Sukulaiset määräilevät elämääni

kun mielipidettä seuraa sen mukainen ohje ja vaatimus, mitä pitäisi tehdä. "Hae muita kuin oman alan töitä" yms.

Mutta mitä se minua haittaa.



Paha sanoa miten sinä opiskelet. Joku on vaan kirjoilla eikä häntä näy koululla ja toiset taas ahkeroi urakalla.



Ehkä niillä on väärä kuva sun opinnoista ja kuvittelee että sä voisit ehtiä tehdä töitä? Onko se nyt niin kamalaa että ihmiset tekee virheitä?

Kyse ei ole EHTIMISESTÄ. Aikaa olisi. Emme tarvitse enempää tuloja.

He voivat kertoa mielipiteensä, mutta sinä voit sanoa, että ei kiitos, emme tarvitse nyt juuri minun tulojani joten en mene töihin. Ja sen jälkeen kieltäydyt kuuntelemasta heidän kommenttejaan asiasta ja annat mennä korvasta sisään, toisesta ulos, jos jauhaminen jatkuu.

Mistä lähtien mielipide on määräämistä?

Minun äitini esittää mielipiteensä huutamalla pää punaisena sylki suusta lentäen 'sää oot ihan hullu jos et tee näin .. miten susta tommonen on tullut .. pistän sinut holhouksen alle...'

Sitten kun hermostun käytöksestään, niin ihmettelee silmät pyöreänä, että 'saankait minä nyt mielipiteeni sanoa, ei siitä tarvitse tuolla lailla hermostua'.

Tuli vaan mieleen :D

-ohis

..sillä juuri tähän tyyliin "mielipiteet" suvussani esitetään. Oma mielipide on ainut vaihtoehto, muita olemisen tapoja ei ole.



Olen kokeillut korvien sulkemista ja vastaan sanomista. Uusin selviytymiskeinoni on valehdella, että olen edelleen tehnyt keikkaa kesätyöpaikkaani. Vaikken ole.Ahdistaa valehdella mutta pääsen helpommalla.

tyyliin jos ette lakkaa puuttumasta elämääni ja KUNNIOITA minun valintojani, en ole teidän kanssa tekemisissä. On työläs ja pitkä prosessi ehkä, mutta omat vanhempani olivat aivan kauheita; puuttuivat ja arvostelivat ja vähättelivät. Eräänä päivänä tuli mitta täyteen ja sanoin että tuo käytös loppuu nyt. Ja joka kerta kun jatkuu, poistun paikalta. Vuosien mittaan on tilanne muuttunut tosi paljon. Välillä lipsahtavat vanhaan meininkiin, mutta huomaan että yrittävät kaikkensa. Laita rajat. Se on sun tehtävä. varsinkin tuoillaisille röyhkimyksille rajan laittaminen on tärkeää. On perheitä, missä korkeassa asemassa olevat keski-ikäiset lapset nöyristelevät idioottivanhemmille, kun eivtä uskalla sitä rajaa laittaa.

tyyliin jos ette lakkaa puuttumasta elämääni ja KUNNIOITA minun valintojani, en ole teidän kanssa tekemisissä.

Jouduin tosiaan laittamaan välit vanhempiini poikki 1,5 vuodeksi, koska muuten määräily ei loppunut. Vanhemmat yrittivät määrätä kenen kanssa saan seurustella, mitä pitää opiskella jne. Kiristivät kaikella mitä joskus ovat minulle antaneet, että olen velvollinen tekemään kuten he tahtovat koska vuonna kivi ja käpy ostivat mulle mopon jne. Ja äiti myös kiristi omilla tunteillaan, väänsi itkua kuinka tuotan surua ja huolta vanhalle sairaalle äidille...

Minäpä pistin poikki moisen touhun kovan kautta, ja olen erittäin tyytyväinen ratkaisuun. Pienen eron jälkeen äitikin on osannut suhtautua minuun kuin tasavertaiseen aikuiseen.

tyyliin jos ette lakkaa puuttumasta elämääni ja KUNNIOITA minun valintojani, en ole teidän kanssa tekemisissä. On työläs ja pitkä prosessi ehkä, mutta omat vanhempani olivat aivan kauheita; puuttuivat ja arvostelivat ja vähättelivät. Eräänä päivänä tuli mitta täyteen ja sanoin että tuo käytös loppuu nyt. Ja joka kerta kun jatkuu, poistun paikalta. Vuosien mittaan on tilanne muuttunut tosi paljon. Välillä lipsahtavat vanhaan meininkiin, mutta huomaan että yrittävät kaikkensa. Laita rajat. Se on sun tehtävä. varsinkin tuoillaisille röyhkimyksille rajan laittaminen on tärkeää. On perheitä, missä korkeassa asemassa olevat keski-ikäiset lapset nöyristelevät idioottivanhemmille, kun eivtä uskalla sitä rajaa laittaa.

