Kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä
Päivittäin toistetaan, että vaihtoehtoja ei ole. Se on valhe. Jos sinä et valitse, sinun puolestasi on jo valittu.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11
Lainattu aloitteesta:
Aloitteen sisältö
Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä toimitetaan neuvoa-antava kansanäänestys.
Kysymyksenasettelu ja vastausvaihtoehdot
Kansanäänestyksessä esitetään äänestäjien vastattavaksi seuraava kysymys: "Tuleeko Suomen erota Euroopan unionin jäsenyydestä?" Äänestäjän tulee vastata kysymykseen joko "KYLLÄ" tai "EI".
Perustelut
Suomen asema Euroopan unionin jäsenenä on aivan toinen kuin Suomen valtiojohdon taholta luvattiin v. 1994 ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä Euroopan unioniin liittymisestä. Suomi on mm. luopunut omasta rahastaan ilman, että kansalaiset ovat voineet asiaan vaikuttaa kansanäänestyksessä. Lisäksi EU:sta on Lissabonin sopimuksella tullut oikeushenkilö, joka voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta.
Vuoden 1976 jälkeen syntyneet kansalaiset eivät ole voineet kertoa kantaansa EU-jäsenyyteen minkäänlaisessa kansanäänestyksessä. Heilläkin on kuitenkin oikeus vaikuttaa tulevaisuuteensa. Ns. edustuksellinen demokratia ei riitä kansalaisten tahdon toteuttamiseen. Tästä kertoo mm. laskeva äänestysaktiivisuus.
Euroopan unionin liittovaltiokehitys etenee nopeasti. Kansalaisilla tulee olla mahdollisuus ottaa osaa keskusteluun maamme tulevaisuudesta ja valtiollisesta asemasta. Kansanäänestyksen järjestäminen mahdollistaa laajan kansalaiskeskustelun.
Suomen perustuslain ydin on maamme ”täysivaltaisuus”, siis valtiollinen itsenäisyys ja ”valtiovallan”, siis ylimmän vallan kuuluminen maassamme Suomen kansalle. On vähintään kyseenalaista toteutuuko perustuslain ydin Suomen ollessa Euroopan unionin jäsen. Kansanäänestyksen järjestäminen tarjoaa hyvän mahdollisuuden ottaa kantaa tähän laillisuuden ja demokratian toteutumisen kannalta keskeiseen kysymyksenasetteluun
Mikäli eduskunta ennen ehdotetun lain säätämistä hyväksyy lain, joka mahdollistaa sitovan kansanäänestyksen järjestämisen, on sellainen järjestettävä myös Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä.
Kansanäänestys voidaan järjestää tulevien eduskuntavaalien yhteydessä, kuitenkin viimeistään v. 2015.
Kommentit (4)
järkeviä vaihtoehtoja nyt vaan ei ole.
Ja kun äänestäjien älykkyys on vielä luokkaa "miksi Suomi lapioi rahaa Kreikkaan eikä ryhdy telakkayhtiön osakkaaksi" niin eihän siitä mitään tule...
Veikkaan, että äänestys päättyisi jäsenyyden kannattajien voittoon noin 70-30. Ja mitä sitten sanoisivat EU:ta vihaavat änkyrät? Vaatisivat kansanäänestystä siitä, oliko edellinen kansanäänestys pätevä.
Jos haluatte, että Suomi pysyy unionissa, valitkaa Kyllä. Jos haluatte, että Suomi eroaa unionista, valitkaa Njet.
mä haluaisin, että suomalaiset alkais vihdoinkin luottaa itseensä enemmän ja vaatisivat sitä mikä meille kuuluu! kreikka yms huijarit eurosta ulos, jne. suomalaistenkin tulis oppia suosimaan omiaan ja käyttämään kyynärpäitään eu:ssa, niin ne muutkin tekee.
mutta kun ei, mitähän muutkin meistä sitten ajattelee? muutkin sitten ajattelis, että kato, ei noi ookaan niin tyhmiä ja ylikäveltäviä ku me luultiin.