Jokohan tässä voi alkaa iloita?
Olen 35 -vuotias kolmen lapsen äiti. Ennen lapsia ehkäisynä oli pillerit, jolloin himot oli täysin nollissa ja menkat järkyttävät. Ekan ja toisen lapsen välissä käytössä oli kuparikierukka ja vuoto oli megalomaanista. Toisen ja kolmannen lapsen välissä käytössä oli hormonikierukka, jolloin ei ollut vuotoja mutta ei myöskään haluja. Kolmannen lapsen jälkeen laitatin hormonikierukan uudelleen ja jälleen vuodot ja halut katosivat.
Kesällä päätin, että otan mielummin kunnon vuodot kerran kuussa ja jonkinlaisen seksielämän takaisin ja kävin poistattamassa kierukan. Parit ekat menkat ihmettelin uutta "oloa", mutta laitoin kaiken uuden tilanteen piikkiin. Ei päänsärkyä ennen menkkoja, ei turvotuksia, ei mielialanmuutoksia ja vuoto kestää max 2 päivää ja sekin hyvin niukkana. Nyt tämä on siis jatkunut jo puoli vuotta ja ihmettelen voiko tämä olla totta. Vai voiko menkat vielä muuttua sellaiseksi "v*tutus" meiningiksi jota se oli aikoinaan?
Seksin suhteen siis :)
No joo, menkat tulee välillä miten sattuu, muutaman päivän heitolla. Mutta enää en aio luopua tästä. Minun oikeasti tekee mieli seksiä!
Vaikka se tarkoittaakin että pitää kondomi aina muistaa, on se sen arvoista :)