Millaisia ruokia laitatte ja syötte nyt viikonloppuna jouluvalmistelujen lomassa?
on meinannut ihan unohtua, että pitäisi perhe ruokkia kolmena päivänä ennen kinkkupeijaisia. Tänään tein silakkapihvejä ja muusia, niitä riittää huomisellekin. Palapaisti hirvenpaistista voisi olla yksi hyvä ruokalaji.
Ideoita?
Kommentit (7)
Ehkä kalkkunanfilerullaa jonkin hyvän kastikkeen kera.
haen grillatun broilerin. riisipuuroa myös, koska olen jo tehnyt osaa joulusapuskasta, koska sitä ei jaksa syödä pitkän kaavan mukaan ja monta päivää samaa
Lauantaina kasviskeitto tai kanakeitto, lisänä itsetehtyjä sämpylöitä. Sunnuntaina ruokaisa salaatti ja samoja sämpylöitä.
Hyvin riittää aika niiden tekoon vaikka jouluruuat teenkin, nopeita ruokiahan keitot ja salaatit on..itseasiassa teen muut jouluruuat vasta sunnuntaina ja laatikot paistan aattoaamuna.
- molempina päivinä pieniä alkupaloja ankkarilletestä ja villisikapateesta, juustoja ja ranskalaisia makkaroita
- lauantaina tryffelitajarin -pastaa tryffelimakkara-kermakastikkeessa
- sunnuntaina villisikapaistia ja ankkaa cumberlandkastikkeella
Toi hirvipaisti on hyvä idea!
tortilloja kanatäytteellä. Huomenne nakit ja muusi. Lauantaina kasvissosekeitto ja sunnuntaille ostin kalkkunan ohutleikkeet ja riisiä lisäksi. Jotain helppoa ja nopeeta siis niin ehtii sitten tehdä nuo joulun ruoat valmiiksi ;)
lisänä riisipiirakoita. Huomises jauheliha makaronilaatikkoa ja illaksi uunimakkaroita. Lauantai ja sunnuntai vielä auki!
spagettia ja jauhelihakastiketta. Koska se loppui kesken, tein lisäksi jauhelihamakaronimössöä. Sitä saavat sitten syödä huomennakin. Jääkaapissa odottaa kassleria, siitä teen uuniruuan tässä ennen joulua. Varmaan jotain nopeeta einestä sitten vielä aatonaattoon, mulla taitaa mennä koko päivä jouluruokien valmistelussa niin en ehdi enää normiruokaa laittaa.