Lapsen kasvatus kommuunissa?

Mutta en oikein tiedä olisiko montaakaan tuttua, joiden kanssa oikeasti kestäisin pitemmän päälle asua. En ole oikein luonteeltani enkä tavoiltani kommuuniasuja. Sen sijaan esim. Kerrostalo/rivari, jossa asuisi pääosin omia kavereita olisi aika ihanteellinen. Kullakin oma yksityisyytensä, mutta myös aamukahvikaveri seinän takana, kun siltä tuntuisi.



Tiedän muutamia kommuuneja, joihin on syntynyt lapsia, mutta kaikki ovat hajonneet ennen lasten kouluikää. En osaa sanoa, mikä osuus lapsilla on asiaan ollut vai ovatko syyt olleet kokonaan muualla.

Neljän seinän sisällä sen vauvan kanssa kykkiä.

Lähde kylään kaverille tai kahville tai etsi joku perhekerho tms.. Kyllä kommuunisakin aikuiset käy töissä. Eiyhteisöasuminen taka sitä, että aina on joku kotona.

meillä vaan sattui hieno rivariyhteisö, että olis kuin kommuunissa eläisi. Tässä samat naamat viimeiset 12 vuotta ja ollaan kasvatettu ristiin rastiin. 15 asuntoa.



Lisäksi useassa perheessä on todella aktiiviset isovanhemmat, jotka myös paimentaa kaikkia ristiin rastiin.



sitten jos haluaa jotain muuta lähtee tuonne muualle leikkipuistoihin, muttei sielläkään tilanne ole niin paha kuten tämä palsta antaa ymmärtää. Tavallisia ihmisiä juttuineen arkeineen.



Me ollaan tässä paljon yhdessä aikuisten ja eri ikäiset lapset arkena ja vapaalla. Esim uuden vuoden juhlia valmistellessa. sapuskat ja raketit kaikki yhteisestä kassasta, ja jos jokunen aikuinen haluaa kännätä, niin kaikille lapsille löytyy alkoholivapaa yösija.



Lisäksi meillä on tuossa kadun toisella puolen vastaavat yhteisö, jossa on paljon pieniä ihmisiä ja tulossa lisää.. ollaan alettu heidänkin kanssa pitämään yhtä.



Saavat kato sitten näistä meidän teineistä hoitajia jossain vaiheessa. ;)



Ei tarvii kuin hihkasta, niin lumet lähtee pihasta, jos kaupasta tarvii haetaan kyllä! (esim sairaana jos on koko perhe ollut) autottomat saa kauppakyydin, toinen tarvii verhojen ommellusta, tietokoneen asentajaa yms. You name it, we got it.

Oleskelin jonkin aikaa kommuunissa, jossa oli sun ja mun ja meidän lapsia, kun kaikki oli olleet jossain vaiheessa kaikkien kanssa...



Ihan mukavastihan ne lapset tuntuivat elelevän, ja jos pihaan kaarsi auto, juoksivat ulos vieraita vastaan. Jotain ehkä kertoo kommuunin porukasta se, että yhtenä päivänä lapset juoksivat talolle huutaen "sieltä tulee miehiä, joilla ei ole partaa!"...



Kyseinen kommuuni kaatui melko pian omaan mahdottomuuteensa, enkä tiedä, mitä näille lapsille sittemmin kuuluu.

Perheeseeni kuului minun lisäkseni äitini, isovanhempani ja äitini sisaruksen perhe, jossa oli yksi lapsi. Kai Suomesta löytyy nykyäänkin perheitä, johon kuuluu vanhempien ja lasten lisäksi myös isovanhemmat. Tai asuu muuten lähekkäin... Ei muiden lapsia pidetä välttämättä omina, mutta siinähän ne on arkielämässä mukana, jos asuu ja elää tiiviisti yhdessä.



En tiedä, tarvitseeko yhteisölliseen kasvatukseen välttämättä jotain kommuuniasumista. Nykyään vaan ei ole tapana, että esim. kaupunkioloissa tuntisi omia naapureita ja naapurien lapsia. Kerrostalojen pihoilla on leikkipaikat, mutta asukkaiden välillä ei välttämättä minkäänlaista yhteyttä keskenään... Nykyään äitien kuuluu mennä notkumaan vain leikkipuistoihin klo 10 aamulla, jos haluaa edes jotain sosiaalista elämää ja vertaistukea. Mielestäni tällainen on aivan luonnotonta, että äidit eristetään johonkin äitikarsinaan ja myös äidit syrjivät toisiaan sen perusteella minkä ikäisiä lapset ovat ja kuinka monta niitä on eli aika yksinäistä tämä on minun kokemukseni mukaan. Äidistä tulee uudestaan mielenkiintoinen ja normaali ihminen siinä vaiheessa, kun hän palaa kotiäitiyden jälkeen työelämään tai muihin harrastuksiin. Mielestäni suomalainen yhteiskunta odottaa selkeästi, että äiti olisi 100 % vain äiti sen aikaa, minkä jaksaa olla kotona lapsensa kanssa. Ei ihme, että monet väsähtävät ja ahdistuvat, kun eivät pysty elämään tasapainoista elämää kaikilla elämän osa-alueilla yhteiskunnan odottaessa, että pikkulapsen äiti on vain pikkulapsen äiti ja sellaisen kuuluu kaveerata vain toisten pikkulasten äitien kanssa pikkulapsiharrastuksissa. Muualle ei ole asiaa. Muuta ei saa eikä voi olla. Vaikka haluaisi olla jotain muutakin, niin harrastusmahdollisuudet ovat tosi pienet.



Kommuuniasumisessa on omat etunsa. Muistelen itse omaa lapsuuttani lämmöllä. Oli ihan mukavaa, kun oli erilaisia ihmisiä ympärillä.

meillä vaan sattui hieno rivariyhteisö, että olis kuin kommuunissa eläisi. Tässä samat naamat viimeiset 12 vuotta ja ollaan kasvatettu ristiin rastiin. 15 asuntoa.

Lisäksi useassa perheessä on todella aktiiviset isovanhemmat, jotka myös paimentaa kaikkia ristiin rastiin.

sitten jos haluaa jotain muuta lähtee tuonne muualle leikkipuistoihin, muttei sielläkään tilanne ole niin paha kuten tämä palsta antaa ymmärtää. Tavallisia ihmisiä juttuineen arkeineen.

Me ollaan tässä paljon yhdessä aikuisten ja eri ikäiset lapset arkena ja vapaalla. Esim uuden vuoden juhlia valmistellessa. sapuskat ja raketit kaikki yhteisestä kassasta, ja jos jokunen aikuinen haluaa kännätä, niin kaikille lapsille löytyy alkoholivapaa yösija.

Lisäksi meillä on tuossa kadun toisella puolen vastaavat yhteisö, jossa on paljon pieniä ihmisiä ja tulossa lisää.. ollaan alettu heidänkin kanssa pitämään yhtä.

Saavat kato sitten näistä meidän teineistä hoitajia jossain vaiheessa. ;)

Ei tarvii kuin hihkasta, niin lumet lähtee pihasta, jos kaupasta tarvii haetaan kyllä! (esim sairaana jos on koko perhe ollut) autottomat saa kauppakyydin, toinen tarvii verhojen ommellusta, tietokoneen asentajaa yms. You name it, we got it.

Kuulostaa kyllä tosi mahtavalta! Teillä on käyny tuuri että noinkin monta asuntoa ja silti homma toimii. Yleensä joukkoon mahtuu yksi tai kaksi hengenpilaajaa.

http://rihmasto.fi/yhteisot