Ainut vaan, et rajojen laitto meni kuin kuuroille korville. Kun yritin niitä rajoja laittaa, niin alkoi kammottava sota, ja mut leimattiin hulluksi. Lopulta jouduin laittamaan välit poikki kokonaan. Mun vanhempani ovat alkoholisteja jakun siihen ympätään isäni narsistinen luonne, niin arvatkaa vaan menikö niille mikään perille. Nykyisin elämäni on huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse olla niille tiliä tekemässä omista tekemisistäni.

tyyliin jos ette lakkaa puuttumasta elämääni ja KUNNIOITA minun valintojani, en ole teidän kanssa tekemisissä.

Jouduin tosiaan laittamaan välit vanhempiini poikki 1,5 vuodeksi, koska muuten määräily ei loppunut. Vanhemmat yrittivät määrätä kenen kanssa saan seurustella, mitä pitää opiskella jne. Kiristivät kaikella mitä joskus ovat minulle antaneet, että olen velvollinen tekemään kuten he tahtovat koska vuonna kivi ja käpy ostivat mulle mopon jne. Ja äiti myös kiristi omilla tunteillaan, väänsi itkua kuinka tuotan surua ja huolta vanhalle sairaalle äidille... Minäpä pistin poikki moisen touhun kovan kautta, ja olen erittäin tyytyväinen ratkaisuun. Pienen eron jälkeen äitikin on osannut suhtautua minuun kuin tasavertaiseen aikuiseen.

Näin se menee, että kun on kovin itsekkäät ja manipuloiovat vanhemmat, se rajojen laitto on erittäin tärkeää. Mut yleensä juuri nämä lapset on imetty kuiviin omista tahtoista ja ajatuksista jo lapsena, eivätkä läheisriippuvaisina koe olevansa minkään arvoisia. Ja antavat vanhempiensa jyrätä. Että vinkvink, rajat vanhemmille ja anopille ja kelle vaan; se on paljon suurempaa välittämistäkin kuin katkera nöyristely mistä ei ole iloa kellekään. Ja vaikka ne läheiset sais minkä itkuporkuraivarin ei ne siihen kuole vaan tekee oikein hyvää heillekin vähän ottaa vastuuta ja aikuistua.

tyyliin jos ette lakkaa puuttumasta elämääni ja KUNNIOITA minun valintojani, en ole teidän kanssa tekemisissä. On työläs ja pitkä prosessi ehkä, mutta omat vanhempani olivat aivan kauheita; puuttuivat ja arvostelivat ja vähättelivät.

Joillekin vanhemmille lapset ovat aina lapsia, ja niitä kohdellaan sen mukaisesti. Ei auta korkea koulutus, hyvä työ, omat lapset tai mikään vaan arvostelu vaan jatkuu ja jatkuu.

Omat vanhempani eivät ole kauhean pahoja, mutta eivät kyllä ole ikinä missään kannustaneet ja kaikki neuvot ja muut tulevat negaatioiden kautta. Ei koskaan: "hyvä kun teit noin", vaan "älä nyt noin tee".

Nykyäänkään en viitsi kutsua omia vanhempiani kylään kuin muutaman kerran vuodessa (lasten synttäri tms.), koska aina löytävät arvosteltavaa kodin siisteydestä. Esim. pölyä sohvan takaa tai murusia lattialta. Tai liian pitkäksi kasvanut pihanurmikko. Helpompi siis mennä mummolaan.

tyyliin jos ette lakkaa puuttumasta elämääni ja KUNNIOITA minun valintojani, en ole teidän kanssa tekemisissä. On työläs ja pitkä prosessi ehkä, mutta omat vanhempani olivat aivan kauheita; puuttuivat ja arvostelivat ja vähättelivät.

Joillekin vanhemmille lapset ovat aina lapsia, ja niitä kohdellaan sen mukaisesti. Ei auta korkea koulutus, hyvä työ, omat lapset tai mikään vaan arvostelu vaan jatkuu ja jatkuu. Omat vanhempani eivät ole kauhean pahoja, mutta eivät kyllä ole ikinä missään kannustaneet ja kaikki neuvot ja muut tulevat negaatioiden kautta. Ei koskaan: "hyvä kun teit noin", vaan "älä nyt noin tee". Nykyäänkään en viitsi kutsua omia vanhempiani kylään kuin muutaman kerran vuodessa (lasten synttäri tms.), koska aina löytävät arvosteltavaa kodin siisteydestä. Esim. pölyä sohvan takaa tai murusia lattialta. Tai liian pitkäksi kasvanut pihanurmikko. Helpompi siis mennä mummolaan.

koska ei normaali vanhempi noin arvostele lapsiaan. Häiriintyneitä, manipuloivia vanhempia tuollaiset ovat.

He ovat tuota mieltä, ja sivumennen sanottuna se olisi sulle itsellesikin ihan hyväksi, lähinnä ajatellen eläkettä.



Ja toisaalta ymmärrän hyvin että ei haluta töitä tehdä jos voi toisen rahoilla elää :)