Asunnon tarve omaankäyttöön, onko vuokralaisella silloinkin puolen vuoden irtisanomisaika?
Kun vuokralainen on asunut asunnossa yli vuoden.
Kommentit (10)
Asunnon ottaminen omaan käyttöön on pätevä syy irtisanomiseen, kaikki syyt eivät ole. Mutta syy ei vaikuta irtisanomisajan pituuteen. Olen itse tehnyt saman, ja haittasi tietenkin omaa elämää, kun asuntoa ei saanut omaan käyttöön aikaisemmin, mutta eipä voi mitään.
Tosin itse olen tehnyt niin, että ilmoitan ensin, että asuntoon on tulossa remontti 6 kk kuluttua ja kun ns. oma tarve varmistuu, ilmoitan irtisanomisen. Siinä vaiheessa vuokralainen on yleensä itse tajunnut lähteä, koska tietää, että sen remontin takia on kuitenkin kamat pakattava.
pystyvät neuvottelemaan: vuokranantaja voi ehdottaa esim. vuokralaisen muuttuauton maksamisen/jonkun rahaedun jos vuokralainen suostuu lähtemään aiemmin.
Toki voi neuvotella, mutta parhaiten toimii remontista puhuminen. Kun kysyy sopivaa aikaa tulla keittiösuunnittelijan kanssa paikalle, saa yleensä aikaan ripeytyneen asunnonetsinnän.
Itse vuokraan asunnon vain määräaikaisesti vuodeksi. Silloin asukkaasta pääsee helposti eroon ihan ilman irtisanomisia.
Kaverilla juuri lähti kämppä alta ja vuokranantaja tarjosi diiliä, jossa voi lähteä ilman irtisanomisaikaa ja vuokra jyvitetään sille kuulle asuttujen päivien mukaan. Tuo on musta sellainen, jota kannattaa vuokralaiselle tarjota etuna.
Kaveri päätyi siihen, että ostaa kämpän ja lähti noin 3k irtisanomisesta.
Toki voi neuvotella, mutta parhaiten toimii remontista puhuminen. Kun kysyy sopivaa aikaa tulla keittiösuunnittelijan kanssa paikalle, saa yleensä aikaan ripeytyneen asunnonetsinnän.
Itse vuokraan asunnon vain määräaikaisesti vuodeksi. Silloin asukkaasta pääsee helposti eroon ihan ilman irtisanomisia.
itselläni ei ainakaan ole aikaa sopia mitään tapaamisia remonttereiskojen kanssa ja kikkaila asialla, muutama satanen yleensä riittää siihen, että vuokralainen lähtee kuukaudessa.
Toki voi neuvotella, mutta parhaiten toimii remontista puhuminen. Kun kysyy sopivaa aikaa tulla keittiösuunnittelijan kanssa paikalle, saa yleensä aikaan ripeytyneen asunnonetsinnän. Itse vuokraan asunnon vain määräaikaisesti vuodeksi. Silloin asukkaasta pääsee helposti eroon ihan ilman irtisanomisia.
itselläni ei ainakaan ole aikaa sopia mitään tapaamisia remonttereiskojen kanssa ja kikkaila asialla, muutama satanen yleensä riittää siihen, että vuokralainen lähtee kuukaudessa.
ja ymmärtää valittaa siitä vuokralaiselle koituvaa haittaa. Fiksu tyyppi lähtee seuraavan kuukauden jälkeen ja kuka nyt tyhmille vuokraisi? Ja jos se ei tajua lähteä, niin oma sisko käy kyllä hyvin keittiösuunnittelijasta!
miksi en IKINÄ ENÄÄ vuokraa yksityiseltä. Ihan sama miten mainostavat hakevansa pitkäaikaista vuokralaista, niin näin siinä sit aina käy. Joutuu lähtemään.
Parempi vuokrata kaupungilta tai VVOlta tai SATOLTA tms, niin saa pitää kämppänsä just niin kauan kuin haluaa.
Toki voi neuvotella, mutta parhaiten toimii remontista puhuminen. Kun kysyy sopivaa aikaa tulla keittiösuunnittelijan kanssa paikalle, saa yleensä aikaan ripeytyneen asunnonetsinnän. Itse vuokraan asunnon vain määräaikaisesti vuodeksi. Silloin asukkaasta pääsee helposti eroon ihan ilman irtisanomisia.
itselläni ei ainakaan ole aikaa sopia mitään tapaamisia remonttereiskojen kanssa ja kikkaila asialla, muutama satanen yleensä riittää siihen, että vuokralainen lähtee kuukaudessa.
ja ymmärtää valittaa siitä vuokralaiselle koituvaa haittaa. Fiksu tyyppi lähtee seuraavan kuukauden jälkeen ja kuka nyt tyhmille vuokraisi? Ja jos se ei tajua lähteä, niin oma sisko käy kyllä hyvin keittiösuunnittelijasta!
älykkyys on, kunhan hän hoitaa oman pestistä hyvin (maksaa vuokransa ja pitää asuntoa hyvin) - siihen ei vielä kummoista a
älykkyyttä tarvita.
Ja tosiaan minulla ei riitä aika eikä mielenkiinto mihinkään vihjailuihin ja voivotteluihin, puhumattakaan tuttujen värväämisestä keittiösuunnittelijoiksi :)
Nopeiten vuokralaisen saa ulos rahalla ja siihen tosiaan kummoisia summia tarvita. Yksi puhelinsoitto riittää eikä tarvitse vihjailla ja säädellä mitään.
irtisanoa asiallisen vuokralaisen?