Mistä tiesit, että olit menossa oikean miehen kanssa naimisiin? Riittikö "pelkkä" rakkaus

"Olet liian järkevä mennäksesi naimisiin vain rakkaudesta"



Ja näinhän se on, järkisyistä on avioliitto solmittu, joskin toki sen ihmisen kanssa, jota rakastaa.

Paremman puutteessa tyydyin mieheen, joka ei ole täydellinen, mutta ihan mukava. En ole katunut. Olen päättänyt olla yhdessä elämämme loppuun asti, mikäli se minusta riippuu. Rakastaminen on tahdon asia, ei tunne. Joka päivä pitää päättää rakastaa puolisoa, jos on kerran naimisiin mennyt.

ihastumisen tunne menee ohi parissa vuodessa, mutta rakkaus ei häviä, muuttuu ehkä toisenlaiseksi. Mutta kyllä ihastunkin häneen aina silloin tällöin uudestaan. Näin 20 vuoden yhdessäolon jälkeen mies on ihan yhtä lailla pysyvä perheenjäsen kuin omat vanhemmat, lapset ja sisarukset. Vaikka on mahdollista, että joskus menisi välit niin ettei saman katon alla pystyttäisi asumaan, niin elämääni hän aina kuuluu. Ei sillä ole varmaan juuri merkitystä onko naimisissa vai ei, mutta kyllä siitä on hyötyä monessa käytännön asiassa. Häät oli myös kivat.

Ensimmäinen lähtökohta on se oma sitoutuminen, riippumatta ulkoisista lähtökohdista, millainen aviomies on, millainen suhde on jne.



Oletko itse valmis vakiintumaan? Haluatko sitoutua yhteen ja ainoaan ihmiseen, seksuaalisesti ja henkisesti?



Toisekseen pitää miettiä, onko tämä henkilö sellainen, jonka kansa JAKSAN elää pitkään yhdessä. Onko yhteistä muutakin kuin fyysinen vetovoima? Onko sen ihastuksen ja rakkauden takana ystävä jonka kanssa voin jakaa kaiken?



Koenko tulleeni suhteessa arvostetyksi omana itsenäni? Ollaanko minusta kiinnostuneita, ja olenko minä kiinnostnut toisesta ihmisenä?



Voinko suhteessa hyvin? Voiko kumppanini suhteessa hyvin? Pystynkö näkemään itseni tulevan mieheni lasten äitinä jossakin vaiheessa elämääni? Onko tämä kuva houkutteleva?





Pitkässä liitossa voi tapahtua kaikkea yllättävää. Ihminen jonka kanssa menit naimisiin, voikin muuttua matkanvarrella... Voit itsekin muuttua matkanvarrella. Seksuaalinen vetovoima lientyy, rutiinit astuvat suhteeseen sisään, ja se yhteys pitää löytää silti toiseen.



Kriiseissä punnitaan se suhteen voima. Kun toinen ei jaksakaan, tai tapahtuu jotakin perustavaa laatuaan oleva muutos, joka muutaakin kaiken, niin silloin punnitaan suhteen voima. Kantaako parisuhde toisen työttömyys, tai lapstettomuuden?



Kaikkea ei voi hallita elämässä. Pitää vain uskaltaa heittäytyä. Mieti mitä haluat tässä hetkessä sellaisenaan kuin maailma avautuu edessäsi. Onnea ja voimia!

Avioliitto vaatii sitoutumista, joka punnitaan arjen harmaudessa sekä toisaalta myös vaikeuksissa. Kaikissa liitoissa niitä vaikeuksiakin tulee, vaikka joillakin ne ovat vain pieniä harmeja. Itse olen ollut onnekas sen suhteen, että ainakin toistaiseksi olemme välttyneet mm.sairauksilta, työttömyydeltä, taloudellisilta vaikeuksilta jne.



Minusta tärkeää on yhteinen arvomaailma. Samantapainen kotitausta auttaa myös kovasti.

Olin hänelle raskaana, enkä tuntenut miestä ollenkaan. En ollut ihastunut tai mitään, mies oli kyllä minuun ulkonäön takia ihastunut. Päätimme mennä naimisiin, ja laittaa homman toimimaan. Tehdä toisistamme toisillemme ne oikeat. Ja hyvin on toiminut, on oltu jo 13 vuotta naimisissa ja yhä syvemmin yhteen kasvettu ja toisiimme rakastuttu, vaikka ollaan tosi erilaisia ihmisiä.



Minusta asia siis on hyvinkin paljon tahdon kysymys, ei tunteiden.

