Lue keskustelun säännöt.
Olen ollut puolivuotta masennuksen vuoksi
27.12.2012 |
sairauslomalla ja mieli tekisi palata töihin.. mutta
omasta kylästä en töitä saa, koska täällä kaikki tietävät kesäisen romahtamiseni ja psykosi masennukseni.
olen itse hoitoalan työntekijä.
en tiedä oikeasti jaksanko kiireistä hoitoalaa, kiukkusine työntekijöineen ja potilaita vielä tässä vaiheessa, mutta kun kotona ei enää tunnu olevan mitään tekemistä.
koska tiedän olevani valmis työelämään? en minä mihinkään eläkkeelle halua 40v!
niin ja tuo, että pitäisi mennä toiseen kaupunkiin töihin tietää päivittäin 100km työmatkaa.
kotona ei ole kivaa vaikka tästä maksetaan
Kommentit (24)
kun ei ole mitään mittaria tms jolla voisi mitata jaksamisensa.
Minut sairastutti työyhteissö jossa oli aina joku kiusattavana.. muistan miten vuosia kauhistelin tuota menoa ja rukoilin etten koskaan joutuisi kiusaajien tulilinjalle...
Jaksoin 1½vuotta sen jälkeen vaivuin pikkuhiljaa psykoosiin, enkä edes tajunnut tilaani. viimeiseen saakka ja ylikin sinnittelin töissä. Oli hengenlähtö lähellä.
Nyt mietin, että onko mikään hoitoalan työpaikka terve? En kestäisi toista samanlaista romahdusta, se olisi loppuni.
Kelanrahoilla saa juuri ja juuri ruoan ja laskut maksettua, mutta lapsille en pysty mitään hankkimaan.
Onko tilanteessani esim paras joku vanhusten hoitokoti? Vai jokin paikka, jossa olisi omatoimisia ihmisiä?
Mihinkään hektiseen paikkaan en todellakaan sovi tällä taustallani.
Millaisessa paikassa sina 2 olet töissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
masentuneet. Miten ihmeessä sallitte tilanteen työssä ajaa itsenne niin huonoon jamaan? Nyt en tarkoita syyllistää teitä enempää, vaan ihan mielenkiinnosta ja ystävällismielisesti kysyä, tuliko teillä missään vaiheessa ennen masennusta olo, että puolustatte itseänne ja haette apua esim esimieheltä tai työterveyshuollosta ennen kuin tilanne kärjistyy omaksi masennukseksi. Oletteko kovin kilttejä ja tunnollisia luonteeltanne, onko teidän vaikea sanoa ei muille ihmisille? Mietin vaan kun itse olin hankalassa työtilanteessa, niin menin niin pitkälle, että irtisanoin itseni pelastaakseni itseni...ja asenteeni on sellainen, etten anna itseäni höykyttää enää ikinä missään tilanteessa, en työssä enkä ihmissuhteissa. Tämä on nyt vain tällaista pohdintaa. Mutta kun olette parantuneet masennuksesta, muistakaa ihmiset pitää itse rajanne, mitä kestätte töissä ja muuallakin, ja parantukaa ns kiltin tytön syndroomasta. Mikään työ tai ihmisuhde ei ole sen arvoinen, että siihen kannattaisi uhrata oma terveytensä tai mielenrauhansa. Voimia teille ja parantumista ja parempaa uutta vuotta!
aikana tuohon jaksan jaksan kierteeseen kuin huomaamatta. En osannut sanoa ei työlle. Halusin olla hyvä työntekijä, tein töitä jotten olisi joutunut huonoonvaloon.
Minulle työ oli elämän tärkein asia.
Tietenkin tajusin työyhteisön olevan jollain tapaa outo, koska esimiehellä oli ns lemmikkejä, jotka kantelivat meistä muista tasaisesti hänelle.
Esimies palkitsi heidät kantelusta palkankorotuksilla säännöllisin väliajoin, esimies esitteli näille kavereilleen toisten työntekijöiden työhakemuksia joita nauroivat ääneen tupakkapaikalla. Muita työntekijöitä haukuttiin surutta aina seläntakana.
