Tuntemasi 30+ sinkku, joka etsii parisuhdetta?

toinen on hymytön, varautunut ja näyttää aina vähän vihaiselta, vaikkei sitä ole. Häntä ei miehet lähesty, ilmeisesti luulevat häntä vihaiseksi. Itse olen jo kauan sitten ymmärtänyt, että hymy on mieheniskemisessä kaiken aa ja oo.



Toinen on hieman pullea, vaikka muuten pitääkin itsestään hyvää huolta. Hänellä on myös rima todella korkealla. Vain kaikista saavuttamattomimmat, komeat ja älykkäät miehet (joilla on muitakin ottajia) kelpaa. Hän itse ei täytä ehkä kaikkia kauneusihanteita, ja usein miehet valitettavasti keskittyvät kaunottariin, jos valinnanvaraa on.

Ei nyt puhuta selkeästi erakoituneista tai muuten vaan syrjäytyneistä yksilöistä.

Sinänsä hän on kyllä itsekin ns. laadukas kumppaniehdokas. Mutta se ei nyt auta kun hänellä on hurjat odotukset sen suhteen millaisia miehiä ylipäänsä on olemassa, saati vielä vapaana.

Millaisia vaatii...

Sinänsä hän on kyllä itsekin ns. laadukas kumppaniehdokas. Mutta se ei nyt auta kun hänellä on hurjat odotukset sen suhteen millaisia miehiä ylipäänsä on olemassa, saati vielä vapaana.

Helkkarin kauniita molemmat. Varmasti kaveripiirini 2 kauneinta naista. Vetävät liian hyvännäköisiä nuoria miehiä puoleensa. Lopulta se pitkäaikainen suhde 10v nuoremman miehen kanssa on hankalaa. Ymmärrän kyllä, että kun saa sellaisia niin vaikea sitten tyytyä niihin yli 30v miehiin joita on jäljellä.

Eronnut, kaksi lasta, eikä mitään pakottavaa tarvetta etsiä ketään vain, ettei tarvitsisi yksin olla. Luotan siihen, että "se oikea" tulee vastaan, jos on tullakseen. Muuten ei niin väliä, pärjään omillani.

Huono pelisilmä ihmissuhteissa. Ei oikein osaa lukea tilanteita ja tulkita sanatonta viestintää.

kaunis, hyvin koulutettu nainen, älykäskin.



Ehkä tunteellisesti hieman kylmä.



Deittailee aina kaltaistensa sitoutumiskammoisten miesten kanssa.

Huono pelisilmä ihmissuhteissa. Ei oikein osaa lukea tilanteita ja tulkita sanatonta viestintää.

Mä olen tämmöinen. Lisäksi ujo ja varautunut.

Siinä ei auta paljoa se, että olen kaunis, älykäs ja yritän muistaa hymyillä kuin idiootti joka ikisessä tilanteessa. Oonkin asennoitunut siihen, että luultavasti tuun viettämään loppuikäni yksin.

Mitä liian korkeaan rimaan tulee, niin mielummin olen yksin kuin alan suhteeseen ihmisen kanssa, johon en oikeasti ole ihastunut. Tiedän useita oikein kivoja miehiä jotka mut huolisivat, mutta en mä voi alkaa suhteeseen jos se oma aito kiinnostus toista kohtaan puuttuu. En toivo sen enempää kuin mihin minusta itsestänikään on, mut en mä nyt voi vaan alkaa suhteesen miehen kanssa, joka ei esim. sytytä fyysisesti ollenkaan tai jonka kanssa meillä ei ole mitään yhteistä puhuttavaa. Moniko näistä muiden ihmisten nirsoutta arvostelevista on itse saanut miehensä "tyytymällä" ja sitä kautta päätynyt oikeasti onnelliseen parisuhteeseen? Mä en ainakaan tunne ainuttakaan sellaista.

Toisaalta sanoo että miehen pitäisi olla samanhenkinen ja samoista asioista kiinnostunut kuin itse on, en tiedä että miten pitkälle tuota tarkoittaa, riittääkö että on pari yhteistä kiinnostuksenkohdetta vai pitäisikö kaiken olla yhteistä.

En oikeasti näe heissä olevan mitään vialla. Asiat vain ovat menneet niin kuin ovat. Yksi näistä on nelikymppinen mies, akateemisesti koulutettu, hyvännäköinen, hauska, fiksu. Hän on oma eksäni. Unelmamies suorastaan. En tajua, miksi en jatkanut hänen kanssaan. Nuoruus ja hulluus varmaan, siis omani ;)



Yksi naisista, nelikymppinen myös, akateemisesti koulutettu hänkin, vakkariduunissa, lapseton, sanoo itse ongelmakseen sen, että häneen rakastuvat tavikset ja hän itse rakastuu vähän erikoisiin tyyppeihin, sitoutumiskammoisiin myös. Taviksen kanssa hänellä olisi jo perhe, mutta ymmärrän täysin, että kun sydän sanoo, että EI TÄTÄ, niin ei sitä sitten oteta.



Kaikille ihmisille ei vaan ole ykkösasia se, että saa olla jonkun kanssa. Näitä mun kavereita tuntuisi yhdistävän se, että haluavat olla mieluummin Sen Oikean kanssa kuin "kenen tahansa". Mieluummin yksin kuin paskassa liitossa.

Mun viime vuoden miessuhteet on olleet hyvin erilaisia ja erot aivan eri syistä. On toki joitain syitä, mutta täysin pätevää yhtä yhteistä nimittäjää ei löydy.



Minulla on myös pari sinkkukaveria, joiden kohdalla mietityttää, että liikkuvatko he liian pienissä piireissä ja tapaavat sellaisia tyyppejä, joiden kanssa ei vaan voi olla tulevaisuutta. Toisaalta - samanhenkisen ihmisen kanssahan sitä yleensä haluaa yhteen, on tosi vaikea sanoa, mistä sitä kumppania sitten pitäisi etsiä jos ei sellaisista piireistä, joiden kautta on helppo ymmärtää toisen arvoja ja maailmankatsomusta.

miehella on jokin ongelma esim. ei osaa olla uskollinen, ei pida huolta ulkonaostaan, alkoholi maistuu turhan paljon, tms.



naisilla taas on aika usein rima aika korkealla, kun ovat itse menestyneita, kivan nakoisia ja itsestaan huolehtivia. Moni on useita sammakkoja jo pussannut eika muu enaa kiinnosta kuin kunnon prinssi :D

tai siis eivät tyydy niihin joita on enää tarjolla. Kaikkihan ovat tuossa vaiheessa varattuja kunnes alkavat erota 35-45-vuotiaina. Silloin voi sitten saada tasoisensa eikä jotain jakojäännöstä.

Ei tapaa tarpeeksi uusia, samankalaisessa elämäntilanteessa, olevia ihmisiä.