Mitä luokkasi kovis-tytöstä tuli isona?
Kommentit (375)
toisesta tuli abc:n kassa, toisesta työtön yh. Mutta alle nelikymppisiä ollaan vielä, että kai tässä nyt kenestä tahansa voi vielä tulla mitä tahansa. Itsekin olin 8 vuotta se siwan kassa ja nyt olen akateeminen kermapylly. Osa koulun koviksista on kasvanut horsmaa jo kymmenen vuotta. Aika heikot lähtökohdat näillä koviksilla tuntui lähtöjänsäkin olevan, eipä paljon tullut apuja tai kannustusta kotoa. Että mun mielestä kuitenkin ihan siistiä jos ovat kuitenkin jotenkin onnistuneet integroitumaan yhteiskuntaan.
Näin kävi kaikkien luokkieni koviksille.
parin hevosen lisäksi omistaa muutaman hanhen. Kävi mahtailemassa luokkatapaamisessa 2010. Miten ihminen ei muutu yhtään reilussa kahdessakymmenessä vuodessa?
Mielihyvää sain, kun kertoi olevansa vannoutunut vanhapiika. Eli siis ei ole kelvannut kellekään vieläkään. Byääh!
Kaupungin äyrikuningatar, tosi pidetty ja arvostettu erikoislääkäri.
Täysin valkoinen tyttö ja sitten alkoi käyttämään vielä sitä mekkoakin ja on niin anoppinsa kanssa hyvää pataa.
Mies juoksee naisissa sillä aikaa, kun tuo hoitaa pesuettaan kotona. Mies on myös heimolleen uskollisena piipahtanut vankilassakin muutamia kertoja, huumausainetuomioita ja pari väkivalta juttua.
Oikeesti, mä ihmettelen, kun se oli armoton rasisti ja vihas lapsia.
Nyt sillä on pieni lapsi ja kai toinen tulossa. Ekan sai muistaakseni alaikäisenä tai nippa nappa 18-vuotiaana. Siellä se vieläkin peräkylässä asustelee, en tiedä oliko se hänen unelmansa, ehkä..
Olaan nyt siis 21-vuotiaita.
En mä muista mitään kovistyttöjä...? Muutama oli, jotka kävi välitunnilla tupakalla ja pukeutu mustaan. Toinen on lähihoitaja vanhainkodissa, toinen oli huostaanotettu ja omat lapsensa myös.
Koulun kovistytöt ovat jo saaneet lähes kaikki lapsen, ovat jossain duunarihommissa/työttömänä, kouluja eivät ole peruskoulun jälkeen käyneet. Viettävät ilmeisesti ankeaa perus lähiöarkea.
Me kiltit tytöt (minä ja kaksi parasta lapsuudenystävääni) valmistuimme viime vuonna oikiksesta ja kauppiksesta.
Elämä, ura ja palkkapussi hymyilee. :)
Ei taida naurattaa tätä yh-lähiömammaa, joka haukkui minua hikeksi.
Samanhenkiset vaatteet näkyi olevan kuin 20 vuotta sitten , alla joku amisbemari. Elkeet yhtä 'kovat' kuin ennenkin, tällä kertaa vain ei tehneet kovin kovaa vaikutusta...
- yksi ihan peruskovistyttö muttei mikään kiusaajatyyppi kuoli henkirikoksen uhrina n. 25-vuotiaana
- yksi on parturi-kampaaja mutta työtön, tämä oli vähän sellainen ilkeä tyttö muttei paha kiusaaja
- yksi hyvin ilkeä kiusaajatyttö on kioskissa myyjänä, ei peruskoulun jälkeistä koulutusta
- yksi on filosofian maisteri ja mukana politiikassa ja ympäristö- ja eläinoikeustoiminnassa, ei ollut kova päihteiden käyttäjä vaan sellainen sairaalloinen kiusaaja joka ei edes voinut tehdä paritöitä muiden kuin parhaimpien kavereidensa kanssa
- erittäin rikkaasta perheestä oleva kermapeppu, jolla oli muotivaatteita ja elektroniikkaa, työskentelee tarjoilijana ja tanssijana baarissa
Näistä siis osa oli luokallani, osa rinnakkaisluokilla.
olivat ensinnäkin muuttuneet koppavista kovanaamoista ihan kivoiksi ja ystävällisiksi, vaikkakin rempseiksi nuoriksi naisiksi. Molemmat olivat myös yksinhuoltajaäitejä eli eivät kauheasti olleet vielä työuraa ehtineet luoda, mutta toinen oli kai ammatiltaan lähihoitaja ja toinen vissiin joku maalari.
Mutta nämä olivat vain ala-asteen pehmokoviksia, jotka muuttuivat väliaikaisesti vähän ilkeiksi murrosiässä. Yläasteen pahistyttöjä, jotka liikuskelivat pahansuovissa hupparijengeissä polttelemassa ja naimassa kaikkea mahdollista ja uhkasivat joukkoväkivallalla jos joku ei tehnyt mitä he käskivät, en ole edes kadulla nähnyt peruskoulusta päästyäni. Muistaakseni suurin osa heistä suunnitteli lähihoitajakouluun menemistä, mitä en vieläkään jaksa käsittää, sillä he näyttivät inhoavan kaikkea elävää.
Diplomaatti, Salen kassa ja jotain manuaalista työtä tekevä. Eka ja viimeinen on onnistuneet keräämään myös omaisuutta.
Ehkä hän on kehittynyt vuosien varrella, toivottavasti. :)
Toinen kovistyyppi sortui huumeisiin, mutta en tiedä, mitä sen jälkeen on tapahtunut.
Yks on ainaki 3-lapsen äiti näin 21-vuotiaana, toinen on kai aikuislukiosta valmistunut ? Ja yks on jossain ärrällä töissä.
Lukiossa en enaa.
Ma olen opettajana ulkomailla. Koska itse olin tosi typerasti kayttaytyva teinina olen osannut "kasitella" meidan koulun ongelmateinit oikealla otteella. Positiivisella tavalla siis.
Yksinhuoltaja, kauhee läski ja tekee siivoushommia, kun jaksaa.
Oliko tuo siwan kassa heiton tarkoitus olla halventava?
joten siine nähden ei kauas ole päässyt, vaikka enhän tiedä missä hän tässä välillä on ollut.
ap.
näin noin 10 vuotta peruskoulun jälkeen Siwan kassalla kulahtaneen tädin, joka kohteliaasti palveli minua. 10 vuotta aikaisemmin sama tyyppi haistatteli ja vittuili minkä kerkesi.
Toinen tapaus työskentelee tehtaassa, jotain orja hommaa kuulemma.
Parturi-kampaaja, lähäri, narkkarialkkis.
Kaikille yhteistä se, että jääty kotipaikkakunnalle, hengataan niiden samojen ihmisten kanssa samassa räkälässä ja samassa kunnan vuokraläävässä samoissa vaatteissa, kampauksessa ja meikissä kuin 15v sitten ja lapset tehty nuorena ja usealle miehelle, osa lapsista huostaanotettu.