Viime viikolla näin tuon entisen työpaikan työntekijän ja sama meno vain jatkui, hän alkoi ruokakaupassa haukkumaan taloon tulleita uusia työntekijöitä hitaiksi ja saamattomiksi.
Olen nyt ollut tuosta työyhteisöstä pois yli vuoden ja vieläkin satuttaa, kun miettii sitä kierouden ja selkäpuhumisen määrää.
Nyt siis mietin, että uskallanko koskaan enää palata hoitoalalle? ja ottaako minua edes kukaan töihin, kun olen kohta ollut vuoden sairaslomalla.
takia puoli vuotta lomaillut...
masentuneet. Miten ihmeessä sallitte tilanteen työssä ajaa itsenne niin huonoon jamaan? Nyt en tarkoita syyllistää teitä enempää, vaan ihan mielenkiinnosta ja ystävällismielisesti kysyä, tuliko teillä missään vaiheessa ennen masennusta olo, että puolustatte itseänne ja haette apua esim esimieheltä tai työterveyshuollosta ennen kuin tilanne kärjistyy omaksi masennukseksi. Oletteko kovin kilttejä ja tunnollisia luonteeltanne, onko teidän vaikea sanoa ei muille ihmisille?
Mulla ongelma oli ihan mun omassa päässä. Työyhteisössä ei ollut oikeastaan mitään vikaa. Minä tulin uutena ja kokemattomana vaativaan asiantuntijatyöhön, kokeneiden konkarien keskelle. Tunsin olevani osaamaton ja tyhmä, kyvytön työhöni. Näin jälkeenpäin ajatellen olin vain kokematon, ja olisi pitänyt ymmärtää että se on ok, mutta silloin jotenkin aloin "kompensoida" hitauttani ja noloa osaamattomuuttani sillä että kotonakin kaikki illat ja välillä yötkin tein töitä, että ei "paljastuisi" että olen osaamaton luuseri. Jo parissa vuodessa tahti alkoi ahdistaa, mutta pakotin itseni jatkamaan.
Lisäksi tässä vaiheessa esimies oli jo huomannut että saan vaativia projekteja tehtyä valmiiksi erittäin nopeasti (toki, koska päivittäinen työaikani oli vähintään 12 tuntia kotona tehty mukaan lukien), joten hän alkoi antaa kiireisiä hommia minulle. Minä uskoin, että minun on PAKKO tehdä kaikki mitä minulle annetaan tehtäväksi. Syytin mielessäni esimiestä siitä että hän kaataa päälleni kohtuuttoman työmäärän, mutta en voinut sanoa sitä hänelle, koska edelleen jotenkin uskoin että olen osaamaton ja mun täytyy vaan yrittää pärjätä jotenkin. Että potkut vaanii nurkan takana jos en koko ajan todista että osaan mielettömällä työtahdilla ja ilmaiseksi tehdyillä ylitöillä.
Olin sitten vasta 32-vuotias kun iski niin paha olo, erään erittäin vaativan suurasiakasprojektin jälkeen, jota viimeistelin tehden öisin klo 4 asti kofeiinitablettien voimalla töitä, ja sitten taas yhdeksäksi duuniin, että minun oli pakko mennä työterveyteen. Ei pahan olon takia, siitä en välittänyt, vaan siksi että aivoni kerta kaikkiaan kieltäytyivät enää tekemästä työtä. Kun yritin pakottaa itseni tekemään, alkoi vain itkettää ja ahdistaa, mutta mitään en saanut aikaan. Lääkärille kun menin, en edes pystynyt esittämään asiaani koska itku alkoi täysin hallitsemattomana - itku häpeästä, että olen niin surkea luuseri etten pysty työtäni tekemään. Sanoinkin lääkärille, että oikeasti minun varmasti pitäisi irtisanoutua epäpätevyyden vuoksi, mutta tulin nyt tännekin ensin, jos saisin jotain unilääkettä vaikka. Lääkäri sitten kirjoitti heti lyhyen loman ja lähetteen psykiatrille, joka totesi minun olevan klassinen burnout-tapaus.
