Lue keskustelun säännöt.
Olenko umpikujassa?
25.12.2012 |
Masennuksen vuoksi kesällä omasta tahdosta osastohoitoon, kolmen viikon sisällä psykiatri langetti minulle diagnoosin kaksisuuntainen.
Eli sain hullunpaperit ja olen ammatiltani sairaanhoitaja.
Nyt kun tuosta kesästä on kulunut aikaa ja olen saanut kotoa toipua rauhassa, olen käsittänyt tilanteen mielettömyyden.
Pelkään etten koskaan tule saamaan oman alani töitä =(
Tiedän, ettei minun tarvitse työnantajalle kaksisuuntaisesta mitään kertoa, mutta miten koskaan pystyn katsomaan työnantajaa silmiin töitä hakiessani, kun olen virallisesti hullu?
Minulla ei ole mitään vuosikymmenien sekoiluhistoriaa vaan eron jälkeinen masennus.. tässä masennuksen epätoivossa sanoin itseni irti vakituisesta työsuhteesta.
Psykiatri kuitenkin tulkitsi tämän niin, että olen manioissani eronnut ja ostanut kotiini kaiken uutena. Maniasta ei ollut kyse vaan siitä, etten halunnut erotessani ottaa mukaan mitään yhteisestä kodista. Miehen kanssa olemme olleet kokoajan parhaat kaverit, ei mikään riitaisa ero.
Minulle olisi riittänyt ihan pelkkä hermoloma ilman diagnooseja tai lamaannuttavaa lääkitystä.
No, kaikesta viisastuneena en enää koskaan missään olosuhteissa hae apua vaikka kuinka henkinen ahdistus oli luokkaa mitä tahansa.
Kommentit (4)
asia on joko niin ettet ole sinut sairautesi kanssa ja kiellät sen ymmärtäessäsi asian vakavuuden. tai sitten sinut on virheellisesti diagnosoitu. varaa aika psykiatrille ja keskustele asiasta.
työnsaamiseen ei sairautesi kuitenkaan vaikuta, ainoastaan vuorotöiden suhteen täytyy harkita kestääkö unirytmin vaihtelut ilman mielialajaksoja.
t.kaksisuuntaisen diagnoosin omaava sh-opiskelija
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut itsekin masennuksen takia vapaaehtoisessa osastohoidossa ja kokemukseni ovat hieman vastaavanlaiset kuin sinullakin. Ei siinä tilanteessa yksinkertaisesti huvita alkaa vängätä vastaan lääkärille, koska potilas on mm. täysin riippuvainen siitä, että samainen lääkäri kirjoittaa sairauslomatodistuksen.
Ajattelusi sen sijaan kieltämättä kuulostaa vieläkin depressiiviseltä; eihän kaksisuuntaisuusdiagnoosi mikään maailmanloppu sentään olisi. Esimerkiksi monille taiteilijoille ja tieteilijöille lievä kaksisuuntaisuus on jopa luovuuden käyttövoimana.
Totta kai on silti sinun tilanteessasi tosi ymmärrettävää, että diagnoosi ärsyttää, koska se nähtävästi on annettu sinulle väärin perustein.
Kyllä asioita voi yrittää oikaista jälkikäteenkin, mutta en suosittelisi asioimaan enää saman lääkärin kanssa. Toivottavasti saisit apua joltakulta ymmärtäväisemmältä lääkäriltä. Sairaanhoitajana tiedätkin, etteivät yliopistollisten sairaaloiden psykiatristen osastojen lääkärit edes välttämättä ole erikoislääkäreitä, vaan sairaalalääkäreitä, jotka ovat erikoistumassa aivan muille aloille kuin psykiatriaan. Itse olin tuollaisen lääkärin potilaana ja hänen diagnostiset arvionsa menivät omalta osaltani aivan metsään. Onneksi asia omassa tapauksessani selvisi jo sairaalajakson aikana (pääsin laajempaan psykodiagnostiseen arvioon, jonka tulokset olivat päinvastaiset kuin mitä lääkärin hypoteesit olivat olleet).
ja tekee töitä sairaanhoitajana...
Diagnoosin saaminen on pitk prosessi, ei sitä sinullekaan ihan noin vain langeteta.
Millainen lääkitys?
kun dg on langetettu, se on ja istuu ikuisesti papereissa.
Todella vaarallista touhua psykiatrian puolella. Diagnoosin heittämisen helppoudusta ei masentuneena välitä, pääasiana pidin vain sitä, että saisin sairauslomaa, jotta taloudellinen toimeentuloni olisi turvattu.
Nyt paremassa kunnossa ollesani tajuan tämän mielettömyyden.
No, jos yhtään osaan itseäni jollain lohduttaa niin en ole ainoa jolle tämä dg on vähän hepposin perustein heitetty.
ap