Viitonen jo puki hienosti sanoiksi ja kysymyksiksi sen, miten itsekin ajattelen.



Sanoisin, että "pelkkä" rakkaus ei riitä. Molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus ovat jopa tärkeämpiä kuin rakkaus, joka kuitenkin on tahdon asia.



Rakkaudessa saa mielellään olla vähän järkeäkin mukana... ;)



Toivon sinulle kaikkea hyvää! :)

Ei missään nimessä viinan kanssa läträämistä tai muitakaan päihdeongelmia, ei juntti, sovinisti tai muuten vain taukki. Hoitaa asiansa ja on ihminen, jonka kanssa voisin olla myös ystävä. Sitten tuli mies jolla oli nämä ominaisuudet ja rakastuin silmittömästi. Olemme olleet toistakymmentä vuotta yhdessä ja edelleen nämä asiat kantavat, rakkaus ja samanhenkisyys.

ap

Ei missään nimessä viinan kanssa läträämistä tai muitakaan päihdeongelmia, ei juntti, sovinisti tai muuten vain taukki. Hoitaa asiansa ja on ihminen, jonka kanssa voisin olla myös ystävä. Sitten tuli mies jolla oli nämä ominaisuudet ja rakastuin silmittömästi. Olemme olleet toistakymmentä vuotta yhdessä ja edelleen nämä asiat kantavat, rakkaus ja samanhenkisyys.

Mun ei pitänyt lainata edellistä viestiä, koska tarkoitin ihan kaikkia ketjun vastauksia. Kiitos kaikille :)



ap

ihastus. Ei mitään järkiperäistä, ei mitään pohditaan kuinka tulevaisuudessa käy tms. Alussa liitto oli vaikea, viimeiset vuodet ihania. 15 v. avioliittoa takana

ja kun en siltikään epäröinyt, niin tiesin meneväni naimisiin sen oikean kanssa.

Ja tekisin kaiken uudelleen, kun tänä vuonna tulee tuosta 12v.

naimisiin miehen kanssa, koska ajattelin järjellä hänen olevan hyvä. Olin tokin ihastunut, mutta sydämessäni pelkäsin naimisiin menoa. Hän ei ollut unelmieni prinssi. Ja vain pelkäsin.



Menin naimisiin järjellä. Opin rakastamaan häntä ja meillä oli ihan hyvä yhdessä. Olimme yhdessä liki parikymmentä vuotta ja mies petti. Nyt ajattelen, että olisi pitänyt kuunnella sydäntä, ei järkeä. Olisi pitänyt tavoitella tähteä taivaalta, ei tyytyä keskinkertaiseen.



Seuraavan miehen otan täysin sydämellä. Silloin ei saa olla yhtään pelkoa tulevaisuuden suhteen, ei yhtään epäröintiä.

Päättelin että kun vielä siihen ikään mennessä en ollut tavannut itselleni paremmin sopivaa miestä (ja olin sentään asunutkin kahden kanssa, ja deittaillut paljon muutenkin [suom. huom: deittaillut, en iskenyt baarista ja pannut...]), niin se oli joko tämä mies tai sitten ei välttämättä ketään. Ja halusin perustaa perheen.



Tuo tilanne on vielä kymmenen vuotta ja kaksi lasta myöhemminkin. En edelleenkään ole varma että hän on minulle se oikea, mutta edelleenkään en ole tavannut ketään sellaista joka olisi minulle parempikaan (ei niin että olisin etsinytkään, mutta ei ole tullut muissa yhteyksissä vastaan). Jos joskus eroamme, pysyttelen luultavasti lopun elämääni sinkkuna.

koska jonakin päivänä kadulla tulee vastaan ihminen, joka vie jalat alta ja himmentää järjen. Helpointa on olla sen ihmisen kanssa naimisissa jo alusta pitäen.

Minusta tärkeää on yhteinen arvomaailma. Samantapainen kotitausta auttaa myös kovasti.

Harmi, kun en sitä vielä silloin naimisiin mennessäni tiennyt.

10v avioliittoa takana ja vuosi vuodelta se erilainen kotitausta ja arvomaailma vain korostuu.

Rakastaa voi vaikka pahoinpitelevää narsistia. Pitää tuntua siltä että tämän miehen kainaloon kuulun, hänen kanssaan nauran ja itken ja elän. Ja kun tulee se päivä etten kestä häntä, tiedän silloinkin että tahdon kestää. Olen ollut suhteessa liki parikymmentä vuotta joista reilusti yli puolet naimisissa. Olen ollut siihen naamaan välillä todella kypsynyt mutta tahto aittaa vaikeuksien yli.