Lomalla sitten tajusin, kuinka olin ITSE luonut kaikki ne ahdistavat vaatimukset joiden kynsissä kärsin. Päätin, että kun palaan töihin, teen ihan toisin. En tee lainkaan ylitöitä. Sanon lisätöille "en ehdi" jos tilanne on se että töitä on ennestään kädet täynnä. Olin varma, että saan varmaan aika pian näin tehden potkut, koska ala ja firma on sellainen että ihmiset tekee paljon ylitöitä ja stressaavat. Mutta kas kummaa, esimieskin hyväksyi oikein hyvin uuden, rajani pitävän linjani. Tajusin lopulta, että itse olin oman helvettini rakentanut ja itse pystyin sen mielessäni purkamaan.
olen päiväkodissa. mulla vähän tai paljonkin sama juttu eli työpaikalla kiusaamista. romahdin juuri tuolla kuvaamallasi tavalla - tosin mulla oli siinä takana myös vaikea ero, lasten huoltajuuden menettäminen exälle, luottokorttivelat jne. nyt uusin voimin 7.1. töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sairaslomalle ahdistuksen ja masennuksen vuoksi.
Joulunpyhät vain pahensivat tilannetta, vaikka en töissä ollutkaan.
Sitä yrittää ja yrittää pitää itsensä arjessa mukana. Siinä pyristelee mukana kuin hukkuva tarraa pelastusrenkaaseen.
Hain apua ensin esimieheltäni, käytiin keskusteluja eri kokoonpanoilla. Tunsin, että en saanut apua. Otin yhteyttä työterveyshuoltoon. Siellä kävin kahteen kertaan TTH -hoitajan luona ja omalla käynnillä TTH -lääkärillä. Aluksi luulinkin, että TTH:ssa minua ymmärretään ja koin saavani tukea ja apua jaksamiseeni. Sitten tuli päivä, jolloin mentiin kokoonpanolla (minä, kiusaajani, esimieheni ja TTH -hoitaja) keskustelemaan tilanteesta. Sain täyden tyrmäyksen. Kiusaajani voi jatkaa eteenpäin tulematta lainkaan vastaan, minun pitää muuttua mikäli aion jatkaa työpaikassa. Olen rakentamassa nyt suojamuuria ympärilleni, mutta pyhinä voimat yksinkertaisesti loppuivat kesken. Maa tipahti jalkojen alta.
Kun on tilanne, jossa ainoastaan toisen tulee muuttua ja toisen ei, niin ainakaan minun toistakymmentävuotta masennuksen kanssa painineena, itseni tasan tarkkaan tuntien, en jaksa ymmärtää sitä, miksi muutosta ei vaadita kummaltakin? Elämän tilanteeni on parhaillaan sellainen, että en voi lähteä pois työpaikasta, jossa nyt olen.
Tahtoisin sanoa vastaan kiusaajalleni, mutta en pysty siihen. Hänen läsnäolonsa saa minut kipsiin. En kykene toimimaan tai ajattelemaan siinä tilanteessa mitään. Kädet tärisevät, pala kurkussa, rintakipua, hengenahdistusta, leukaperät kipeinä jatkuvasta takahampaiden yhteenpuremisesta, univaikeuksia, jatkanko vielä?
Lääkäri sanoi, minulle, että ainoa keino päästä tästä olotilasta on vaihtaa työpaikkaa. Siis hoitona työpaikan vaihto.
Tällä hetkellä se ei vaan kerta kaikkiaan onnistu.
