Olisiko syytä aloittaa kiinteät?!
Vauva on muutaman päivän päälle 4 kk. Tiedän, että 6 kk saakka olisi hyvä mennä pelkällä maidolla, terkkari kyllä sanoi, että kiinteät voi aloittaa 4-6kk iässä nykyään.
Joka tapauksessa on alettu epäillä, että kiinteiden aloittamista kannattaisi harkita. Vauva on ryhtynyt melko tyytymättömäksi eikä monesti huoli maitoa kunnolla. Syö sitten kuitenkin vähän väliä päivällä. Yöllä nukkuu yleensä 8 tuntia syömättä, joskus kuitenkin vaatii ruokaa yölläkin. Vauva on alkanut saada nälän yllättäessä aika suureellisia " raivareita" päivittäin. Hän myös mussuttaa suullaan siten, että näyttää siltä, kuin suussa olisi jotain eli selvästi harjoittelee kiinteän ruoan mussutusta.
Vauva kasvaa tosi nopeaan tahtiin pituutta ja paino on nyt jäänyt jälkeen suhteessa pituuteen.
Mitä tekisitte?
Kommentit (20)
Ja mistäköhän vauva osaa mussuttaa niin että haluaisi syödä kiinteitä?
Oletko koskaan kuullut että vauvoilla on ns. tiheän imuttelun kausia. Joudut (mahdollisesti) myöhemminkin heräilemään öisin, se on myös ihan normaalia vauvoille eikä kerro sitä että kaipaa kiinteitä.
Jos kasvaa normaalisti ja maitoa tulee niin ei ole mitään syytä alkaa kiinteisiin.
T. kahden lapsen äippä, joka alottanu kiinteät esikoiselle 2 kk ikäsestä HUVIKSEEN.
En usko että 4kk ikäinen kuivaharjottelee kiinteän ruuan syömistä kun ei ole sellaista koskaan syönyt. Suun motorikkaa voi muuten vain treenailla.
saattaa kuulua vaiheita, joissa pituus ja paino eivät mene rinnakkain tai kasva tasaisesti.
Suun maiskuttelu kuulostaa hampaiden tulolta tai suun ' napsamiselta' , jolla toiset lapset ilmaisevat nälkäänsä.
Itse jatkaisin rintamaidolla.
anna vauvan alkaa maistelemaan lusikkaruokia, mutta älä turhaan kiirehdi määrien kanssa. Olen " kokeneemmilta" kuullut, että lusikkaruokien aloittaminen puolen vuoden jälkeen voi olla paljon hankalampaa kuin 4 kk:n iässä.
Eli kyse ei ole siitä, ettäkö olisin väsynyt imetykseen.
Oletan, että ihminen tosiaan alkaa kuivaharjoitella kiinteän ruoan syömistä biologisena olentona, vaikkei hänellä olisikaan sellaisesta omakohtaista kokemusta. Olen myös paljon miettinyt, mistä ihmiset oikeastaan ovat tienneet aloittaa kiinteiden antamisen vauvalle, jos vauva ei sitä millään lailla osaisi ilmaista.
Nyt olen siis melko neuvoton. Vauva ei ole lisännyt maidon syönnin määräänsä enää viikkoihin, kuitenkin kasvanut pituutta. Maidon syönti on pikemminkin vähentynyt ja olen siitä huolissani. Kerran käytin lasta lääkärissä, muttei osannut ottaa kantaa ruokamäärän vähenemiseen. Tutkittiin vain virtsa- ja verinäytteet.
Lisää neuvoja kaipailisin!
Ap
Munuaiset eivät kestä kamalia määriä korviketta.
Imetykselläkin mielummin suositellaan aloittamaan kiinteät ennen aikojaan (siis ennen 6kk) kuin alkaa lisäämään korviketta.
että kannattaisi aloittaa kiinteiden maistelu siinä 5 kk tienoilla, kun vauva selvästi kiinnostuu lusikalla maistelemisesta yms. Sanoi juuri niin, että myöhemmin on hankalampaa. Mutta tämä siis ei ole syy siihen, miksi kiinteiden aloitusta harkitaan.
