Nuori rintasyöpää sairastanut äiti :(

Ja ihmettelin, miksi toista rintaa ei alun perinkään poistettu, vaikka li todettu erittäin ärhäkkä syöpätyyppi :(

Itku tuli. Urhea Mira. Rauha hänelle.

Itku tuli =(



Omat murheet alkoivat tuntua kovin pieniltä tuon rinnalla.



Voimia kaikille, muuta en osaa sanoa.

Ei luulis olevan ylivoimaista vai oliko hoitovirhe taas

Onko tosiaan tuota haastattelua nähtävissä? Tuli oikeasti itku, kunnnon parin tunnin jatkuva vuodatus. Hävettää vatvoa omia murheita. Itseinho miesasioiden suremisesta.



Kaikkea hyvää Miran lapsille ja miehelle.



Teki mieli laittaa perään hymiö :(...mutta koska haluan olla toiveikas, niin yritetäänkö hymyillä :)

Luin Miran blogia jo kauan ennen kuin hän sairastui.

Kyllä sitä Miran syöpää hoidettiin. Se vaan löydettiin niin myöhään, että oli jo levinnyt pitkälle.Muistaakseni oli lähettänyt jo maksametastaatteja. Siinä kohtaa jo tiesi kyllä, että hoidoilla annetaan vaan lisävuosia, mutta ei saada enää parannettua.

Mira oli äärimmäisen valoisa ja rohkea ihminen, kaunis sielu

Eikös syöpätilastot lähde siitä että on hyvä juttu jos 5 vuoden päästä hoitojen alkamisesta on hengissä...

itsekin syöpähoidot läpi käyneenä



ei voi sanoin kuvata





voimia perheelle

:'(

Ei ehtinyt :(

juuri niitä tarinoita,jotka saavat ihmisen huomaamaan,että omassa elämässäni ei olekaan mitään vikaa vaan kaikki onkin ihan hyvin-kaikesta huolimatta.



Olen stressannut hirveästi muutamasta kilosta jotka ovat kerääntyneet syksyn aikana. Olen taipuvainen kaamosmasennukseen ja näkyy väsymyksenä,alakuloisuutena,vetämättömyytenä ja makeansyöntinä. Ja tämä joka syksy.alkaa lokakuussa. Luin tuossa (en muista tarkkaan päivää) vuodenvaihteen tienoilla iltiksen liitteestä näitä onnistumis ja ihme tarinoita ja sitten luin myös sen tarinan siitä äidistä jolla on syöpä. Mulla tuli vesi silmiin ja tajusin miten typerä olen kun ahdistun ja kiukuttelen muutamasta kilosta! Siihen loppui ahdistelu ja aloin elämään. Tietysti meinaan pudottaa nämä kilot, mutta positiivisemmassa ja hyväksyvämmässä ilmapiirissä ja siten että jos retkahdan tai tulee takapakkia, niin so what. Lisäksi ajattelin että mieheni rakastaa ja haluaa minua nytkin,niin mikä kiire tässä on.



Älkää hyvät ihmiset tekään juuttuko pienten ja mitättömien-ei edes keskikokoisten- asioiden äärelle vaan iloitkaa terveydestä ja siitä että olette hengissä,nyt.

No tietysti onhan minullakin terveyden kanssa ongelmia, mutta tarkoitan sellaisia vakavampia riskejä niinkuin tuo syöpä.

voisiko tuon haastattelun nähdä jostain? :(