Puolet lapsista jää kokonaan ilman nimpparijuhlia?
Aika yllättävää, luulin että sentään suurin osa huomioi jollain tavalla lapsensa nimipäivän.
Ei meilläkään mitenkään suuresti juhlita, joku pikku lahja ja jotain ekstraherkkua, vieraina korkeintaan isovanhemmat. Lapselle kuitenkin on tuo nimipäiväkin tärkeä juttu. Kouluss aja päiväkodissa nimipäivä myös huomioidaan laululla ja kortilla.
Kommentit (32)
En edes tiedä, milloin lapsillani on nimipäivä. Johtunee siitä että emme ole ortodokseja.
että päiväkodissa juhlittaisiin nimipäiviä!! Meillä ei koskaan kotonakaan muisteta nimipäiviä. Lasten etunimet eivät ole kalenterissa mutta toiset nimet löytyvät.
ole juhlittu , mutta synttärit muistetaan aina. Ja suuren osan nimeä ei löydy kalenterista...
ja samoin toimin omien lasteni kohdlla. Pieniä muistamisia arjen keskellä.
ja lisäksi nimpparipäivänä he saavat valita jonkun yhteisleikin tai laulun. Ryhmässä on 1 tai 2 jonka nimi ei ole kalenterissa mutta kyllä heillekin toki oma päivä etsitään.
Mä avasin ketjun jännityksellä mistä ne lapset jää paitsi ja melkein huutonaurahdin kun kyse on jostain nimipäivistä.
Mä en tajua ihmisiä jotka oikein juhlii tollasta mut onhan maailmassa omituisempiakin asioita.
meillä kotona juhlittiin aina nimipäiviä, vähintään pienillä lahjoilla ja leivoksilla ja niin tehdään omassakin perheessäni.
Olen kyllä huomannut, että monet ystävät ja työtoverit hämmästyvät kun onnittele heitä nimipäivänä. Lienee siis katoavaa kansanperinnettä?
Kyllä nimipäivänä riittää, kun aamulla, jos muistaa, onnittelee toista "hyvää nimipäivää" ja sitten päivä jatkuu normaalisti.
ja katson minä päivinä meidän lasten juhlat olisi. En tiedä yhdenkään joten ehkä yllätän kaikki ja huomioin ne ensi kerralla.
19-vuotias poika saattaa kyl säikähtää ja luulla et mulla on dignosoitu joku kuolettava sairaus=D
Tiedättekö te muut katsomatta kalenterista milloin lastenne nimipäivä on? Kaikkien?
nimipäiville kutsutiin koulukaveritkin. Ja etenkin ne joilla syntymäpäivä oli kesälomalla tai jouluna juhlivat yleensä nimipäivää synttärien sijaan.
Edelleen on täällä naapurustossakin tapana käysä nimipäiväkahveilla ja lasten nimppareille kutsutaan kummit ja mummitkin.
juhlittu nimppareita.
ja sitten äitini oli ensimmäisenä sanomassa meidän lasten nimistä, kun ei niillä ole nimipäiviäkään. :D
Joo, ei ole mullakaan ollut koskaan.
Tiedättekö te muut katsomatta kalenterista milloin lastenne nimipäivä on? Kaikkien?
Ei-suomalaiset nimet ja koska nimien alkuperämaassa ei ole tapana viettää nimipäiviä, ei näille nimille ole mitään nimipäiviä olemassakaan.
oman perheen kesken. Nimpparisankari saa päättää mihin ravintolaan mennään syömään ja muutaman kivan lahjan saa. Ei se nyt kauhea rasitus ole, kaksi juhlapäivää vuodessa.
Aikuisten nimipäiviä meillä ei huomioida onnitteluja kummemmin, mutta lapset.... lapset rakastavat juhlia ja rakastavat lahjoja ja täytekakkuja. Miksi siis en tietysti soisi heille pieniä nimpparikekkereitä perheen kesken?! Keneltä ne ovat pois?
Aika ankea ajattelutapa, että "nimipäiviä ei TARVITSE viettää, siksi meillä ei niitä vietetä". Juu, ei ole lakia, joka pakottaa juhlimaan nimipäiviä, mutta kas kun sitä arkea riitää sitten muutenkin, niin jokainen hyvä tekosyy pieneen juhlaan on hyväksi.
Ihmisten nimipäiviä emme juhli, mutta kaikki sunnuntait ovat meille juhlapäiviä. Lepäämme, pukeudumme parhaimpiimme ja isovanhemmat kutsutaan syömään. Jälkkäriksi olen tavannut tehdä kymmenen munan täytekakun.
Lauantai ovat sunnuntaijuhlan aattoja, tavallaan esijuhlia, jolloin syömme muulloin kiellettyjä herkkuja ja leikimme seuraleikkejä ystäväperheen kanssa.
Keskiviikko on keskijuhla, vietämme sen eri ystäväperheitä vuoroon kutsumalla ulkohauskuutteluun. Syömme herkullisia termosherkkuja, kuumaa kaakaota ja lämpimiä eväsherkkuja.
Nimipäivä on mielikuvitoksettoman ainoa massajuhla, kun mitään ei keksi omasta päästä muulloin.
Jokainen elonpäivä on juhlapäivä.
mutta eikö nuo juuri ole massajuhluia kun ketään yksittäistä henkilöä ei päästetä erikoisasemaan?
Lapset yleensä tykkää juuri henkilökohtaisesta erityishuomiosta. Kaakaokekkerit on kiva koko perheen juttu, mutta oma nimipäivä on ikioma juhlapäivä.
Ihmisten nimipäiviä emme juhli, mutta kaikki sunnuntait ovat meille juhlapäiviä. Lepäämme, pukeudumme parhaimpiimme ja isovanhemmat kutsutaan syömään. Jälkkäriksi olen tavannut tehdä kymmenen munan täytekakun.
Lauantai ovat sunnuntaijuhlan aattoja, tavallaan esijuhlia, jolloin syömme muulloin kiellettyjä herkkuja ja leikimme seuraleikkejä ystäväperheen kanssa.Keskiviikko on keskijuhla, vietämme sen eri ystäväperheitä vuoroon kutsumalla ulkohauskuutteluun. Syömme herkullisia termosherkkuja, kuumaa kaakaota ja lämpimiä eväsherkkuja.
Nimipäivä on mielikuvitoksettoman ainoa massajuhla, kun mitään ei keksi omasta päästä muulloin.
Jokainen elonpäivä on juhlapäivä.
että päiväkodissa juhlittaisiin nimipäiviä!! Meillä ei koskaan kotonakaan muisteta nimipäiviä. Lasten etunimet eivät ole kalenterissa mutta toiset nimet löytyvät.