesti, niin ehkä ymmärrät, kuinka vakavasta asiasta on kyse.



http://www3.pohjalainen.fi/servlet/page?_pageid=3236&_dad=portal30&_sch…



http://www3.pohjalainen.fi/servlet/page?_pageid=3236&_dad=portal30&_sch…



http://www.keskusta.fi/apila/paakirjoitukset/?article_i d=12098



http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?o=174



http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=11&id=58121&t hreadid=58121&start=&order=&noheader=0



http://www.mtv3.fi/uutiset/nettivieras.shtml

Poliittinen eliitti on keittänyt itse soppansa



Perustuslaillinen kriisi hallituksen ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan väille syntyi siitä, kuka tekee päätöksen, jos Suomi lähettää sotilaallisia kriisinhallintajoukkoja ulkomaille. Perustuslakivaliokunnan mielestä päätösvalta Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioihin lähdöstä kuuluu pääministerille, joka johtaa Suomen EU-politiikkaa.



Hallituksen uuden, tarkistetun kannan mukaan presidentille pitää antaa valta päättää Suomen osallistumisesta kaikkiin kriisinhallintatehtäviin - myös silloin, kun kyseessä ovat EU:n operaatiot. Matti Vanhasen hallitus tiukensi ja täsmensi yllättäen kantaansa sen jälkeen, kun perustuslakivaliokunta oli tullut siihen tulokseen, ettei hallituksen syyskuussa eduskuntaan tuoma lakiesitys sotilaallisesta kriisinhallinnasta ole Suomen perustuslain mukainen.



Valiokunnan sana on laki siksi, että sille on uskottu Suomessa asema lakien perustuslaillisuuden ylimpänä tulkitsijana. Hallitus veti hätäpäissään alkuperäisen esityksensä pois eduskunnasta ja päätti, että se tuo eduskunnalle uuden esityksen, joka vahvistaa presidentin asemaa.



Päätös tarkoittaa sitä, että niin pääministeri Vanhanen kuin muutkin hallituksen ministerit ovat valmiita kaventamaan pääministerin valtaa ja vahvistamaan presidentin asemaa ulkopolitiikan johtajana.



Tämä on jo toinen näkyvä kiistanaihe vuonna 2000 voimaan tulleen uuden perustuslain aikana presidentin ja valtioneuvoston valtasuhteista ulkopolitiikassa. Toinen kiistanaihe, jota kutsutaan kahden lautasen problematiikaksi, on paljon tunnetumpi.



Kuitenkin myös siinä on kyse pohjimmiltaan aivan samasta asiasta. Kumpi johtaa Suomen EU-politiikkaa: pääministeri vai presidentti?



EU:n edustautumiskiistassa hallitukset ja presidentti Tarja Halonen ovat päässeet kuin koira veräjästä, kun Suomi on saanut lähes jokaisen huippukokouksen illalliselle kaksi lautasta. Näin hallituksen ei ole tarvinnut osoittaa presidentille kaapin paikkaa. Sekä presidentti että pääministeri ovat päässeet profiloitumaan ja näyttämään tärkeyttään EU:n huippukokouksiin.



Kaikki tämäntyyppiset valtaongelmat pilkistivät esiin jo silloin, kun nykyistä perustuslakia valmisteltiin hallituksessa Sauli Niinistön ja Kari Häkämiehen johdolla ja viimeisteltiin eduskunnassa perustuslakivaliokunnan silloisen puheenjohtajan Ville Itälän ohjauksessa. Silloin oli vallassa Paavo Lipposen ykköshallitus. Perustuslaki hyväksyttiin eduskunnassa helmikuun 12. päivänä 1999 äänin 167-6, vain kuukausi ennen eduskuntavaaleja.



Lain valmisteluun ja lain sisältöä koskeviin keskusteluihin osallistuivat myös presidentti Martti Ahtisaari ja presidentin kanslia. Sen takia ei voi todeta muuta kuin että soppa, jossa presidentti, hallitus ja eduskunta nyt lilluvat, on maan korkeimman poliittisen eliitin keittämä.



Eliitti laati ensin tasavallalle monitulkintaisen perustuslain, ja nyt sen tulkinnat siitä menevät iloisesti ristiin. Tässä sitä nyt sitten ollaan.



Miksi sitten Suomi ei saanut perustuslakia, jossa valtioelinten väliset valtasuhteet olisi todettu selkeästi? Siksi, että poliittinen eliitti oli erimielinen siitä, miten presidentin rooli ulkopolitiikan johtamisessa määritellään. Presidentin vallan riisujat empivät eivätkä uskaltaneet ottaa ratkaisevaa askelta, vaikka se olisi ollut otettavissa. Heitä pelotti vahvaa presidenttiä rakastavan kansan ja presidentin vallan puolustajien reaktio. Presidentti-instituution vaikutusvaltaisia tukijoita oli erityisesti SDP:ssä, presidentin puolueessa.



Lähes 80 vuotta voimassa olleen vanhan, ståhlbergiläisen valtiosäännön aikana presidentti oli ulkopolitiikan suvereeni johtajana. Hän määräsi Suomen suhteista ulkovaltioihin. Asia oli kirjattu täysin yksiselitteisesti perustuslakiin.



Uuden perustuslain valmistelun suuri kantava ajatus oli presidentin vallan vähennys sisäpoliittisista syistä ja siksi, ettei vanha perustuslaki istunut EU-jäsenyyteen. Presidentin sisäpoliittiset valtaoikeudet ovat nykyisin suhteellisen vähäisiä verrattuna tasavaltaisen monarkian aikaan, kuten hieman pisteliäs mutta erittäin kuvaava ilmaisu kuuluu.



Ulkopolitiikassa ja erityisesti kahdenvälisissä suhteissa presidentillä on yhä tärkeä rooli, koska hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa " yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa" . Tuosta muotoilusta kantaa konkreettisen vastuun kokoomuksen Kari Häkämies silloisena oikeusministerinä.



Hän neuvotteli asiasta Ahtisaaren kanssa syksyllä 1998 ja valitsi ministeriönsä kahden virkamiehen hänelle tekemästä kolmesta vaihtoehdosta muotoilun, jossa ulkopoliittinen valta on jaettu. Sittemmin pykälä meni läpi hallituksessa ja eduskunnassa perustuslakivaliokuntaa myöten.



Häkämies halusi suojella presidentin valtaoikeuksia, ja hän sai vahvaa taustatukea puolueensa puheenjohtajalta Niinistöltä. Tämä selittää osaltaan sitä, miksi Niinistöllekin sopii presidentin vallan vahvistaminen.



Rintama on mahtava. Siihen kuuluvat presidentti, hallitus, monet presidenttiehdokkaat ja hallitusryhmien johto eduskunnassa. Poliittinen eliitti haluaakin nyt perustuslakivaliokuntaa lukuunottamatta avata uuden perustuslain.



Risto Uimonen

presidentille kuuluu puolustusvoimien ylipäällikkyys. Myös kriisinhallintajoukkojen.

Miten noihin kriisinhallintajoukkoihin edes valitaan sotilaat hätätilanteessa? Todennäköisesti ilmoittamalla, että sinä olet nyt vapaaehtoinen ja joudut lähtemään huomenna tai ensi viikolla johonkin Kongon hikiseen viidakkoon malariasääskien syötäväksi ja lapsisotilaiden ammuttavaksi sotaan, josta et tiedä hölkäsen pöläystä ja johon Suomella ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa.

Kenen tahansa meistä puoliso, poika tai veli saatettaisiin velvoittaa kriisinhallintajoukkoihin :(



Kannatan valtaa pressalle!