Miksi tuo vauvansa tappanut äiti on saanut olla vapaalla jalalla vuoden?
Äitiä syytetään Helsingissä pienen tyttärensä pahoinpitelystä ja kuolemasta.
Syytteen mukaan äiti muun muassa pudotti vauvan lattialle, kun tämä oli parin kuukauden ikäinen. Kun tyttö oli kolme kuukautta, äiti tukehdutti syytteen mukaan hänet hengiltä.
Syyttäjä vaatii äidille rangaistusta muun muassa tapon yrityksestä ja taposta. Vaihtoehtoiset syytteet ovat lapsensurman yritys ja lapsensurma.
Yli vuoden takaisia tapahtumia puidaan Helsingin käräjäoikeudessa tänään. Parikymppinen äiti ei ole ollut asian takia vangittuna.
ST
Kommentit (3)
Jos kyseessä olisi oman lapsensa tappanut isä, ei taatusti olisi vapaalla jalalla
Olishan se yli vuodessa ehtinyt hankkiutua uudestaan raskaaksi, synnyttää piilossa ja taas tappaa vauvansa.
Ei siis ole enää vaaraksi ympärstölleen eikä ole todennäköistä, että tekisi rikosta uudelleen.