Osaako 3,5-vuotiaat yleensä kaikki kirjaimet ja
numerot?
Meillä osaa kertoa kaikista sanoista millä kirjaimella alkaa + keksiä tietyllä kirjaimella alkavia sanoja. Kirjoittaa myös kirjaimet, numeroita ei.
Ei kuitenkaan vielä osaa lukea tai kirjoittaa.
Tavallista?
Kommentit (22)
jo varmaan kaikki kirjaimet, hahmotti numerot ja oppikin lukemaan vähän yli nelivuotiaana, tosin vasta koulussa oikeasti innostui taidostaan. Nuorempi on nyt 3,5-vuotias ja vasta oikeastaan oman kirjaimensa (etunimen alkukirjaimen) tunnistaa ja hahmottaa oman nimensä kirjoitettuna ja osoittanut kiinnostusta kirjaimia kohtaan vasta muutaman viikon. Numeroista ei ole hölkäsenpöläystä. Pidän molempia poikia normaaleina, mutta ehkä vanhempi on ollut jollain lailla lahjakas. Nuorempi ei sitten niinkään.
siis ihan vaan, että onko tavallista vai onko meidän pojalla erityistä kiinnostusta (ja kenties lahjakkuuttakin) noihin juttuihin?
Meillä just 4v. täyttävä poika ei tunnista kuin oman nimensä ja joistain sanoista alkukirjaimia, kirjoittaa ei osaa yhtään kirjainta tai numeroa. Numeroista tunnistaa vain muutaman, osaa kyllä laskea kahteenkymmeneen kolmella kielellä :) Esikoinen osasi tuossa iässä jo kaikki kirjaimet ja oppi lukemaan 4v3kk iässä.
jo 2-vuotiaana ja nyt on siis 3,5. Yllätyin itse tuosta alkukirjaintaidosta ja aloin ihan testata (millä kirjaimella riisi alkaa?, mikä alkaa p:llä?) Kaikki meni oikein.
3,5-v ei osaa, mutta kiinnostusta alkaa olla. Oman nimen kirjoittamista ollaan harjoiteltu ja aina kun häntä kiinnostaa niin tavutellaan ja opetallaan... En ole kovin kunnianhimoisesti opettanut, ihan vaan leikkimielessä.
Voi olla että poikasi on lahjakas, tai sitten vain oppii aiemmin kun on siihen palo.
esikoisen äiti, jonka mielestä oma lapsi on niiiin ihmeellinen.
Suurin osa 3-vuotiasta hanskaa nuo.
Terv. päiväkodin täti
esikoisen äiti, jonka mielestä oma lapsi on niiiin ihmeellinen.
Suurin osa 3-vuotiasta hanskaa nuo.Terv. päiväkodin täti
Esikoinen osasi kirjaimet jo kaksivuotiaana, ja nuorimmainenkin oppii varmasti ennen kolmatta syntymäpäiväänsä. Keskimmäisellä puolestaan on sen verran paha lukihäiriö, ettei vieläkään taida oikein osata kaikkia kirjaimina, vaikka jo koululainen onkin.
Osasin jo 4-vuotiaana lukea sekä kirjoittaa, ja olisin huolissani jos oma lapsi ei osaisi. Noi taidot ei vaadi ku vähän viitseliäisyyttä ja mielenkiintoa maailmaa kohtaan.
Osasin jo 4-vuotiaana lukea sekä kirjoittaa, ja olisin huolissani jos oma lapsi ei osaisi. Noi taidot ei vaadi ku vähän viitseliäisyyttä ja mielenkiintoa maailmaa kohtaan.
Minulla oli lapsena mielenkiintoa nimenomaan maailmaa kohtaan, ei kirjoja kohtaan! Kiipeilin puissa, leikin maatilan eläinten kanssa, hiihdin, tein äidin kanssa kotitöitä ja kävin kerhossa... Opin lukemaan ekaluokalla miltei kaikki muutkin siihen aikaan.
En ymmärrä miksi pitäisi oppia lukemaan jo nelivuotiaana.
