Mistä tietää mikä vuokratyöpaikka välittää myyjiä mihinkin?
Kommentit (6)
Staffpointilla. Muistaakseni sai itse vaikuttaa, mille ketjulle teki vuoroja. Mulla tais olla ensin vain Prismat ja sitten sovittiin, että teen Alepaankin.
Olen muuten tehnyt töitä sekä S-ryhmän kaupoissa että Suomen lähikaupankin kaupoissa. Kyllä kaupan työ samanlaista on, vaikka ketjut eroavatkin toisistaan. Ja vuokratyöläinen istuu lähinnä kassalla ketjusta riippumatta. Minusta ap kuulostaa vähän höheliltä toiveineen.:)
Minusta ap kuulostaa vähän höheliltä toiveineen.:)
Olen ollut erikoiskaupassa nyt 8. vuotta enkä päivittäistavarapuolella ikinä. Kuitenkin, sopparini on vain 30h joten ajattelin että voisin lisäksi hankkia tuollaisen eksraajan paikan kautta vähintään yhden vuoron viikossa. Enhän mä sitä varsinaisesti tarvi kun nyt jo saan ikälisät ja toisaalta on vapaa-aikaa, mutta toisaalta... ap
en haluaisi pikkuiseen Siwaan yksin iltavuoroon, kun niitä ryöstetään niin usein
Pk-seudulla Siwassa ollaan illan neljä vikaa tuntia (aina) toisen työntekijän kanssa. Näin siis pitäisi olla.
Staffpoint tosiaan välittää S-ryhmälle ja Lähikaupalle. Itse olen tehnyt Lähikauppaa ja silloin kun aloitin, en saanut itse päättää. Riippunee tekijöiden määrästä.
kassatyötä pienellä vastuulla, suosittelen Prismaa. Ekstrana et tietenkään välttämättä pääse valitsemaan vuorojasi vaan mietit sitten, mitä otat niistä, mitä tarjotaan.
Itse tykkäsin Alepa-vuoroistakin sen vuoksi, että niissä työ saattoi olla vaihtelevampaa ja muutakin kuin pelkkää kassaa. Ja tosiaan kokemuksella molemmista paikoista, pikkukaupoissa on järjestyshäiriöitä ketjusta riippumatta. Vuokratyöntekijät eivät myöskään saa olla yksin vuorossa vaan aina pitää olla joku toinen työntekijä vuokratyöntekijän kanssa.
2
Hok-Elannon kauppoihin välittää ainakin Staffpoint, Opteam ja Vara-apu