Pakonomainen valehtelu
Tajusin juuri, että olen taas puhunut ihan ihmeellisiä juttuja yhdelle ihmiselle. Olen joskus aiemminkin tehnyt tätä. Jotenkin se juttu vaan lähtee paisumaan ja paisumaan ja se menee ihan oudoksi ja selitän sen sitten sille toiselle ihmiselle totena,se puhe vaan soljuu ulos ennen kuin kerkeän stopata.
Kuolen häpeästä, ihan hirveän nolo asia, tämä ihminen tietää nyt ainakin ettei se juttu ole totta, jos tiesi silloin niin ei kyllä sanonut. On vihainen. Mistä tällainen voi johtua?
Luulen että yhdellä lähisukulaisellani on samanlaisia taipumuksia,menee jutut vähän yli ja ei pysty myöntämään että valhetta on vähintään puolet, vaikka jäisi suoraan kiinni yrittää silti selittää jotenkin asiat toisinpäin.
Kommentit (3)
Mua niin hävettää. Itselläni liittyy selvästi siihen, että ahdistun sosiaalisissa tilanteissa ja sitten jotenkin alan hermostuneena puhua ja puhua ja puhua..
Eikä niissä jutuissa ole mitään järkeä välttämättä. Seuraavalla tapaamiskerralla sitten ahdistun vielä lisää siitä että tiedän että puhuin palturia, joten olen vielä enemmän lukossa.
Voisit pohtia mikä jännittämiseen on syynä ja mikä laukaisee liirumlaarum-vaihteen päälle.
Uutta asennoitumista voi toki harjoitella myös ihan itsekseenkin ja sitten niissä vastaan tulevissa tilanteissa. Ja voisithan ottaa itse puheeksi,noin niin kun ohimennen, että tulee välillä höpöteltyä mitä sattuu. Voisi hyvinkin helpottaa kaikkia osapuolia.
mun ystävä tekee tuota myös.
jutut muuttuu koko ajan ja niihin tulee lisää käänteitä. alkaa olla aika outo olo kuunnellesa. en usko enää juuri mitään mitä sanoo ja koko ihminen vaikuttaa oudolta.
kaikki mitä muut on tehneet tai kokeneet on tapahtunut tälle ystävälle myös.
onkohan johonkin mielenterveysjuttuun liittyvää? itse epäilen sellaista.