Osasin jo 4-vuotiaana lukea sekä kirjoittaa, ja olisin huolissani jos oma lapsi ei osaisi. Noi taidot ei vaadi ku vähän viitseliäisyyttä ja mielenkiintoa maailmaa kohtaan.
luulis että tuolla historialla olisit jossain muualla kuin täällä.
Veikkaisin että useampi tuonikäinen ei tiedä millä kirjaimella sanat alkavat. Meidän 3,5 -vuotiaat tunnistavat oman nimensä kirjoitettuna, mutta tuskin siksi että tunnistaisivat kaikki kirjaimet / osaisivat oikeasti nimensä lukea. Omien nimiensä ensimmäiset kirjaimet tunnistavat ja toisella tuntuu olevan jotain hajua siitä millä kirjaimella sanat alkavat. Ei mene kuitenkaan aina oikein. Oppivainen lapsi teillä! :)
on 3,5v poika, osaa luetella/tunnistaa kirjaimet ja numeroita yli kymmeneen. Ei osaa kirjoittaa edes omaa nimeään, mutta osaa kyllä sanoa millä kirjaimella joku sana alkaa ja keksiä tietyllä kirjaimella alkavia sanoja. Eikä varmasti osaa lukea. Monet suunnilleen samanikäiset osaavat kirjoittaa nimensä ja muutamia muita sanoja, mutta ehtiihän tuon taidon oppia myöhemminkin.
minä en tiennyt mistään kirjaimista yhtikäs mitään ennen kuin aloitin ensimmäisen luokan.
Omat lapseni osasivat tosi aikaisin kaikki kirjaimet ja numerot, esikoinen 1,5-vuotiaana (ihan totta!), keskimmäinen tasan 2-vuotiaana, muut viimeistään 3-vuotiaana. Esikoinen lukikin jo 3-vuotiaana, muut 4-vuotiaana. Mutta mulla on ollut myös kymmeniä hoitolapsia, eikä yksikään ole osannut kaikkia kirjaimia vielä 3 vuoden iässä. Yksikään ei ole myöskään lukenut vielä 4-vuotiaana. Lapsia ei ole nuo asiat kiinnostaneet. Itse haluaisin hoitolapsia opettaa lukemaankin ja opetankin, jos lapsi on innokas ja vanhemmat haluavat.
mutta nyt 4,5-vuotiaana ei taidot ole tuosta lainkaan edennyt eli ei osaa lukea.
jo on saanut ympäristöstä sopivia virikkeitä. En muista tarkkan isommista enää, mutta nyt 5-v. tyttöni on osannut kirjaimet jo pitkään ja esikoinen oppi lukemaan ja puhumaan samaan aikaan joskus yli 3v. Nyt alle 2v. tyttöni on kiinnostunut kirjaimista ja kyselee itse niitä kirjasta, jossa ne ovat peräkkäin. silti voi mennä kauankin ennen kuin oppii lukemaan ja mikäs siinä. Kiva on lukea lapsille itse kirjoja.
ja paljon sanoja, jotka alkavat sillä tietyllä kirjaimella, papan p, g gorilla, a aurinko jne. Osaa myös numerot ja osaa oikeasti laskea, montako on 5, 7 tai 10. On selvästi ikätovereitaan edellä, mutta tuskin mikään superlahjakkuus. Tiedän yhden pojan, joka luki 3,5-vuotiaana ja nyt reilu 4-vuotiaana kirjoittaa ihan ymmärrettäviä lauseita.
tyttö 3v4kk ja kyselee koko ajan numeroista ja kirjaimista. Ei kuitenkaan puhettakaan että tietäis mikä sana alkaa milläkin kirjaimella. Eikä mulla ainakaan oo ollut mitenkään kiire ton kanssa...Miks pitäis? Sisarusten ja kavereiden lapset n. 5 v osaa kirjaimia ja kirjoittaa oman nimensä ja esim. perheenjäsenien nimiä mut ei sitä nyt hyvä ihme tarvi 3,5-vuotiaana osata :)