Ap
Näin mulle on suositeltu. Rintamaidolla sitten on asia erikseen, kiinteitä voi alkaa vasta siellä 6kk vaiheilla. Ja korvikketta ei suositella kauheesti annettavan yli litraa päivässä, koska se rasittaa vauvan elimistöä.
Korvike on myös rintamaitoa " laihempaa" ja siksi kiinteät olisi kai hyvä alkaa jo 4kk iässä, jos vauva ei saa rintamaitoa.
Jos määrä on alle litran, ei ole mitään syytä huoleen. Vaihtelut maidon määrässä kuuluvat asiaan, onko kyse radikaalista määrän putoamisesta?
Ohje on, että korvikkeella olevalle aloitellaan kiinteitä 4-6kk iässä.
voi aloittaa kiinteät 4-6kk iässä. Ei puhuttu mitään siitä, että olisi eroa rintaruokittuihin vauvoihin.
Maitoa menee n. litran verran vuorokaudessa, mutta äskettäin vain puoli litraa vuorokaudessa. Pituutta kasvaa ihan tolkuttomasti tuo vauvamme, on kasvanut syntymästään lähtien nopealla tahdilla.
Vauvalla on selvästi jokin hätä tuohon nälkäänsä tai ruokailuun liittyen, mutten ymmärrä, mikä.
Ap
että lapsella on selvästi jokin ONGELMA ruokailujen suhteen. Siihen yritetään etsiä ratkaisua. Pääpointti ei todellakaan ole aloittaa kiinteitä mahdollisimman varhain.
Ap
Onko lapsi saanut alusta asti korviketta tai onko korvikemerkki vaihtunut hiljattain? Kauan huonompi syöminen on jatkunut? Oletko tunnustellut, onko hampaita tulossa? Entä korvatulehduksen, flunssan tulon tms. mahdollisuus?
Tuli sekin mieleen, että korvike saattaa aiheuttaa jotain oireita lapselle, mutta kuvauksen perusteella en ekana epäilisi yliherkkyyttä/allergiaa.
meillä täysimetetetiin 6,5kk ja sen jälkeen on vauva syönyt hyvällä halulla alusta asti kiinteitä ja IHAN kaikkea mitä olen tarjonnut......
6 kk iässä kiinteiden aloittaminen olisi vaikeaa? Meidän pojilla on aloitettu kiinteät päivälleen 6 kk iässä täysimetyksen jälkeen (no, d-vitamiinia saivat lisäksi -- kumpikaan ei ole saanut edes vettä, pulloa eivät ole nähneetkään) ja niin vaan molemmat söivät ensimmäisestä päivästä lähtien siististi ja ongelmitta. Ei minkäänlaisia tekniikkaongelmia, toisella tosin mahavaivoja ja aika kauan haettiin sopivia ruoka-aineita. Nyt isompana ei onneksi ole mahavaivoista tietoakaan, mutta alussa moni aine skoitti pienen suoliston...
Ja ap: tee niinkuin parhaaksi näet ja oikealta tuntuu -- ehkä pienet makuannokset voisivat olla sopiva kompromissi? Hampailta kuulostaa ja kehitykseltä muutenkin - meillä imetyskin kävi molemmilla vaikeaksi 4 kk iässä kun maailma alkoi kiinnostaa päivisin liikaa. Rinnalla kiemurreltiin ja syötiin sitten yöllä. Ohi meni, ja niin varmaan teilläkin. Voimia ruokapulmiin joka tapauksessa!
Paino ei ole laskenut, mutta jääny jälkeen pituuskasvuun verrattuna. Neuvolassa piirretyt käyrät ovat siis painon ja pituuden kehitys SUHTEESSA toisiinsa ja siinä on paino jäänyt jälkeen.
Huonompi syöminen on jatkunut 3 viikkoa, välillä syönyt paremmin jonain päivänä. Lääkärissä viikko sitten tutkittu korvat ja muut eikä ongelmia niissä.
Hampaista tuntuu ienten alla, kumma kyllä, vain kulmahampaat. Eivät kai kuitenkaan ole puskemassa vielä läpi..
Ap
Me ruvettiin antamaan kiinteää ruokaa vauvan ollessa 3kk. Ei viitsitty nälässä pitää. Oli ohjeet minkälaisia tahansa.
Heti helpotti asiat, kun kiinteitä söi.
Suosittelen aloittamaan!!