Millaisia oireita teillä oli tässä syvässä uupumuksessa/masennuksessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aivan kuin minun suusta. Ei ole kiva kuulla, että muillakin menee yhtä huonosti kuin mulla, mutta vertaistuki lohduttaa. t. nro 2
eli kuvittelin jo työpaikkakiusaajien vainoavan minua kotonakin.. en uskaltanut enää kotoani liikkua mihinkään. Kuvittelin kaikkien siis aivan kaikkien puhuvan minusta pahaa.
pelkäsin joutuvani vankilaan, pelkäsin lasteni puolesta (huostaanotto)
ruokahalu katosi ja laihduin muutamassa kuukaudessa 20kg.
tärisin sisäisesti, elin toisessa ulottuvuudessa pelkotilojeni kanssa, en luottanut keneenkään, häpesin itseäni, tulevaisuutta en itselläni nähnyt, eristäydyin ihmisistä ja sulkeiduin omaan maailmaan, fyysiset voimani katosivat, tunsin tukehtuvani, olin arvoton.
Joo, turhan pitkälle pääsi menemään =((
Alkuun minulla meni neuroleptilääkitys, jotta palaisin realiteetteihin. Päädyin osastohoitoon jossa ensimmäiset viikot vain nukuin vuosien univelat pois.
Onneksi tässä maassa on tuo Kela, josta nyt sairaana ja toipilaana ollessa saa edes muutaman euron, ei tarvitse kaiken tän päälle miettiä vielä toimeentuloa.
Ketään en niin paljoa vihaa, että toivoisin tuota psykoottista masennusta. En tiedä vieläkään voiko tuollaisesta koskaan toipua entiselleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä nukuin sairaslomalla klo 16-5 joka päivä. kaikki fyysiset veriarvot tarkistettiin. mammografia otettiin. papa-otettiin. epäilin koko ajan jotain tautia. nyt minulla kuitenkin fyysisesti todettu terveeksi.
aivan kuin minun suusta. Ei ole kiva kuulla, että muillakin menee yhtä huonosti kuin mulla, mutta vertaistuki lohduttaa. t. nro 2
Haluaisin vaihtaa kanssasi ajatuksia. Tukea en saa tällä hetkellä mistään, muuta kuin - onneksi - omalta mieheltäni.
Olen itsekkin hoitoalalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aivan kuin minun suusta. Ei ole kiva kuulla, että muillakin menee yhtä huonosti kuin mulla, mutta vertaistuki lohduttaa. t. nro 2
Haluaisin vaihtaa kanssasi ajatuksia. Tukea en saa tällä hetkellä mistään, muuta kuin - onneksi - omalta mieheltäni.
Olen itsekkin hoitoalalla.
Siis nro 8.
Mietin alalle hakeutumista mutta tämä ketju pistää miettimään mikä alassa on ongelmana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ette vaan lähde ja hae uutta työpaikkaa. Ai, koska uutta paikaa on niin vaikea saada. miksi uutta paikkaa on niin vaikea saada;koska työntekijöitä ei kannata palkata kun heistä ei pääse eroon jos eivät osaakaan hommaansa.Sitten joutuu vuosikausia maksamaan jonkun burnoutit kun on ottanut väärän työntekijän joka ei hommassa pärjää.
Irtisanomissuojaa on vain höllennettävä rutkasti niin jopa alkaa työpaikkoja löytyä ja on mahdollisuus vaihtaa uuteen paikkaan jos entinen ei olekaan sitä mitä oli ajatellut.
Nyt ihmiset sinnittelevät kiusattavina ja höykytettävinä epämieluisissa työpaikoissa kun eivät voi vaihtaa työpaikkaa.
Puolta päivää ei kukaan suostu tekemään. Olen sitä ehdottanut (6 h/päivä). Palataan vaan mieluummin loppuun. Vaikka palkka on yli 5000 EUR/kk niin ei voi itse räätälöidä itselleen sopivampaa elämää vaikka työnantaja suostuisi.Raha on tärkein asia, terveyttäkin tärkeämpi, vaikka on lainat maksettu eikä ole mitään muitakaan kuluja.Voisi työntekijä itsekin hieman ajatella itseään eikä tieten tahtoen polttaa itseään loppuun.
