Tunnetko kolmekymppisiä, jotka eivät ole itsenäistyneet vanhemmistaan...

Asuu maalla vanhempiensa luona.

tosi kiinni vanhemmissaan. Ei ystävysty helposti ikätovereidensa kanssa, potee yksinäisyyttä ja viettää kai siksi paljon aikaa vanhemmillaan.

olen vähän jännällä tavalla henkisesti riippuvainen.. Siis olen muuttanut 19-v. kotoa, olen muodostanut teini-iässä vanhemmista poikkeavan arvomaailman, en ole vanhempieni kanssa juuri tekemisissä... mutta olen masentunut ja tuntuu että masennus on juuri ne "sisäistetyt vanhemmat", kannan heitä sisälläni vaikka tietoisesti ajatellessani olen heidän kanssaan eri mieltä. Silti tunnetasolla jokin kulkee mukana.

Perheellisiä siis ovat jo ja yli 30v, mutta silti taloudellisesti ja monissa käytännön asioissa vielä aivan vanhemmistaan riippuvaisia. Eli toisinsanoen ovat uusavuttomia.



Vanhemmille esim tullaan jatkuvasti syömään, kun ei jakseta/osata itse laittaa ruokaa kotona (siis myös lapsenlapset tulevat), puhumattakaan siitä kun lapsia tuodaan jatkuvalla syötöllä hoitoon, kun ei niitä jakseta itse hoitaa... Ei kanneta huolta raha-asioista, kun tiedetään että vanhemmat vippaavat jos on tarvis, vaikka vanhemmatkaan eivät ole mitään varakkaita.



Näissä tapauksissa kyllä syyttäisin vanhempia, kun ovat kasvattaneet lapsensa tuollaisiksi. Mitenköhän sitten käy jos isovanhemmat sairastuvat ja aika heistä jättää..

Kaikki suomalaiset näköjään sitten ovat itsenäisiä kolmekymppisenä.

Ovatko mamman helmoissa nysväävät peräkammarinpojat vain myytti?

Vai, palstamammathan tunnetusti ovat ylempää keskiluokkaa ja tuttavapiirissä ei siksi heitä ole?

Kaikki suomalaiset näköjään sitten ovat itsenäisiä kolmekymppisenä.

Ovatko mamman helmoissa nysväävät peräkammarinpojat vain myytti?

Vai, palstamammathan tunnetusti ovat ylempää keskiluokkaa ja tuttavapiirissä ei siksi heitä ole?

Sori tämä viesti. En huoamnnut päivittää sivua ja luulin, että vastauksia ei ole tullut.

t.ap

Tunnen yhden, joka ei ole itsenäistynyt noista millään osa-alueella. Elämä on kuin lapsella, on työttömänä ja vanhemmat ovat ainoa ihmiskontakti ja koko elämä on siellä huoneessaan.

Sitten tunen monia "normaaleja", jotka ovat taloudelliseti jonkin verran riippuvaisia.

Mitä eroa on muuten henkisellä ja fyysisellä riippuvuudella? Eikö fyysisesti riippuvainen ole pakostikin henkisestikin riippuvainen?

pari melkein viisikymppistä.

Eivät ole vielä onnistuneet tyttöystävää löytämään.

Tunnen. Pari on jo ylikin kolmekymppisiä ja silti monta kertaa viikossa pitää käydä äiskän lihapatojen ääressä, lainaamassa rahaa, tai muuten vaan hengailemassa. Jos tulee joku ongelma esim. autoon tai joku hajoaa kotoa, pitää soittaa heti iskälle/äiskälle ja monesti vielä äiskä/iskä kustantaa esim. auton huollot jne.

Tunnen myös erään 35-vuotiaan joka asuu alle km päässä vanhemmistaan ja ramppaa lapsuudenkodissaan joka päivä ja äiti huolehtii poikansa raha-asioista. Sitten ihmettelevät kun ei tyttöystävät kestä mukana.

pari melkein viisikymppistä.

Eivät ole vielä onnistuneet tyttöystävää löytämään.

Eihän tuo pelkästään kerro vanhemmista riippuvaisuudesta. Voihan ihminen elää täysin itsenäisesti ilman kumppaniakin.

t.ap

Tunnen. Pari on jo ylikin kolmekymppisiä ja silti monta kertaa viikossa pitää käydä äiskän lihapatojen ääressä, lainaamassa rahaa, tai muuten vaan hengailemassa. Jos tulee joku ongelma esim. autoon tai joku hajoaa kotoa, pitää soittaa heti iskälle/äiskälle ja monesti vielä äiskä/iskä kustantaa esim. auton huollot jne.

