Kahden miehen loukussa jo vuosikymmenen :(

Tiedän olevani hirveä ihminen, mutta kuinka kauan sitä oikein pitää "lusia"?



Olen ollut jo vuosikymmenen toivottoman rakastunut mieheen, jonka kanssa yhteiselo ei erinäisistä syistä ole koskaan tullut kyseeseen. Arvot ovat täysin erilaiset, hän ei halua lapsia ym. ym. Hyväksyin tilanteen ja lopetin suhteen, vaikka se särkikin sydämeni.



Menin neljä vuotta sitten (neljän vuoden seurustelun jälkeen) naimisiin hyvän, kiltin, älykkään miehen kanssa, joka on rakastunut minuun ja pitää minua kuin kukkaa kämmenellä. Meillä on yhteiset arvot, tulevaisuudensuunnitelmat, kaikki. Rakastan häntä, mutten ole rakastunut, en koskaan ole ollut. En ole sitä suoraan sanonut, mutta mieheni taitaa sen aavistaa.



Ongelma onkin siinä, etten saa tuota mahdotonta rakkauttani sammumaan. Olen katkaissut välit hänen kanssaan - tuloksetta. Ikävöin ja riudun kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen. Välillä ikävä voi haalistua muutamaksi kuukaudeksi, mutta palaa sitten entistä kovempana takaisin. Puhumattakaan siitä, jos ja kun satumme törmäämään vahingossa (suht pienessä kaupungissa sitä ei juuri voi välttää).



En ole fyysisesti pettänyt miestäni tämän toisen kanssa, enkä halua niin tehdäkään (rationaalisesti ajatellen; tietenkin biologinen vietti sanoo toisin).

Mieheni haluaisi jo saattaa lapsen alulle, mutta epäröin, vaikka mieheni onkin loistava aviomies ja olisi varmasti myös hyvä isä. Enemmän kuin mitään haluaisin olla tyytyväinen mieheeni, että hän riittäisi. Haluan perheen hänen kanssaan, mutta onko se oikein?



Onko minulla mitään toivoa? Kohtalontovereita?