Miksi ette vaan lähde ja hae uutta työpaikkaa. Ai, koska uutta paikaa on niin vaikea saada. miksi uutta paikkaa on niin vaikea saada;koska työntekijöitä ei kannata palkata kun heistä ei pääse eroon jos eivät osaakaan hommaansa.Sitten joutuu vuosikausia maksamaan jonkun burnoutit kun on ottanut väärän työntekijän joka ei hommassa pärjää.
Irtisanomissuojaa on vain höllennettävä rutkasti niin jopa alkaa työpaikkoja löytyä ja on mahdollisuus vaihtaa uuteen paikkaan jos entinen ei olekaan sitä mitä oli ajatellut.
Nyt ihmiset sinnittelevät kiusattavina ja höykytettävinä epämieluisissa työpaikoissa kun eivät voi vaihtaa työpaikkaa.
Puolta päivää ei kukaan suostu tekemään. Olen sitä ehdottanut (6 h/päivä). Palataan vaan mieluummin loppuun. Vaikka palkka on yli 5000 EUR/kk niin ei voi itse räätälöidä itselleen sopivampaa elämää vaikka työnantaja suostuisi.Raha on tärkein asia, terveyttäkin tärkeämpi, vaikka on lainat maksettu eikä ole mitään muitakaan kuluja.Voisi työntekijä itsekin hieman ajatella itseään eikä tieten tahtoen polttaa itseään loppuun.
He ovat näitä nk. "parempaa luokkaa", jotka luulevat olevansa ja tekevänsä mitä lystäävät.
Millään kun ei ole mitään väliä!
Minulle oma terveys menee rahankin yläpuolelle. Raha on vain auttaa elämistä, mutta mitä teet rahalla ellei ole elämää?
Oletko tosiaan noin lapsellinen ja kokematon, että tuosta vaan vaihdetaan työpaikkaa miten mieli tekee? Oma elämäntilanteeni ei vain salli tällä erää työpaikan vaihtoa. Elämäni arvot ovat kohdallaan ja niihin kuuluu minulle tärkeimmät asiat.
Mitähän uusi työnantaja tuumaa, kun haet työpaikkaa, jos CV:ssä on useita työpaikkoja lyhyillä aikaväleillä. "Turha ottaa tuota töihin, kun ei varmaankaan pysy täälläkään kaukaa".
Mikäli epäilet työllisyyttä hoitoalalla, niin työttämäksi ei todellakaan jää. Sinun alastasi en tiedä?
Oletko kuullu koskaan koeajasta uuteen työpaikkaan mentäessä? Tuo koeaika on juuri sitä varten, että työnantajalla on mahdollisuus sanoa sopimus irti, mikäli ei ole tyytyväinen työntekijään koeajalla.
Itse teen 6h/pvä ja sen on osittain minun pelastukseni jaksamisen suhteen.
Terveudenhuoltoalalla on käsittääkseni melkoisen vaikeaa räätälöidä itselle mieluista elämää. Työpaikan vastaanottaessani sitoudut työnantajan määrittelemiin ehtoihin. Ja kotiin on mahdotonta viedä töitä hoitoalalla, vai mitä? Kirjallisiakaan töitä en kotiin ota tehtäväkseni, koska olen vetänyt rajan kodin ja työpaikan väliin.
Kasva ensin ja tule sitten kertomaan mielipiteesi!
palasi tsekkaamaan tämän palstan. olen nyt menossa töihin 7.1. jännittää, mutta pakko yrittää. mielelläni vaihtaisin teidän kanssa ajatuksia.
täällä, minäkin aina käyn katselemassa mitä tänne kuuluu.
Mitenkä saataisiin toisiimme yhteyden?
Ajatuksia olisi mukava purkaa ja kuulla toisen kokemuksia.
Mulla on suosikeissa tää ketju tallessa, palaan aina katsomaan sitä.
5 viikkoa samasta syystä sairaslomalla. menen töihin 7.1. tosi vaikealta tuntuu, mutta rahat ei riitä enää. mulla oli kanssa kesällä tosi paha romahtaminen ja uusi marraskuun lopussa. olen myös hoitoalalla.