Tunnen myös erään 35-vuotiaan joka asuu alle km päässä vanhemmistaan ja ramppaa lapsuudenkodissaan joka päivä ja äiti huolehtii poikansa raha-asioista. Sitten ihmettelevät kun ei tyttöystävät kestä mukana.

Aika lievää riippuvaisuutta kympin tapaukseen verrattuna.

minusta tuo "epäitsenäisyys" liittyy enemmänkin elämäntilanteeseen, ainakin niillä, jotka ovat taloudellisesti itsenäisiä. Itsekin kävin kolmekymppisenä sinkkuna useinkin viikonloppuisin vanhempieni luona syömässä, oli kivempaa kun syödä yksin omassa kämpässä. Kun löysin mieheni, niin yhteydenpito vähän harveni.

minusta tuo "epäitsenäisyys" liittyy enemmänkin elämäntilanteeseen, ainakin niillä, jotka ovat taloudellisesti itsenäisiä. Itsekin kävin kolmekymppisenä sinkkuna useinkin viikonloppuisin vanhempieni luona syömässä, oli kivempaa kun syödä yksin omassa kämpässä. Kun löysin mieheni, niin yhteydenpito vähän harveni.

"Itsekin kävin kolmekymppisenä sinkkuna useinkin viikonloppuisin vanhempieni luona syömässä, oli kivempaa kun syödä yksin omassa kämpässä."

Entä jos siellä viettää 24/7 ja on vielä oma huonekin? Mieheni sukulainen elää noin tai jos sitä nyt voi elämäksi kutsua. Käsittääkseni tuon takia ei saa työkkäristäkään kuin minimaalisen summan tukia ja äitinsä sitten maksaa ruoat, sähkön ja kaiken elämisen.

vanhempia ei vaan kyetä näkemään kahtena aikuisena ihmisenä, vaan iskänä ja äiskänä, jotka ovat aina lastaan varten. Heille viedään lapsenlapset hoitoon milloin vaan, miettimättä onko se isovanhemmille raskasta. Kun lemmikkiin kyllästytään, niin koira/kissa diilataan omille vanhemmille jotka kiltisti hoitavat sitä vuosikauisia vaikka eivät ikinä ole lemmikeistä edes pitäneet. Vanhemmille kiukutellaan, heille puhutaan töykeästi ja ollaan katkeria jos vanhemmat menevät vaikkapa etelänmatkalle ihan vaan kaksistaan eivätkä kustanna sinne samalla myös lapsiaan ja näiden perheitä.

omat vanhempani ovat aika varakkaita, ja ovat todenneet että mieluummin auttavat meitä lapsia tällä hetkellä kuin hilloavat rahoja pankissa perinnönjakoa odottamaan. Eli ovat tukeneet meitä (=minua ja veljeä) mm. ostamalla kummallekin pesukoneet. Tuen määrä on tietty vähentynyt vuosien myötä, mutta edelleen avittavat kalliimpien hankintojen (ei nyt kuitenkaan asuntojen yms) kanssa vaikka olemme kumpikin veljen kanssa yli 30-vuotiaita.



Ja isä on muuten sitten työnsä takia hyvin selvillä verotuskiemuroista ja tarkka siitä että kaikki menee laillisesti (=ei riskejä), eli siitä ei kannata ruveta nitisemään. Tiedostan että olemme onnekkaita, ja toivon että voimme tulevaisuudessa toimia samoin omien lastemme kanssa.

enkä ymmärrä sellaista ollenkaan. En ymmärrä vanhempia, jotka eivät kannusta lapsiaan itsenäistymään enkä ymmärrä aikuisia lapsia, jotka eivät halua itse ottaa vastuuta elämästään.

Vierailija kirjoitti:

enkä ymmärrä sellaista ollenkaan. En ymmärrä vanhempia, jotka eivät kannusta lapsiaan itsenäistymään enkä ymmärrä aikuisia lapsia, jotka eivät halua itse ottaa vastuuta elämästään.

Kyse ei välttämättä ole halusta vaan ennemminkin pelosta ottaa vastuuta. Ei uskalleta vastata omasta elämästä kun on oppinut siihen ettei vaikeita päätöksiä voi tehdä itsenäisesti.