onko 1,5 vuotias liian pieni olemaan erossa äidistään melkein viikon?

vaikka onkin isällään. Eikö olisi edes mahdollista nähdä päivittäin?

mahdollista nähdä,videopuheluita kyllä mietin.

Paitsi jos isä on hyvin läheinen. Viikko-viikko -systeemi ei sovi, mutta kertaluonteisena voi tietty ajatella.

kun joskus asuttiinkin jopa yhdessä.Ja kertaluonteinen lomamatka kyseessä.

Mä lähdin toiseen kaupunkiin töihin viikoiksi kun esikoinen oli tuon ikäinen. Ihan normaali hänestä on tullut, nyt 18.

pienellä lapsella on ensisijainen kiintymyssuhde ja mikäli tämä on syntynyt äitiin, niin kyllä kyseinen aika on liian pitkä (jos siihen ei ole pakottavaa tarvetta tyyliin äiti on sairaalassa). Tosin sitten jos lapsi on valinnut aikanaan sen isän ensisjaiseksi kiintynyssuhteeksi (esim sinä äitinä olet ollut enemmän poissa kotoa ja isä on ollut ensisijainen hoitaja) niin asia on toinen.



tämä siis perustuen ihan tutkittuun tietoon lapsen kehityksestä ja kiintymyssuhteen tärkeydestä myöhemmälle kehitykselle.

kertaluonteisesti mikä ettei, kun kuitenkin on noin läheisellä ihmisellä.



Jos pysyvä ratkaisu (viikko-viikko) niin ehkä kannattaisi aloittaa pienemmillä pätkillä ja sitten pikkuhiljaa venyttää siihen viikkoon. Toimii ehkä ihan ok, jos muuten rutiinit pysyy samana (päiväkoti, päivärutiinit, yölelut jne)



Meillä toimi 2v:n kanssa lähes ongelmitta. Molempien luona toki ikävöi aina toista ja välillä vietetäänkin yhdessä iltoja esim luistelemassa tms, jossa ei tarvii olla toisen kotona.

pienellä lapsella on ensisijainen kiintymyssuhde ja mikäli tämä on syntynyt äitiin, niin kyllä kyseinen aika on liian pitkä (jos siihen ei ole pakottavaa tarvetta tyyliin äiti on sairaalassa). Tosin sitten jos lapsi on valinnut aikanaan sen isän ensisjaiseksi kiintynyssuhteeksi (esim sinä äitinä olet ollut enemmän poissa kotoa ja isä on ollut ensisijainen hoitaja) niin asia on toinen.

tämä siis perustuen ihan tutkittuun tietoon lapsen kehityksestä ja kiintymyssuhteen tärkeydestä myöhemmälle kehitykselle.

Mä lähdin toiseen kaupunkiin töihin viikoiksi kun esikoinen oli tuon ikäinen. Ihan normaali hänestä on tullut, nyt 18.

nyt ei puhutakkaan siitä millaisella toiminnalla jostakusta tulee normaali ja jostakin ei. Aika monesta tulee normaali jopa alkoholistivanhempien kanssa eläessä, tai vaikka kaikenlaista muutakin sontaa elämässä tapahtuisi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapselle vaikkapa se vanhempien jupottelu olisi hyväksi.

Toisekseen meidän on vaikea määrittää miten lapsesi on kokenut asian ja millä tavoin se on vaikuttanut ja vaikuttaa mahdollisesti edelleenkin hänen persoonaansa ja elämäänsä ja näiden asioiden syy-seuraus suhteiden löytäminen voi vaatia jopa vuosien terapiaa.

sen verran itse ainakin olen itsestäni oppinut, että en edes kuvittele etteikö, se että oma äitini lähtiessään töihin viikoiksi muualle minun ollessani pieni, olisi vaikuttanut minuun merkittävällä tavalla. Sen myötä minulla on mm aikuisena ollut läheisisssä suhteissa ahdistusta ja pelkoa tilanteissa joissa olemme olleet erossa (käsittämätön tunne siitä, voiko joku jota en näe olla kuitenkin edelleen olemassa ja rakastaa) ja mm liiallinen kiltteys ja miellyttämisenhalua ovat varmaan saaneet juurensa noista kokemuksista. (täytyy yrittää olla kiltti ja tehdä kaikkensa jottei rakas ihminen vaan lähde...)

no jos itse koet että sinulle on välttämätöntä nyt lähteä lomamatkalla, eikä se voi odottaa siihen vaiheeseen asti, että lapsi on kehittynyt niin paljon, että hänellä on jo riittävät psyykkiset mekanismit selviytyä erosta (mm erillisyys ja mielikuvien käyttö), niin vähintä mitä voisit tehdä on todellakin tuo vidoepuhelu/Soittaminen. Sitä ei myöskään kannata säikähtää tai sen vuoksi jättää soittamatta, että lapsi muuttuisi siitä itkuiseksi tai kaipaavaksi. Se puolestaan kuulu asiaan ja vanhempien tehtävä on silloin lohduttaa ja ymmärtää, että lapselle erossa olo on vaikea. Tuon ikäinen ei kykene vielä säilyttämään mielikuvaa vanhemmastaan kovin pitkiä aikoja.

koska sillä tavalla lapsi oppii hylätyksitulemisen kokemuksen ja tottuu siihen. Jos lapsi on erossa äidistä esim. viikon kuukaudessa, ei hän enää parin vuoden jälkeen tunne ikävää vaan ymmärtää, että niin pitää olla. Moni 3v ikäinen pärjää varsin mainiosti ilman vanhempiaan, jos siihen vain on opetettu.

nyt se poika on pilalla ja joutuu käymään loppuelämänsä psykologilla,kun niin pienenä huostaanotettiin.Isänsä kanssa lapsi oli yhdessä olomme aikana 5h tuntia vähemmän päivänä tekemisissä,joten varmasti on kiintynyt minuun enemmän,mutta aina kun isänsä tulee käymään niin ei edes muista että olen olemassa.

Kuopus oli sillom vajaa kaksi. Kyllä pojan käytöksestä huomasi. Iltaisin on siitä lähtien tarvinnu olla joku vieressä, kun nukahtaa ym. Poika oli kotona isän ja isosiskon kanssa.

koska sillä tavalla lapsi oppii hylätyksitulemisen kokemuksen ja tottuu siihen. Jos lapsi on erossa äidistä esim. viikon kuukaudessa, ei hän enää parin vuoden jälkeen tunne ikävää vaan ymmärtää, että niin pitää olla. Moni 3v ikäinen pärjää varsin mainiosti ilman vanhempiaan, jos siihen vain on opetettu.

Kyllä asiantuntijat on hiukka eri mieltä. Kyllähän lapsi vanhemmat tarvii ja niiden läsnäoloa. Ymmärrän pienet poissaolot.