Ihmiset on outoja!

Minähän en ole, olen itse täydellisyys ;-). No en tod!

Mutta kummastelen ystäväni (?) käytöstä. Tulin juuri lenkiltä, hän tuli miehensä (mieheni hyvä ystävä) kanssa vastaan. Asutaan vieretysten. Huusin jo kaukaa tervehdyksen, ystäväni tokaisi vaan että täällä pimeässä ei meinaa tunnistaa. Miehensä ei puhunut mitään vaikka yleensä vitsailee ja hauskuuttaa. Koetin jäädä juttusille kun kuitenkin nykyään niin vähän nähdään. Ystävälläni kun on parempaa tekemistä ja parempaa seuraa tätä nykyä kuin viettää aikaa kanssani, mutta hän vain jatkoi matkaa, samalla mutisten jotain liukkaasta kelistä. Jäin kummissani katsomaan heidän peräänsä ja ihmettelemään mistä moinen tylyys. Mitähän pahaa olen heille tehnyt...? Tämä ei ollut ainoa kerta kun tunsin itseni ulkopuoliseksi hänen ja yhteisten tuttaviemme seurassa.

Minä olen luonteeltani tosi herkkä, jään murehtimaan tällaisia pitkäksikin aikaa ja etsimään syitä itsestäni :(.