Jokin aika sitten tuli tv:stä dokkari: kehitysvammaisen vanhemman lapsena..

Olikohan tanskalainen dokkari ja jo aikuiset lapset saivat kertoa kokemuksistaan lievästi kehitysvammaisen vanhemman lapsena. Karua oli se teksti ja melkosia lapsuusmuistoja, kun ei se äiti (yh:ksi jääny) sitten kuitenkaan ihan täysin ymmärtänyt maailmaa ja asioita kuten normaaliälyiset.



En sano, että jokainen normaaliälyinen olisi hyvä vanhempi, mutta kyllä tuossa noiden lasten vinkkelistä huostaanotto viimein, osalla vasta kouluiässä oli helpotus. Jokainen sanoi sen ääneen.





Eräässä toisessa ohjelmassa yritettiin tuettua vanhemmuutta kehitysvammaisille, mutta ei sekään valitettavasti toiminut. Syitä on monia, osasyy on se ymmärtämättömyys vs itsekkyys. Sen vauva tarpeisiin ona aina vastattava, ei silloin kun itestä tuntuu kivalta. Kyky nähdä ja suunnitella olivat myös yksi ongelma.



Vauva-aika ehkä toimii laitoksessa tuettuna, mutta ei mikään lapsi voi ikäänsä (terve) kasvaa laitoksessa, entäpä sen jälkeen? 24h avustaja kotiin "oikomaan" vanhemman virheitä ja auttamaan läksyissä jos vanhemmat ei ehkä osaa edes lukea jne.



En tiedä yhtä ratkaisua siihen, miten pitäisi toimia. Niin tai näin ..näyttää joku aina kärsivän. Tunnen empatiaa tuon Laurin äitiä kohtaan ja ehdottomasti toivon, että yhteys lapseen säilyy. Sitä ei tulisi koskaan katkaista kokonaan vain kehitysvammaisuuden takia.